Internet - muutostekijä (c) Petteri Järvinen
Luku 3
On sanottu, että netti on kuin valtava kirjasto, johon on koottu kaikki maailman kirjat. Sen jälkeen valot on sammutettu ja käyttäjille on sanottu: menkää etsimään, mitä haluatte. Kyllä se sieltä jostain hyllystä löytyy.
Vertaus kuvaa osuvasti netissä vallitsevaa tilannetta. Tietoa on paljon, mutta sen löytäminen on vaikeaa. Mutta netti ei olisi netti, jos kirjastovertaus toimisi täydellisesti. Netissä olevaan tietoon liittyy erikoispiirteitä, jotka ovat johtamassa tiedon inflaatioon ja tiedon käsitteen muuttumiseen.
Aktiivit nettisurfaajat pitävät verkkoa universaalina tiedon lähteenä ja uskovat, että se tekee lopulta kirjat ja perinteiset tietolähteet tarpeettomiksi. Unelma siitä, että kaikki tieto olisi löydettävissä ilmaiseksi verkosta, napin painalluksella ja suoraan omalta mikrolta, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta — eikä se olekaan. Netti itsessään ei ole mikään tietovarasto eikä menetelmä tiedon löytämiseksi. Pikemminkin netti on yksi uusi tapa toteuttaa tiedon jakamista, jos joku niin haluaa tehdä.
Netistä löytyvä tieto on yleensä laveaa, mutta ei kovin syvää. Tieto on pinnallista ja todellinen syvälle menevä erikoistieto puuttuu.
Mutta ennen kuin analysoidaan netissä olevan tiedon laatua ja käyttöarvoa, on tarkasteltava tiedon lähteitä. Mistä tieto tulee verkkoon?
Yliopistot ja korkeakoulut olivat aikanaan verkon ainoita käyttäjiä ja siksi suuri osa verkossa olevasta tiedosta on peräisin akateemisista lähteistä. Verkossa käydään tieteellisiä keskusteluja ja jopa opinnäytetöitä sekä tutkimuksia voidaan julkaista yksinomaan verkossa. Verkkojulkaisu saattaa työn välittömästi kaikkien luettavaksi ja säästää valtavasti paino- ja jakelukustannuksia. Tämä on mahdollista siksi, ettei työn tai tutkimusten tuloksia yleensä voida myydä, koska ne on tehty yhteiskunnan varoilla. Ilmaisesta jakelusta on siksi vain etua.
Akateemisen maailman verkkoon tuottama tieto onkin epäilemättä nettitiedon aatelia. Se on uskottavaa, korkeatasoista ja riittävän syvää. Valitettavasti se on tavalliselle tiedon käyttäjälle usein vaikeaselkoista ja yritykset tulkita ja ymmärtää tietoa saattavat johtaa pahastikin metsään. Tieto on tutkijan kirjoittamaa ja tarkoitettu toiselle tutkijalle, ei suurelle yleisölle.
Yritykset käyttävät verkkoa omiin tarkoituksiinsa. WWW-palvelimelta löytyvät yleensä yrityksen perustiedot, kuten henkilöiden nimet, osoitetiedot, puhelinnumerot sekä sähköpostiosoitteet. Nämä perustiedot korvaavat vanhaa puhelinluetteloa ja verkon aktiivikäyttäjälle niistä on suurta hyötyä, koska verkosta ne löytyvät nopeammin kuin paperiluetteloa selaamalla.
Yritykselle verkko on kuin puhelinluettelon keltaiset sivut. Yksikin verkossa oleva sivu riittää palvelemaan yritystä, vaikkei sivulla olisikaan hienoa multimediaa, näyttävää grafiikkaa tai kilpailuja houkuttelemassa uusiin vierailuihin. WWW-sivu maksaa vähemmän kuin ilmoitus keltaisilla sivuilla ja sivun sisältöä voi päivittää vuoden aikana aina, kun tiedot muuttuvat. Lisäksi sivu näkyy kaikkialle Suomeen eikä ainoastaan omalla telealueella. Kun sivulla lukee yhteenveto yrityksen tarjoamista palveluista ja tuotteista, potentiaaliset asiakkaat voivat etsiä sen verkon hakukoneiden avulla.
Verkkotiedot ovat yleensä hyvin ajan tasalla. Jos haluaa tarkistaa Finnairin tai VR:n aikataulut, Milanon La Scalan tai Kansallisoopperan ensi viikon ohjelmiston aikataulun, verkon läpi suoraan tuottajalta tuleva tieto on varmasti parhaiten ajan tasalla ja se on myös luotettavaa.
Tulevaisuudessa tällainen WWW-tieto ohittaa luotettavuudessaan muut lähteet. Jos puhelimessa vastaava virkailija tai lipunmyyjä väittää toisin kuin WWW-sivu, hän on todennäköisesti väärässä. WWW-sivun tieto kulkee tietokoneelta toiselle, joten inhimillisiä virhemahdollisuuksia ei ole. Itse asiassa puhelimeen vastaavat virkailijatkin saattavat jatkossa käyttää WWW-sivua omana tietolähteenään.
Vielä ei kuitenkaan olla näin pitkällä. Liian monia WWW-sivuja pidetään yllä käsityönä, jolloin ne ovat ajastaan jäljessä ja virheiden todennäköisyys kasvaa. Siksi tiedon käytössä on oltava varovainen.
Yritykset sijoittavat palvelimiinsa myös tiedotteita ja taloudellisia katsauksia, kuten tilinpäätöstietoja. Tiedotteet edustavat yrityksen virallista kantaa eikä niitä voi käyttää puolueettoman tiedon lähteenä, mutta ainakin taloudelliset tiedot voivat auttaa sijoituspäätösten tekemisessä. Yrityksen toimintaa seuraavalle osakkeenomistajalle tämä on mainio kanava.
Parhaiten käyttäjää palvelevat yritysten tuotteisiin liittyvät tiedot, joita on helppo esitellä WWW-sivuilla sanoin ja kuvin. Sähköiset kuvastot ja esitteet on helppo pitää ajan tasalla, ja koska tila on ilmaista, niistä voi tehdä huomattavasti laajempia ja perusteellisimpia kuin vanhoista paperiesitteistä. Tuotetiedon jakamisessa verkko toimiikin erinomaisesti, koska tieto uutuustuotteista on heti saatavissa kaikkialta maailmasta. Samalla verkko mahdollistaa tehokkaan kilpailijaseurannan. Onkin yleistä, että WWW-palvelimen aktiivisimpia käyttäjiä ovat kilpailevien yritysten työntekijät.
Verkossa on monia yrityksiä, joiden liiketoimintaan kuuluu tiedon tuottaminen ja sen myynti. Laskutustekniikoiden kehittymisen myötä tietoa voidaan myydä entistä edullisemmin verkon kautta, mutta kuvitelma siitä, että yritysten tultua verkkoon myös heidän tuottamansa tiedon saisi verkosta ilmaiseksi, on haihattelua. Palvelimelta löytyy vain makupaloja siitä tiedosta, joka on myynnissä tai yksinkertaisia demoja, jotka on tarkoitettu ruokahalun herättämiseksi.
Pienille organisaatioille, puolueille ja aatteellisille järjestöille verkko tarjoaa tehokkaan kanavan oman sanomansa levittämiseen.
Luonnonsuojelijat, harrastepiirit, uskonnolliset tahot, seksuaaliset vähemmistöt, poliittiset painostusjärjestöt ja muut saavat verkosta erittäin edullisen tiedotus- ja markkinointikanavan. Nämä sanomat eivät yleensä ole likikään puolueettomia, joten ne eivät ole varsinaista tietoa vaan edustavat pikemminkin netin medialuonnetta ja sivistynyttä propagandaa.
Yksityishenkilöiden verkkoon tuottama tieto on kaikkein kirjavinta. Parhaimmillaan — silloin kun tieto liittyy kirjoittajansa harrasteisiin tai ammattialueeseen — tieto on hyvinkin luotettavaa ja syvällistä. Pahimmillaan tieto on pelkkää huuhaata, jonka luotettavuus on nolla. Tällaista nollatietoa, elektronista jätettä, verkossa on valtavasti.
Hyvä puoli verkkotiedossa on se, että sitä on helppo oikaista ja täydentää. Jos kirjaan tehdään muutoksia, siitä pitää ottaa uusi painos ja kestää aikansa, ennen kuin tieto leviää kuluttajille. Nettisivun sisältöä on helppo muuttaa ja monet parhaista yksityisten ylläpitämistä tietosivuista ovatkin syntyneet kollektiivisena yhteistyönä, kun eri käyttäjät ovat lahjoittaneet oman panoksensa ja oman tietonsa muita täydentämään.
Silti yksityshenkilöiden tuottaman tiedon käyttö voi johtaa yllätyksiin.
Eräs teknillisen korkeakoulun opiskelija kirjoitti korkeakoulun koneella olleille sivuilleen VR:n juna-aikataulut. Työ oli mittava ja sivut olivat kysyttyjä, koska moni halusi tarkistaa aikataulut näppärästi omalta mikroltaan — ja ilmaiseksi, toisin kuin aikataulutiedotukseen soittamalla.
Kesällä opiskelija lähti työharjoitteluun ulkomaille, mutta unohti päivittää palvelimeen kesäaikataulut. Ihmiset myöhästyivät junista ja soittivat vihaisina VR:lle syyttäen sitä väärän tiedon levittämisestä. VR ei kuitenkaan voinut tehdä asialle mitään, koska sivut olivat täysin opiskelijan harrastuksen ja kiinnostuksen varassa.
Tilanne korjaantui vasta, kun VR avasi heinäkuussa 1996 oman WWW-palvelimensa (http://www.vr.fi). Sen jälkeen aikataulut tulivat suoraan VR:n omasta suunnittelujärjestelmästä.
Netti helpottaa tiedon levittämistä, mutta samalla se helpottaa myös juorujen, uskomusten ja epätiedon leviämistä. Netti on tehokas painokone, joka monistaa siihen syötettyä materiaalia kaikkialle maailmaan ottamatta itse kantaa siihen, mikä on totta ja mikä ei.
Hyvä esimerkki epätiedosta on Good Times -viruksen tapaus. Joulukuussa 1994 news-keskustelualueilla alkoi kiertää viesti, joka varoitti käyttäjiä avaamasta sähköpostiviestiä, jonka otsikkona oli Good Times. Varoituksen mukaan tällainen viesti sisältää viruksen, joka aktivoituu sähköpostiviestiä avattaessa ja tuhoaa käyttäjän tiedostot. Lisäksi viesti kehotti levittämään varoitusta eteenpäin lähettämällä sitä koskevia sähköpostiviestejä myös tutuille ja ystäville.
Good Times on tietenkin pelkkä pila; on mahdotonta tehdä sähköpostivirusta, joka aktivoituisi viestin avauksen yhteydessä. Viruksia voi kyllä piilottaa sovelluksilla tehtyihin dokumenttitiedostoihin, mutta postiohjelmasta riippumatonta, pelkkään tekstiin upotettua virusta on mahdoton luoda. Good Times on tehty nerokkaasti, sillä moni vastaanottaja on aidosti huolissaan kanssaihmistensä hyvinvoinnista ja luulee tekevänsä suurenkin palveluksen levittäessään näille varoitusta uudesta viruksesta. Good Times -varoitus on itse se virus, josta se on varoittavinaan.
Pila on levinnyt tehokkaasti ja netti on jopa edesauttanut sen leviämistä. Tavallisessa lehdistössä Good Times-huhuilta olisi piankin katkaistu siivet, mutta yhä vieläkin Good Times-varoitusten aallot huuhtovat läpi verkon, kun joku pilaa tuntematon näkee viestin ensi kertaa ja käynnistää ketjureaktion lähettämillään varoituksilla. Aina silloin tällöin ystävälliset lukijat lähettävät minullekin viestejä, jotka alkavat suunnilleen näin "Hei, oletko jo kuullut uudesta viruksesta, jonka nimi on Good Times? Jos siis saat viestin, jonka otsikkona on Good Times, älä vain avaa sitä, sillä...".
Good Times osoittaa, että netin avustuksella juorut ja huhut saavat aivan uudet mittasuhteet. Ja kun valhetta toistetaan tarpeeksi monta kertaa, se muuttuu todeksi. Englantilainen Independent uutisoi toukokuussa 1995 sähköpostilla leviävän Good Times-viruksen todellisena uhkana.
Pahinta onkin, että netistä löytyvä epäluotettava tieto uhkaa hiipiä myös perinteisiin medioihin. Kun lehti tai muu tiedotusväline käyttää lähteenään verkkoa eikä mainitse tiedon alkuperää uutisen yhteydessä, tietoa on helppo erehtyä pitämään luotettavana. Muut puolestaan siteeraavat lehdessä ollutta tietoa ja näin väärä tieto leviää entistä laajemmalle.
Mahdollisuus valvomattomaan, laajamittaiseen viestintään avaa uusia väärinkäytön mahdollisuuksia esimerkiksi pörssikurssien manipuloinnille. Jokin taho voi syöttää verkkoon oikeita sijoitusvinkkejä saadakseen itselleen uskottavuutta. Todellinen henkilöllisyys olisi helppo peittää anonyymipalvelimen tai jonkin muun menettelyn taakse. Kun sitten kyseinen taho haluaisi vedättää jonkin yrityksen kurssia, se voisi syöttää verkkoon tarkoitushakuista tai virheellistä aineistoa. Tieto voisi olla myös todellista sisäpiiritietoa, jonka levittäminen normaalikanavia myöten on kiellettyä.
Esimakua tällaisesta kurssimanipulaatiosta on jo saatu. Esimerkiksi maaliskuussa 1996 Wall Street Journal kertoi irrotettavia massamuisteja valmistavan Iomegan pörssikurssin muutoksista, jotka saivat alkunsa America Online-palvelussa olleista virheellisistä tiedoista.