Internet - muutostekijä (c) Petteri Järvinen
Luku 1
Pohjoismaalaiset — ja etenkin suomalaiset — ovat aina olleet aktiivisia tietoverkon käyttäjiä. Kun verkossa olevien koneiden määrä suhteutetaan asukaslukuun, Suomi on ykkössijalla. Meidän jälkeemme tulevat Islanti, Ruotsi ja Norja. Isoista Euroopan maista aktiivisimpia käyttäjiä ovat Saksa, Italia ja Englanti. Ranska, Espanja ja muut maat tulevat perässä. Ranskan vaatimaton sijoitus on yllättävää, koska maa itse kuvittelee olevansa tietoverkkojen käytön edelläkävijä panostettuaan 1980-luvulla Miniteliin, ranskalaiseen tapaan kansalliseen, suljettuun standardiin, jonka Internet lopulta syrjäytti.
Yhdysvallat sijoittuu tilastoissa pohjoismaiden tasolle, joskin sen tarkkaa sijoitusta on vaikea laskea, koska muista maista poiketen Yhdysvalloissa olevia koneita ei ole rekisteröity maan, vaan käyttötarkoituksen mukaan. Olipa menetelmä mikä tahansa, Suomi on kuitenkin edellä Yhdysvaltoja.
Suomen asema tietoverkkotilastojen ykkösenä on hivenen yllättävää. Mistä se mahtaa johtua?
Suomen säätila on usein kurja ja valoisaa aikaa on vähän. Mikäpä sen mukavampaa kuin istua omassa mökissä pitkinä syysiltoina tai talvella, kun pakkanen paukkuu nurkissa, ja surfata omalla mikrolla ympäri maailmaa? On turha syyttää suomalaisia tuppisuiksi — suomalainen säätila suosii eristäytymistä ja virtuaalisia yhteyksiä.
On vaikea kuvitella espanjalaisten jäävän mökkeihinsä kyyhöttämään päätteen ääreen. Kun he haluavat surfata, he ottavat laudan ja lähtevät lähimmälle rannalle. Siellä surfaaja pääsee nauttimaan auringosta ja tytöistä — tai pojista.
Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu historiallisista syistä johtuen hiljaisuus ja varovaisuus. Se ei välttämättä tarkoita passiivisuutta: suomalaiset seuraavat tarkasti, mitä ympärillä tapahtuu, mutta pitävät suunsa kiinni. Tähänkin netti sopii erinomaisesti. Surfaaja voi siirtyä palvelimesta toiseen, selata tietoja ja kuvia, seurata muiden keskusteluja — kaikki tämä ilman, että kukaan edes huomaa suomalaisen olleen paikalla. Tietoverkoissa on oma termi, jota käytetään tällaisista ihmisistä: lurker. He seuraavat vierestä muiden töitä, mutta eivät halua pitää ääntä itsestään.
Suomalaisen halu yksinäisyyteen ja omaan rauhaan on helppo ymmärtää, kun katsoo kotomaan maisemaa matalalla lentävästä lentokoneesta. Siellä täällä maisemaa täplittävät yksinäiset talot, jotka pistävät esiin vihreiden peltojen ja synkkien metsien keskeltä. Asutus ei ole kerääntynyt keskuksiin, vaan jokainen on halunnut olla rauhassa ja rakentanut siksi oman talonsa muista erilleen. Kaupungit ovat harvassa, eikä niidenkään tiheään rakennettu ydinkeskusta ole muutamaa kilometriä suurempi.
Verkossa surfaaminen on loppujen lopuksi yksinäistä puuhaa. Ja suomalainen haluaa olla rauhassa.
Kuvitelma suomalaisten hyvästä kielitaidosta on myytti. Väitettyä kielitaitoa löytyy yleensä vain nuorilta, ja heilläkin taito rajoittuu englantiin. Netissä se ei kuitenkaan haittaa, sillä suurin osa palvelimista on englanniksi. Englanti on tietoverkkojen ylivoimainen valtakieli, jolla on verkoissa paljon suurempi osuus kuin mitä on kieltä puhuvien ihmisten määrä koko maapallon väestöstä.
Kielitaito on pitkälti pienen maan etuja. Pienenä maana meidän on ollut pakko oppia englantia, eikä TV-ohjelmia ole pilattu Ranskan ja Saksan tapaan dubbaamalla.
Suomalaiset ovat aina arvostaneet uusinta tekniikkaa. On väitetty, että usko tekniikan kaikkivoipaisuuteen olisi perua puunjalostusteollisuuden syntyajoilta, jolloin koneisiin ja laitteisiin kiteytyi koko taloudellisen hyvinvoinnin perusta. Siinä, missä monet muut maat ovat painottaneet ryhmätyötaitoja ja kommunikointia, suomalaiset ovat panostaneet mieluummin koneisiin ja tekniseen osaamiseen.
Paikoin teknisyys saa jopa hämmästyttäviä ilmentymiä: on vaikea uskoa tuppisuiseksi joukoksi kansaa, jonka kännykkätiheys on maailman toiseksi korkein. Suomalaisten käyttämät mikrot, pankkijärjestelmät, tietotekniset ratkaisut ja jopa maatalouden traktorit ovat niin ikään maailman huippua.
Suomi koki voimakkaan laman 1990-luvun alussa eli juuri, kun kännykät alkoivat yleistyä. Kännyköiden olisi pitänyt näkyä työn tuottavuuden lisääntymisenä, bisneksen teon tehostumisena ja jopa kansainvälisenä kilpailuetuna, jonka olisi pitänyt seurata avainhenkilöiden entistä paremmasta tavoitettavuudesta ja tiedon kulun nopeutumisesta. Niin ei kuitenkaan käynyt — ilmeisesti kännyköillä puhuttiin vain yksityispuheluita.
Kännyköiden tapaus osoittaa, ettei uusi tekniikka automaattisesti paranna tuottavuutta tai kilpailukykyä. Kaikki on kiinni siitä, miten tekniikka osataan valjastaa hyötykäyttöön.
Viimeinen tietoverkottumista suosiva tekijä ovat olleet halvat tietoliikennehinnat. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, Suomessa teleala avattiin vapaalle kilpailulle, mikä on näkynyt edullisina puhelu- ja datamaksuina. Tässä suhteessa ranskalaiset, espanjalaiset ja itävaltalaiset voivat vain kadehtia suomalaisia.
Vaikka Suomi sijoittuu tietoverkon käyttötilastojen kärkeen, kukaan ei tiedä sitä. Suomalaisten pitäisi itse nostaa profiiliaan ja markkinoida Suomea paitsi kauniilla luonnolla ja puhtaudella, myös sitä hyvin tukevalla tietoverkottumisella ja tietoliikennealan osaamisella. Se herättäisi eurooppalaisissa enemmän kunnioitusta ja arvostusta kuin esimerkiksi urheilumenestys.
Suomalaiset kuvittelevat muiden maiden arvostavan meitä, koska meillä on maailman parhaita jääkiekkoilijoita, mäkihyppääjiä tai keihäänheittäjiä. Menestys näissä kansallisissa lajeissa ei kuitenkaan kiinnosta ketään muita kuin meitä itseämme. Mäkihyppy, joka vaatii ison betonirakennelman ja josta miehet pääsevät hyppäämään parin talvikuukauden ajan, näyttää lajina hölmöläisten hommalta. Kävelyn tapaan eurooppalaiset pitävät lajia lähinnä huvittavana.
Oikeastaan ainoa maailmalla arvostettu laji, jossa suomalaiset ovat menestyneet, on kilpa-autoilu, ja varsinkin Formula 1-luokka. Se taas ei ole varsinaista urheilua lainkaan, sillä menestyksen ratkaisevat pikemminkin insinöörit kuin ajajat, joten sitäkään ei voi laskea.
Ei, ulkomaalaiset eivät tule koskaan arvostamaan meitä urheilusaavutustemme vuoksi. Mutta korostamalla tietoverkottumisen astetta ja alan osaamista meillä olisi jotain, jolla erottua muista positiivisesti. Olemme edelläkävijöitä, sillä sama kehitys on ennen pitkää edessä myös muualla.
Eikä kyse ole pelkästä kansallisesta ylpeydestä. Tietoverkot tulevat aikaa myöten vähentämään paperin kulutusta, jolloin meidän on pakko löytää uusia vientituotteita.
Insinöörit alkoivat suunnitella paperitonta toimistoa jo 1970-luvun alussa. Xerox, aikansa ylivoimaisesti menestynein kopiokonevalmistaja, huolestui silloin tietokoneiden leviämisestä ja perusti vuonna 1971 Kalifornian piilaaksoon tutkimuskeskuksen, joka sai nimen PARC — Palo Alto Research Center. Sen tehtävänä oli selvittää, miten Xerox pysyisi mukana toimistotekniikan markkinoilla, jos kopiokoneiden käyttö alkaisi vähentyä.
PARC veti puoleensa monia tietotekniikan huippunimiä. Sen suojissa kehitettiin 70-luvulla kehittynyt sähköposti, graafinen käyttöliittymä, lähiverkko ja oliopohjainen ohjelmointi. Itse asiassa tutkijat onnistuivat työssään liian hyvin: yhtiön johto ei uskaltanut lähteä valmistamaan tutkijoiden kehittämiä laitteita, vaan se halusi pitää kiinni vanhasta paperiin sidotusta maailmasta.
Jos Xeroxin johto olisi ollut rohkeampi, Xerox saattaisi olla tänään maailman tunnetuin tietokonevalmistaja. Koska Xerox ei osannut hyötyä kaupallisesti omista keksinnöistään, PARCissa vierailleet Applen insinöörit tajusivat tilaisuutensa. Näin Applen Macintoshille tuli kunnia olla se kone, joka toi graafisen käyttöliittymän ja henkilökohtaisen julkaisemisen (desktop publishing) kaikkien ulottuville.
Käytäntö osoitti kuitenkin Xeroxin johtajien pelot turhiksi. Tietokoneiden ja laserkirjoittimien leviäminen ei suinkaan vähentänyt paperinkulutusta, vaan lisäsi sitä. Insinöörit olivat kuvitelleet, että ihmiset halusivat eroon papereiden siirtelystä, mutta he olivat väärässä. Ihmiset rakastavat paperia.
Paperia on helppo rakastaa, koska sillä on monia ainutkertaisia ominaisuuksia. Paperi on kevyttä, halpaa ja sitä on helppo arkistoida. Paperin "käyttöliittymä" on pysynyt samana papyruksen ajoista lähtien, koska hyvää on vaikea parantaa. Paperi myös toimii nopeasti: sitä ei tarvitse käynnistää eikä sen latautumista odottaa.
Lisäksi paperilla on merkittävä kyky muuttaa abstrakti asia konkreettiseksi. Jotta esimerkiksi aloitetta tai valitusta voitaisiin käsitellä taloyhtiön tai yrityksen kokouksessa, siitä on tehtävä paperi. Vasta paperi antaa ajatukselle konkreettisen olemuksen. Paperilla olevaa ajatusta voidaan kuljettaa mukana salkussa tai siirtää käsittelijältä toiselle. Kun asia on lopulta käsitelty, se voidaan arkistoida mappiin tai heittää roskakoriin — erinomainen analogia, sillä roskakoriin menee paperin mukana myös asia. Paperi toimii myös osapuolia sitovana sopimuksena, kun osapuolet ovat varmentaneet sen omilla nimikirjoituksillaan.
Insinöörit saivatkin huomata, että paperiton toimisto kiinnosti käyttäjiä yhtä vähän kuin paperiton WC. Siksi uudet tietokoneet ja lasertulostimet vain lisäsivät paperien määrää ja kopioinnin tarvetta. Tämä oli tietenkin hyvä uutinen Suomelle, jonka kansantalous nojaa yhä pitkälti puunjalostusteollisuuden tuotteisiin.
Vasta netti on muuttamassa todeksi ajatuksen paperittomasta toimistosta. Eikä ainoastaan toimistosta, vaan paperittomasta tiedonvälityksestä ylipäätänsä. Miksi painaa tuote-esitteitä, jos samat tiedot löytyvät aina ajan tasalle tarkistettuna verkosta? Miksi tehdä kuvastoja tai hinnastoja, jotka kuitenkin vanhenevat, kun samat tiedot voi laittaa verkkoon sähköisesti päivitettävässä muodossa?
Erityisen suuri vaikutus paperittomuuteen on lehdillä. Esimerkiksi iltapäivälehdet joutuvat painamaan joka päivä kymmeniä tuhansia turhia lehtiä, jotka ovat seuraavana päivänä pelkkää jätepaperia. Lisäksi lehtien jakelu kaikkialle maahan tai jopa maailman ympäri on erittäin kallista ja kuormittaa luontoa. Miksi painaa lehtiä, jos lehden voi lukea tietoverkon kautta? Tällöin paino-, varastointi-, kuljetus- ja kierrätyskustannukset putoavat kokonaan pois.
Erikoista tietoverkossa on se, ettei tila maksa oikeastaan mitään. WWW-palvelimen levytila maksaa alle tuhat markkaa gigatavu eli markan megatavu. Markalla saa siis tilaa miljoonalle tekstimerkille. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Uudessa Testamentissa on noin miljoona merkkiä.
Hintaa voi havainnollistaa myös kuvien kautta. Jos tyypillinen nelivärivalokuva vie 50 kilotavua, megatavuun mahtuu 20 kuvaa. Yhden kuvan tallennuskustannus on siis viisi penniä. Ja koska paino- tai jakelukustannuksia ei ole käytännöllisesti katsoen lainkaan, samaisella viidellä pennillä kuvan saa näkymään teoriassa miljoonille katsojille kaikkialla maailmassa.
Olematon hinta johtaa aivan uudenlaiseen tilakäsitteeseen, sillä esimerkiksi tuotekuvaston tai esitteen laatijan ei enää tarvitse säästellä tilan käytössä. Tekstiä voi kirjoittaa miten paljon haluaa ja tuotetta voi havainnollistaa miten monella kuvalla tahansa. Jos kävijä ei ole kiinnostunut, kaikkia kuvia ei ole pakko katsoa eikä kaikkea tekstiä pakko lukea.
Tilan ilmaisuus asettaa myös mainostajat uuteen tilanteeseen. Markkinointiviestiä ei tarvitse tiivistää mahdollisimman pieneen tilaan, vaan tilaa voi käyttää runsaasti. Ongelmana on vain saada kävijä tulemaan omalle palvelimelle ja lukemaan siellä oleva aineisto. Materiaali on tehtävä niin kiinnostavaksi, että kävijä jaksaa käydä sen läpi.
On selvää, etteivät tietoverkot milloinkaan korvaa täysin paperia. Verkossa olevaa sivua ei voi arkistoida eikä ottaa mukaan salkkuun muutoin kuin tulostamalla se paperille. Varmaa kuitenkin on, että länsimaissa yhä suurempi osa tiedonvälityksestä tulee siirtymään paperittomaan muotoon ja että muutos on nopeampi kuin ennalta osattiin odottaa. Paperin korkea hinta on omiaan nopeuttamaan tätä kehitystä.
Vaikka länsimaissa paperin kulutus saattaa kääntyä jopa laskuun, Aasian maiden ja kehitysmaiden lisääntyvä kulutus takaa paperille kysyntää vielä pitkään. Mutta sielläkin kehitys voi olla arvaamattoman nopeaa. Monissa valtioissa ollaan siirtymässä suoraan sähköiseen tiedonjakeluun, jolloin suuri osa länsimaiden kokemasta paperiajasta jää kokonaan väliin.
Paperin kulutus on kohtalonkysymys Suomen vientiteollisuudelle. Siksi on oleellisen tärkeää, että suomalaiset pystyvät kääntämään tilaisuuden edukseen. Koska Suomi on huippumaita sekä paperin tuottajana että tietoverkkojen käyttäjänä, paperin merkityksen vähentyminen on pystyttävä korvaamaan tietoliikennetekniikan sovellusten viennillä.
Valitettavasti suomalaiset ovat aina olleet huonoja tuotteistamaan osaamistaan ja markkinoimaan itseään. Meillä on hyviä insinöörejä, mutta osaaminen pitäisi pystyä jalostamaan tuotteiksi, ja niitä pitäisi pystyä viemään maailmalle. Perisuomalainen vaatimattomuus, mutta myös kehittymätön insinöörikulttuuri ovat varmasti osasyyllisiä asiaan.
Syrjäinen sijainti ei jatkossa kelpaa tekosyyksi.
Tietoverkot poistavat maantieteellisten etäisyyksien merkityksen. Siksi Suomenkaan ei tarvitse kärsiä sitä haittaa, joka syrjäisestä sijainnista on aina ennen aiheutunut. Päinvastoin, kielitaidon, osaamisen ja nopeiden yhteyksien ansiosta Suomi on pikemminkin tapahtumien keskipisteessä.
Etäisyyksien merkityksen katoaminen on kulunut klisee, mutta itse huomasin sen konkreettisesti tehdessäni omaan palvelimeeni linkkisivua. Kirjoitin sille joukon erilaisia verkko-osoitteita, joita käyttäjät sitten saattoivat napsauttaa hiirellä ja pystyivät näin siirtymään uuteen palvelimeen. Lisäsin sivulle allekkain Muhoksen kunnan palvelimen ja Filippiinien maatietoa jakavan palvelimen. Vasta sen jälkeen huomasin, mitä oli tapahtunut: toden totta, verkosta katsoen Muhos ja Filippiinit ovat samalla viivalla. Ne ovat samanarvoisia ja molempien palvelimeen pääsee yhtä helposti, sillä osoitteissa on vain muutaman kirjaimen ero. Fyysisellä sijainnilla ei ole merkitystä.
Jälkeenpäin huomasin, että Muhoksella ja Filippiineillä oli toinenkin kytkentä. Se selvisi lukemalla Muhoksen kunnan palvelimesta (http://www.muhos.fi), että Muhos tunnetaan kauniista naisistaan.
Etäisyyden ohella netti poistaa myös yrityksen koon vaikutuksen. Ennen isot yritykset ovat saaneet enemmän julkisuutta, koska ne ovat voineet ostaa näkyvyyttä eri medioista. Netistä näkyvyyttä ei voi ostaa. Siksi netti asettaa pienet ja isot yritykset samalle viivalle: jokaisella yrityksellä on oma WWW-osoitteensa, eikä sen takaa näkyvästä sivusta voi mitenkään päätellä, onko kyseessä monikansallinen konserni vai pieni yhden hengen yritys.
Isot yritykset voivat toki mainostaa palvelimensa osoitetta perinteisissä medioissa tai ostaa mainoslinkkejä muista palvelimista. Näin ne pystyvät houkuttelemaan itselleen enemmän kävijöitä. Iso yritys voi ostaa kallista graafista suunnittelua omien WWW-sivujensa koristelemiseksi, jotta ne olisivat mahdollisimman näyttäviä. Isolla yrityksellä on myös varaa maksaa nopeasta linjasta, kun taas pieni yritys joutuu tyytymään hitaampaan yhteyteen.
Näillä tekijöillä on kuitenkin vain vähän käytännön merkitystä, sillä kävijät löytävät palvelimiin yhä useammin muiden linkkejä seuraamalla tai hakukoneita käyttämällä. Siksi pienikin yritys voi tavoittaa verkon kautta erittäin laajan asiakaskunnan.
Netti asettaa yritykset koosta riippumatta samalle viivalle. Turhaan ei sanota, että netti on Great Equalizer.