Internet - muutostekijä (c) Petteri Järvinen
Luku 0
Internetiä kutsutaan usein tietoverkoksi. Todellisuudessa tieto on verkossa enää sivuosassa; sen sijaan verkkoa käytetään markkinointiin, mainostamiseen, tiedottamiseen, tiedostojen siirtoon, julkisiin keskusteluihin ja sähköpostin kautta myös kahdenkeskiseen viestintään. Koko ajan kehitetään yhä uusia sovelluksia, joiden ansiosta verkkoa voidaan käyttää myös puhelinyhteyksien, radiolähetysten, sähköisten lehtien, viihteen, uutisten — jopa liikkuvan kuvan välitykseen.
Internetistä onkin tullut oma mediansa, joka kilpailee lehdistön, television ja radion kanssa, mutta myös täydentäen niitä. Mediana Internetillä on monia ainutkertaisia piirteitä: se on globaali, kaksisuuntainen eikä siinä ole lainkaan julkaisukynnystä. Kuka tahansa saa verkossa kuvansa, tekstinsä ja äänensä kuuluviin.
Mutta Internet on enemmän kuin pelkkä media. Se on muutostekijä, jonka vaikutukset tulevat ulottumaan jokapäiväiseen elämään, työhön, lainsäädäntöön, yksilönvapauteen ja tapaan, jolla hankimme itsellemme viihdettä ja tietoa.
Tämän kirjan tavoitteena on kuvata niitä muutoksia, joita Internetistä kehittynyt yleinen tietoverkko — netti — aiheuttaa. Siinä sivussa tämä kirja kertoo myös paljon puhutusta tietoyhteiskunnasta.
Tulevaisuuden tietoyhteiskunnasta on kirjoitettu lukuisia muitakin kirjoja. Suurin osa niistä on hyvin optimistisia. Negroponten tai Gatesin kaltaiset henkilöt näkevät verkottumisessa uusia mahdollisuuksia niin viihteelle kuin kaupankäynnillekin. Heidän visioissaan verkko parantaa elämisen laatua ja lisää kuluttajan valinnanvapautta.
Amerikkalaisten innostus on helppo ymmärtää, sillä he ovat maailman ehdottomia ykkösiä niin tietotekniikan valmistajana kuin sähköisen viihteen tuottajinakin. Heille tietoverkkojen leviäminen tietää vain uusia, entistä laajempia markkinoita. Sekä Negroponte että Gates edustavat kaupallisia tahoja, joille on verkkojen myötä luvassa suoranaista taloudellista menestystä. Miksi siis sortua epäamerikkalaiseen kritiikkiin? Miksi kantaa huolta mustista, lukutaidottomista, köyhistä tai rikollisuudesta, kun se ei liity tekijöiden omaan maailmaan?
Myös suomalaiset ovat kirjoittaneet tietoyhteiskunnasta kirjoja ja lukuisia artikkeleita. Niistä useimmat ovat amerikkalaisten esikuviensa tapaan innostuneita ja optimistisia, tai sitten tekstien ajatus on häivytetty monisanaisuuden ja epämääräisten korulauseiden taakse. Monet kirjoittajat ovat tyytyneet lainaamaan Gatesin tai Negroponten lauseita sellaisinaan, koska ovat uskoneet ne sokeasti, tai koska eivät ole keksineet omaa sanottavaa.
Tietoverkkojen leviäminen on kuitenkin monitahoinen asia. Verkottuminen avaa mahdollisuuksia, mutta luo myös uusia haasteita. Tietoverkkojen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen on erityisen tärkeää meille suomalaisille, koska olemme edelläkävijöitä verkon hyödyntämisessä. Lisäksi suomalaisessa elämäntavassa ja kansanluonteessa on paljon sellaista, johon tietoverkkoajattelu sopii suorastaan pelottavan hyvin. Siksi me suomalaiset tulemme ensimmäisinä kokemaan monet tietoverkkojen vaikutukset ja joudumme keksimään niihin omat ratkaisumme.
Tähän tilanteeseen Suomi on joutumassa huonosti valmistautuneena.
Ottaen huomioon, että olemme tietoverkkojen käytössä ja alan kehityksessä maailman huippua, niihin liittyvistä asioista on keskusteltu julkisuudessa hämmästyttävän vähän. Tietoverkkojen kehittäminen on jäänyt lähes kokonaan insinöörien tehtäväksi ja he ovat saaneet vapaasti tehdä päätöksiä, joiden vaikutus näkyy ennen pitkää jokaisen elämässä.
Keskustelun puute johtuu siitä, ettei Suomessa ole tekniikkaan tai tieteeseen liittyviä perinteitä eikä alan kulttuuria. Tiedotusvälineissä on vain muutamia toimittajia, jotka seuraavat tieteen tai tekniikan maailman tapahtumia. Koska uutisointi on vähäistä ja monimutkaisten asioiden popularisointi vaikeaa, kansalaisilla ei ole tietoa, jonka varassa keskustella.
Yhdysvalloissa tilanne on kokonaan toinen. Esimerkiksi Business Week teki pääjutun Java-ohjelmointitekniikasta, koska näki sen potentiaaliset vaikutukset alan teollisuudelle. Lisäksi Time ja muut lehdet ovat jo 1980-luvulta lähtien seuranneet tarkoin mikrotietokoneiden kehitystä ja mikroistumisen vaikutuksia. Kotimainen media heräsi asiaan vasta Internetin myötä ja puuttuvat taustatiedot näkyvät jutuista vieläkin.
Jos tiede ja tekniikka onkin jäänyt Suomessa lapsipuolen asemaan, kulttuuri on saanut osansa — ja enemmänkin. Niin pientä kulttuuritapahtumaa, kirjan julkistamista tai taidenäyttelyä ei olekaan, etteikö TV:n uutistoimitus lähettäisi toimittajansa paikalle. Jopa vuoden puhaltajan valinta on TV-uutisoinnin arvoinen tapahtuma. Kulttuuri — samoin kuin urheilu — tuntuu olevan lähes pyhää, eikä sen yleistä kiinnostavuutta tai merkitystä uskalleta kyseenalaistaa.
Kulttuuritoimittajien suuri määrä ja merkitys on sikäli yllättävää, ettei Suomi ole koskaan ollut merkittävä kulttuurimaa, eikä meistä sellaista tulekaan ahkerasta uutisoinnista huolimatta. Kulttuuritoimittajien tehtäväksi onkin jäänyt lähinnä vierailevista taiteilijoista ja näyttelyistä kertominen. Tieteen alueella tilanne on pikemminkin päinvastainen: Suomi on ollut monissa asioissa maailmanlaajuinen edelläkävijä, mutta meiltä ovat puuttuneet toimittajat, jotka olisivat kertoneet sen kansalle itselleen.
Huonosta uutisoinnista — tai kenties juuri siksi — tieteen tapahtumat kuitenkin kiinnostavat ihmisiä. Sen osoittavat Suomessa ilmestyvät tiedelehdet, joiden yhteenlaskettu levikki on yli 100000 kappaletta. Jatkossa tiedemaailman tapahtumat vaikuttavat kulttuuria enemmän kansalaisten jokapäiväiseen elämään, joten tapahtumia on pakko seurata.
Eräänä osoituksena tieteen kasvavasta merkityksestä ovat Jurassic Parkin, Independence Dayn ja Twisterin kaltaiset menestyselokuvat, joiden pääosissa ovat tiedemiehet ja tutkijat. Heillä on jatkossa poliitikkoja suurempi valta päättää, millaiseksi tulevaisuutemme muodostuu. Biologit, tiedemiehet ja insinöörit tekevät valintoja, jotka määräävät kehityksen suunnan.
Tämä kirja pyrkii tarjoamaan taustatietoja tietoverkkojen maailmaan, jotta aiempaa useammat henkilöt saisivat käsityksen siitä, mitä on odotettavissa. Kirja ei yritäkään olla puolueeton analyysi tulevasta tietoyhteiskunnasta, vaan kirjassa esitetyt ajatukset ja kommentit ovat henkilökohtaisia näkemyksiä. Muodollisuuden sijaan olen pyrkinyt tekemään kirjasta helppolukuisen ja mielenkiintoisen. Keskustelun ja omien ajatusten aktivoimiseksi osa kirjan ajatuksista on tarkoituksella kärjistettyjä ja hivenen liioiteltujakin.
Tässä kirjassa on kaikkiaan 164 kysymysmerkkiä. Se on enemmän kuin kaikissa aiemmissa kirjoissani yhteensä ja osoittaa, miten monet tärkeät kysymykset ovat vielä ratkaisematta. Tämä kirja ei voi yksinään vastata kysymyksiin, mutta se voi toivottavasti auttaa luomaan ilmapiirin, jossa kysymysmerkit muuttuvat pisteiksi tai jopa suoristuvat huutomerkeiksi.
Selvää on, että tulevaan tietoyhteiskuntaan sisältyy myös monia kielteisiä ilmiöitä. Verkottuminen tulee aiheuttamaan suuren rakennemuutoksen, eivätkä sellaiset koskaan suju itsestään. Sama kehitys on kuitenkin edessä kaikkialla, emmekä voi pysäyttää sitä, vaikka haluaisimmekin. Voimme joko antautua virran vietäväksi ja odottaa, mitä tapahtuu, tai sitten voimme ottaa ohjat omiin käsiimme ja kehittää tietoverkkoja omilla ehdoillamme niin, että kielteiset vaikutukset minimoidaan ja että verkoista otetaan irti todellista hyötyä. Toivottavasti tämä kirja auttaa osaltaan jälkimmäisen vaihtoehdon valinnassa.
Tulevaisuutta ei saa jättää yksin insinöörien vastuulle.
Monet kirjan ajatuksista ovat syntyneet yleisöluentojeni aikana esille nousseista kysymyksistä. Siksi kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita ja varsinkin niitä, jotka olivat eri mieltä kanssani :-)
Kirjassa esiintyvät linkit sekä lukuisia muita linkkejä löytyy WWW-palvelimesta osoitteella http://www.pjoy.fi/linkit. Lisätietoja kirjan sisältöön sen painamisen jälkeen tulleista muutoksista saa osoitteesta http://www.pjoy.fi/kirjat.
Kursivoidut lainaukset ovat nimettömiä palautteita verkon käyttäjäkyselystä vuodelta 1996. Sen ja uudempien kyselyiden tulokset ovat luettavissa kokonaisuudessaan http://www.pjoy.fi-palvelimelta.