Internet - muutostekijä (c) Petteri Järvinen
Luku 6 jatkuu
Tietokonevirukset ovat tyypillinen uuden tekniikan tuoma ilmiö, johon on vaikea soveltaa vanhoja lakeja. Siksi virusten kirjoittamiseen ja levittämiseen liittyvät säädökset ovat eri maissa hyvin kirjavia.
Tietokonevirukset ovat pieniä ohjelmia, jotka on ohjelmoitu tarttumaan koneesta toiseen joko levykkeiden tai ohjelmatiedostojen siirron mukana. Elokuussa 1995 maailmalta havaittiin ensimmäinen työtiedostoihin (Wordillä tehdyt dokumentit) tarttuva virus, joka pystyy leviämään esimerkiksi sähköpostilla lähetettyjen asiakirjojen mukana. Työtiedostovirukset on kirjoitettu makrokielellä, joka on upotettu asiakirjaan varsinaisen tekstin ohella ja jota tiedoston avaava sovellus ymmärtää. Pelkissä tekstitiedostoissa ei voi olla viruksia.
Viruksilla on pelottava nimi, mutta läheskään kaikki virukset eivät ole vaarallisia. Ne kyllä leviävät, mutta eivät aiheuta tarkoituksella vahinkoa. Vain pieni osa kaikista viruksista on ohjelmoitu tuhoisiksi, jolloin ne tyhjentävät esimerkiksi kiintolevyn sisällön tai sotkevat työtiedostoja. Toiminnan laukaisevana tekijänä voi olla tietty päiväys, kellonaika tai jokin satunnainen tapahtuma. Toisaalta lähes kaikki virukset aiheuttavat ei-toivottuja lieveilmiöitä hidastamalla esimerkiksi koneen toimintaa tai tuottamalla ongelmia varsinaisille sovelluksille.
Virukset eivät synny itsestään tietokoneen sisällä, vaan niiden takana on aina joku henkilö, joka on suunnitellut viruksen ja ohjelmoinut sen. Yleensä viruksen takana on 15-20 -vuotiaita poikia, joille virusten kirjoittaminen on harrastus ja tapa ansaita arvostusta kaverien silmissä. Erityisen jännittäväksi virusten kirjoittamisen tekee se, että se on kiellettyä ja suuren yleisön silmissä tuomittavaa. Suoranainen halu tehdä vahinkoa on mielessä vain harvalla, mitä osoittaa jo sekin, että suurin osa viruksista on ainakin tarkoitettu vaarattomiksi. Tekijät pyrkivät pysymään nimettöminä tai piiloutuvat erilaisten taiteilijanimien taakse, jotta vain alan sisäpiiri tietäisi, kenen viruksesta kulloinkin on kyse.
Yleensä virukset päätyvät tekijöiltä suoraan virustorjuntaohjelmien tekijöille ja vain noin 15 prosenttia kaikista maailmassa tunnetuista viruksista on koskaan havaittu vapaana. Kyseessä on merkillinen symbioosi: torjuntaohjelmien tekijät tarvitsevat virusten kirjoittajia, jotta he voisivat lisätä ohjelmansa tuntemien ja torjumien virusten määrää ja jotta he voisivat perustella asiakkailleen, miksi torjuntaohjelmien käyttö on niin tärkeää. Torjuntaohjelmien tekijät mainostavat mielellään, miten monta tuhatta eri virusta heidän ohjelmansa tunnistaa ja poistaa. Toisaalta myös kirjoittajat tarvitsevat torjuntaohjelmien tekijöitä, koska näin he saavat julkisuutta viruksilleen joutumatta levittämään niitä kentälle. Levittämisessä on aina paljastumisen riski eivätkä kaikki virusten tekijät suinkaan halua tuottaa vahinkoa viattomille käyttäjille.
Miten viruksiin siis pitäisi suhtautua? Suoraviivainen ratkaisu olisi kieltää virusten kirjoittaminen. Tällöin törmätään kuitenkin heti ongelmiin, sillä tietokoneviruksen määrittely ei ole lainkaan yksinkertaista. Virustoiminnan kriteerinä voidaan pitää ohjelman kykyä tarttua uusiin tiedostoihin, mutta jopa DOSin yksinkertaisella komentojonokielellä voi kirjoittaa muutaman rivin ohjelman, joka lisää itsensä muiden jonojen perään ja näin levittää itseään. Tällaisten ohjelmien listauksia on esitetty monissa kirjoissa.
Määrittelyä ei voi myöskään perustaa virusten vahingollisuuteen, koska enemmistö viruksista ainoastaan leviää, eikä tuota tarkoituksellista vahinkoa.
Vaikka määrittely onnistuisikin, lain valvonta olisi käytännössä lähes mahdotonta, sillä kukapa voisi määrätä tai valvoa, millaisia ohjelmia omalla mikrolla saa tehdä ja millaisia ei? Niin ikään viruksen tekijän jäljittäminen on lähes mahdotonta, koska viruksiin ei jää sormenjälkiä, eivätkä niiden tekijät yleensä halua itselleen julkisuutta.
Jos virusten kirjoittaminen tai hallussapito kriminalisoitaisiin, torjuntaohjelmien kehittäjien työ muuttuisi mahdottomaksi, sillä hekään eivät saisi ylläpitää viruksia eivätkä kirjoittaa niiden tutkimiseen ja simulointiin tarkoitettuja ohjelmia. Liioin uusiin viruksiin törmänneet käyttäjät eivät uskaltaisi lähettää löydöksiään asiantuntijoiden tutkittaviksi, koska heitä voitaisiin epäillä virusten hallussapidosta tai jopa niiden kirjoittamisesta.
Koska virusalan problematiikka on monitahoinen, useimmissa maissa laki onkin tyytynyt kriminalisoimaan ainoastaan tarkoituksella levitettyjen virusten aiheuttaman vahingonteon. Jos henkilö X levittää tarkoituksella viruksen esimerkiksi yrityksen koneisiin ja virus tuottaa vahinkoa, henkilöä X voidaan rankaista vahingonteosta. Siihen riittävät vanhatkin lait, eikä viruksia tarvitse käsitellä erikoistapauksena. Tällainen laki sallii kuitenkin virusten jakelun, jopa täysin avoimesti, ja riitatilanteissa on lähes mahdoton osoittaa, että yrityksessä vahinkoa tuottanut virus olisi levitetty sinne tarkoituksella.
Netti tarjoaa virusten tekijöille huimat mahdollisuudet omien hengentuotteittensa levittämiseen. Verkon kautta uusi virus voi muutamassa tunnissa levitä kaikkialle maailmaan. Monet käyttäjät luottavat siihen, että heidän asentamansa ja säännöllisesti päivittämänsä virustorjuntaohjelma suojelee heitä viruksilta, mutta torjuntaohjelmat tehoavat yleensä vain tuntemiinsa viruksiin. Ne ovat voimattomia kokonaan uusien virusten edessä, jotka netin kautta voivat levitä hetkessä kaikkialle.
Käytännössä virusvaara on kuitenkin pieni, sillä yleensä palvelimissa olevat tiedostot on tarkistettu moneen kertaan etsintäohjelmilla ja jos virus löytyy, tieto siitä kulkee nopeasti verkon kautta, jolloin saastuneet tiedostot poistetaan välittömästi levityksestä. Siksi netissä olevat tiedostopalvelimet ovat yleensä hyvin turvallisia.
Ohjelmien imurointi verkosta on turvallisempaa kuin niiden kopiointi kaverilta. Näin on erityisesti siksi, että kaikkein laajimmalle levinneet ja yleisimmät PC-virukset ovat niin sanottuja levykeviruksia: ne tarttuvat levykkeellä olevaan kirjanpitoalueeseen ja voivat siksi levitä vain fyysisten levykkeiden mukana. Tällaisia viruksia on mahdoton saada verkosta, koska niiden siirto edellyttää erikoistoimia (koko levykkeen sisältö kirjanpitoalueineen pitää pakata erikoisohjelmalla tiedostoksi, joka sitten siirretään verkossa ja palautetaan ennen käyttöä takaisin toiselle levykkeelle).
Vaara liittyy lähinnä verkon keskustelualueisiin (news), joilla voidaan levittää myös kuva- ja ohjelmatiedostoja. Nämäkään ohjelmat eivät pääse koneeseen itsestään, vaan edellyttävät, että käyttäjä purkaa ne ajokelpoiseen muotoon ja suorittaa näin syntyneen ohjelman. Valitettavasti osa käyttäjistä on kyllin varomattomia tehdäkseen juuri näin.
Heinäkuussa 1994 news-keskustelualueen kautta levitetty Kaos4 -virus aiheutti laajan, mutta lyhytaikaisen epidemian. Virus itse oli pieni eikä siinä ollut varsinaista tuhorutiinia. Se oli piilotettu katseluohjelmaan, jota levitettiin samalla alueella alastonkuvien kanssa. Virusta sanottiinkin maailman ensimmäiseksi tietokoneiden sukupuolitautivirukseksi.
Suoran viruslevityksen sijaan verkossa on alueita, joilla käyttäjät voivat keskustella viruksista. Tieto on jälleen kaksiteräinen miekka: alueilla jaetaan tietoa virusten torjunnasta, varoitetaan uusista viruksista sekä levitetään torjuntaohjelmien uusimpia versioita, mutta annetaan myös ohjeita ja neuvoja uusien virusten kirjoittajille.
Huhtikuussa 1995 Kanadasta laskettiin verkon keskustelualueelle jättimäinen, 2806 eri virusta sisältänyt kokoelma. Paketin virukset oli eritelty ja luokiteltu siististi omiksi tiedostoiksi ja koko komeus oli pakattu Pkzipillä. Pakkauksesta huolimatta tiedoston koko oli 4,5 megatavua, joten hitaimpien modeemien käyttäjät eivät voineet edes kuvitella siirtävänsä kokoelmaa itselleen. Paketin mukana oli selvä kuvaus sisällöstä, joten kukaan ei voinut aktivoida paketin viruksia vahingossa.
Viruspakettia jaettiin Suomenkin news-palvelimissa jonkin aikaa, kunnes kotimaisen Data-Fellows -virustentorjuntayrityksen työntekijä lähetti palvelimiin viestin, joka poisti paketin ja esti sen jakelun eteenpäin. Data-Fellowsin edustaja halusi rajoittaa viruspaketin leviämistä, sillä hän pelkäsi jonkun purkavan paketin ja levittävän siinä olevia viruksia eteenpäin esimerkiksi kaverien tai opettajan kiusaamiseksi. Tarkoituksellinen levittäminen olisi voinut pahentaa Suomen virustilannetta pitkäksi aikaa eteenpäin.
Viruspaketin poistaminen palvelimista oli joidenkin mielestä sensurointiyritys, joka loukkasi netin sananvapautta. Omaa ATK-alan yritystä pitävä J. J. piti tekoa yrityksenä rajoittaa vapaata tiedonkulkua ja saatuaan tiedoston käsiinsä alkoi levittää sitä Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan WWW-sivulta. Kun asia levisi tiedotusvälineisiin asti, ylioppilaskunta poisti sivun välittömästi, jonka jälkeen J. J. siirsi tiedoston Megabaudilta ostamalleen WWW-sivulle. Sieltä pakettia siirrettiinkin useita satoja kertoja. J. J.:n mielestä viruspaketin jakelussa ei ollut mitään tuomittavaa — pikemmin päinvastoin, se auttoi virusongelman ratkaisemista, koska sen kautta ihmiset saattoivat itse tutustua virusten toimintaan, oppia torjumaan niitä, testata hankkimiensa torjuntaohjelmien tehokkuutta ja voittaa viruksia kohtaan tuntemansa pelot.
Asiasta sukeutui netissä myrskyisä keskustelu, jossa äänessä olivat lähinnä yliopisto- ja korkeakoulumaailman nettikäyttäjät sekä aktiiviharrastajat. Lopuksi järjestettiin äänestys, jossa yli puolet osallistujista kannatti vapaan levityksen sallimista. Valikoitunut joukko ei edustanut lainkaan tavallista peruskäyttäjää, joka hyödynsi mikroa kotonaan tai työssään ja oli huolissaan virusten itselleen tuottamista vahingoista. Nettiaktiivit näkivät viruslevityksen ainoastaan tiedon jakeluna ja katsoivat, että on käyttäjän oma vika, jos ei käytä torjuntaohjelmia ja saa viruksen.
Kesäkuussa 1995 liikenneministeriö julkisti kannanoton, jossa se antoi teleoperaattorille luvan katkaista viruksia levittävien tahojen verkkoyhteydet. Päätös oli merkittävä, koska siinä puututtiin televerkossa levitettävän tiedon sisältöön ja estettiin jakelemasta viruksia edes niitä haluaville, vaikkei virusten levittämistä tai hallussapitoa ollutkaan lailla kriminalisoitu.
Tämä tapaus osoittaa konkreettisesti, miten monitahoinen problematiikka tietokoneviruksiin liittyy.
Suomessakin runsaasti julkisuutta saanut anonyymipalvelin on viestiliikennettä käsittelevä laite, joka poistaa viesteistä alkuperäiset lähettäjätiedot ja korvaa ne keinotekoisella, esimerkiksi numeroista koostuvalla tunnuksella. Tämän jälkeen viesti lähetetään eteenpäin. Kohteena voi olla yksityinen käyttäjä eli tavallinen sähköpostiosoite tai news-keskustelualue, jolloin viesti näkyy ehkä miljoonille lukijoille. Anonyymipalvelin on lainsäädännön kannalta kummajainen, joka ei sovi mihinkään aiemmin tunnettuun kategoriaan, koska sillä ei ole vastinetta reaalimaailmassa.
Osa anonyymipalvelimista toimii kaksisuuntaisesti. Alkuperäisen viestin lähettäjätiedot ja niille annettu tunnus jäävät muistiin koneen tietokantaan. Jos joku haluaa vastata viestin lähettäjälle tämän numeron perusteella, sähköposti kulkee anonyymipalvelimen kautta takaisin alkuperäiselle lähettäjälle. Jos molemmilla osapuolilla on anonyymitunnus, he voivat keskustella toistensa kanssa loputtomiin ilman, että kumpikaan saa tietää toisen henkilöllisyyttä.
Anonyymipalvelimella on lukuisia käyttömahdollisuuksia. Sen suojissa voi esittää mielipiteitä tai kysymyksiä, joita ei omalla nimellä kehtaisi tai uskaltaisi esittää. Sen suojissa voi kysyä neuvoa laittomien ohjelmien ilmiannosta, kertoa kokemuksistaan insesti- tai huumeasioissa tai arvostella oman maan viranomaisia. Tässä tarkoituksessa anonyymipalvelin vastaa toiminnaltaan lehden yleisönosastoa, johon voi kirjoittaa aroista asioista nimimerkin turvin.
Toisin kuin lehdessä, anonyymipalvelin on kuitenkin pelkkä viestejä käsittelevä robotti, eikä se ota mitään kantaa viestien sisältöön. Näin ollen se ei voi myöskään ottaa vastuuta viesteistä. Lehdessä tilanne on toisin: vaikka kirjoitus näkyisi nimimerkillä, toimitus tietää lähettäjän oikeat yhteystiedot ja lehden päätoimittaja on viime kädessä vastuussa myös nimimerkin kirjoituksista.
Siksi anonyymipalvelin houkuttelee helposti myös väärinkäytöksiin. Sähköpostiviesteihin voi upottaa kuvia tai muita tiedostoja, jotka näkyvät news-alueilla ja leviävät kaikkialle ilman, että lähettäjän henkilöllisyys paljastuu. Anonymiteetin suojissa voi levittää perättömiä huhuja, herjata toista tai laittaa näkyville tekijänoikeudella suojattua materiaalia.
Lisäksi anonyymipalvelin tarjoaa kontaktimahdollisuuden arkaluontoisille asioille. Piraatti, pedofiili tai muu vastaava henkilö voi kysyä neuvoa ja etsiä kontakteja laittamalla anonyymin ilmoituksen asiaa sivuaville ilmoitustauluille. Anonyymiä tunnusta käyttäen kyselyihin voi vastata turvallisesti, tarvitsematta pelätä oman nimen paljastumista. Kun sopiva henkilö löytyy, keskustelu ja materiaalin vaihto voi jatkua jopa vuosia ilman, että kumpikaan saa tietoonsa toisen todellista henkilöllisyyttä.
Lain kannalta anonyymipalvelin on kiusallinen, koska se ei mahdu mihinkään aiempaan kategoriaan. Anonyymipalvelin ei ole lehti, koska sitä ei toimiteta eikä sillä ole vastuullista päätoimittajaa. Viestin välitystä ei myöskään koske kirjesalaisuus, sillä news-alueille päätyvät viestit ovat kaikkien luettavissa. Anonyymipalvelinta ei siksi voi rinnastaa postiin, joka vain sokeasti kuljettaa saamansa kirjekuoret ottamatta kantaa siihen, mitä materiaalia niiden sisällä on. Viestejä ei myöskään voi suojella liikesalaisuuteen vetoamalla, koska välitystoiminta on ilmaista eikä palvelimen käyttö maksa mitään.
Monet anonyymipalvelimien käyttäjistä haluavat peittää henkilöllisyytensä, koska eivät luota oman maansa viranomaisiin. Palvelinta käyttäessään he joutuvat kuitenkin luottamaan tuntemattomaan henkilöön ja tämän koneeseen. Siksi anonyymipalvelimen ylläpitäjä on paljon vartijana: lokitiedostoja lukemalla ja viestiliikennettä tarkkailemalla hän saisi tietää käyttäjistä salaisuuksia, joita voisi käyttää kiristykseen tai painostukseen. Jo yksin anonyymitunnuksia vastaavien oikeiden sähköpostiosoitteiden tietokanta olisi monien mielessä haluttua tavaraa. Siksi on aina olemassa riski, että palvelimeen murtaudutaan joko linjaa pitkin tai että palvelinlaite varastetaan.
Johan Helsingius käynnisti anonyymipalvelimensa vuoden 1993 alussa. Palvelin herätti kiistaa myös silloisen, lähinnä akateemisen nettiväestön keskuudessa, mutta painostuksesta huolimatta Johanin onnistui vakiinnuttaa palvelimensa asema ja muutamassa vuodessa siitä tuli maailmankuulu. Vastaavia palvelimia perustettiin myös maailmalla, mutta useimmat niistä jouduttiin sulkemaan joko viranomaisten tai koneet omistavien yliopistojen painostuksesta. Johanin kone toimi Helsingiuksen oman yrityksen Peneticin puitteissa ja säilyi siksi riippumattomana. Toimintaa edesauttoi myös Suomen laki, joka ei kiellä nimettömien viestien jatkolähetystä.
Helsingiuksen kaksisuuntaisesta anon.penet.fi-palvelimesta tuli erittäin suosittu. Sen läpi saattoi kulkea jopa 10000 viestiä päivässä ja palvelimella laskettiin olleen yli 700 000 käyttäjää kaikkialta maailmasta.
Kaupallistumisen myötä netin käyttäjäkunta kuitenkin muuttui, eikä verkko enää ollut harmiton sisäpiirin yhteydenpitoväline, vaan se alkoi saada laajempaa julkisuutta. Helmikuun alussa 1995 ruotsalainen tutkija Mats Wiklund ilmoitti löytäneensä verkosta ainakin kahdeksan alastomia lapsia esittänyttä kuvaa, joiden voitiin tulkita houkuttelevan lapsipornoon. Kuvien mukana oli lähettäjätietoja, jotka viittasivat suomalaiseen palvelimeen. Ilmoitus ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ja anonyymipalvelin nousi ensimmäistä, mutta ei suinkaan viimeistä kertaa otsikoihin. Helsingius ilmoitti, että kuvien lähettäjätiedot oli väärennetty osoittamaan anonyymipalvelinta ja että todellinen lähettäjä oli jostain Englannista.
Heti perään tuli ilmi toinen tapaus, jossa yhdysvaltalainen poliisi pyysi virka-apua Suomesta saadakseen selville, kuka oli postittanut anonyymipalvelimen kautta scientologiaa käsittelevälle keskustelualueelle tekijänoikeudella suojattuja uskonlahkon kirjoituksia. Poliisi sai tiedon lähettäjän henkilöllisyydestä Helsingiukselta uhkaamalla muutoin takavarikoida koko palvelimen.
Helsingius lisäsi palvelimeensa rajoituksia, jotka vaikeuttivat sen väärinkäyttöä. Kuvatiedostojen lähettämistä vaikeutettiin rajoittamalla yksittäisen viestitiedoston kokoa ja estämällä viestien lähetys yleisesti kuvia sisältäviin alt.binaries-alkuisille keskustelualueille. Sähköpostilla tapahtuvaa häirintää pyrittiin torjumaan rajoittamalla yhden henkilön lähettämien viestien määrä enintään 30:een päivässä.
Elokuussa 1996 puhkesi uusi myrsky, kun pedofilia nousi otsikoihin Belgiassa paljastuneen murhaajan ja lasten hyväksikäyttäjän jäätyä kiinni. Pian sen jälkeen englantilainen Observer-lehti väitti, että 90 prosenttia Internetin lapsipornosta kiertäisi suomalaisen anonyymipalvelimen kautta. Väite oli virheellinen, mutta se leimasi ikävällä tavalla koko Suomen.
Vain paria viikkoa aiemmin suomalainen alin oikeusaste oli todennut, ettei laki suojele anonyymejä postiviestejä ja oli määrännyt Helsingiuksen luovuttamaan scientologien tekijänoikeuksia rikkoneen käyttäjän oikeat henkilötiedot. Kun vielä Singaporesta vaadittiin tietoa henkilöstä, joka oli palvelimen kautta herjannut paikallista viranomaista, Helsingiuksen mitta täyttyi ja hän ilmoitti 30. elokuuta 1996 sulkevansa palvelimen ainakin siksi aikaa, kunnes anonymiteetin suoja ja oikeudet olisi saatu määriteltyä lailla. Anonyymipalvelimesta ja sen tilanteesta saa lisätietoja osoitteella http://www.penet.fi.
Pientä ironiaa oli siinä, että Helsingius ilmoitti harkitsevansa oikeustoimia Observerin virheellisen artikkelin johdosta. Oikeustoimet olivat mahdollisia, koska perinteisenä lehtenä Observer kantoi vastuun jutuistaan ja joutui julkistamaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan nimen. Jos juttu olisi kiertänyt Helsingiuksen oman anonyymipalvelin kautta, vastuuhenkilöä ei olisi ollut.
Anonyymipalvelimen käsittely eri maiden tiedotusvälineissä osoitti, miten huonosti perinteinen media tunsi verkkoa. Observerin olisi pitänyt tarkistaa juttunsa asiatiedot etukäteen, sillä kuvien lähettäjätietoja on helppo väärentää. Suomalaiset tiedotusvälineet eivät pärjänneet yhtään sen paremmin: koska toimittajista harva edes ymmärsi anonyymipalvelimen olemusta, jutuissa tyydyttiin siteeraamaan Observerin kirjoituksia ja Johanin kommentteja sen sijaan, että toimittajat olisivat itse osanneet kyseenalaistaa Observerin tai Johanin lausuntoja, tehdä tutkivaa journalismia aiheesta tai edes pohtia anonyymipalvelimen olemusta tai filosofiaa.
Onko anonyymipalvelin sitten tarpeellinen?
Se tarjoaa ihmisille kanavan, jonka kautta voi ilmaista vapaasti mielipiteitä ja osallistua keskusteluihin omaa henkilöllisyyttään paljastamatta. Nettiaktivistit pitävät anonyymipalvelinta ehdottoman tarpeellisena, koska se takaa sanan- ja ilmaisunvapauden säilymisen ja estää kaikenlaiset viranomaisten kontrolli- ja sensurointiyritykset.
Anonyymipalvelin voidaankin nähdä kulttuurien ja sukupolvien yhteentörmäyksenä. Nuoret, vielä idealistit nettikäyttäjät kuvittelevat netin mullistavan tiedonvälityksen ja takaavan vihdoin kaikille todellisen, sensuroimattoman sananvapauden. Vanhemmat luottavat perinteisiin tiedotusvälineisiin ja näkevät myös sananvapauteen liittyvät vastuukysymykset, jotka ovat lehdistöllekin muovautuneet vuosisatojen saatossa.
Jos anonyymi, globaali lähetystoiminta sallitaan, tekijänoikeus-, herjaus- ja muita kysymyksiä varten on lehtien tapaan määriteltävä selvät pelisäännöt ja vastuuhenkilö.
Suomen kannalta on kiusallista, jos anonyymipalvelin tekee maasta rahanpesuun rinnastettavan tietopesulan, jonka kautta kierrättämällä mikä tahansa materiaali voidaan pestä puhtaaksi tekijänoikeuksista ja vastuusta. Suomi tuskin haluaa tiedon valtatien mukavuuslippumaaksi.
Spam tarkoittaa asiattomien viestien lähettämistä sadoille tai jopa tuhansille eri news-alueille. Joidenkin spamien tarkoituksena on pelkkä lukijoiden kiusaaminen, mutta useimmat spam-viestit pyrkivät mainostamaan jotain mielipidettä, tuotetta tai palvelua. Kyseessä voi olla myös pyramidihuijaus, jossa mainostetaan uutta mullistavaa tapaa rikastua, kunhan vain levittää viestiä eteenpäin ja lähettää pari dollaria viestin lähettäjälle. News-keskustelualueilla saattaa olla miljoonia lukijoita, joten ilmaiseksi postitettu mainos-spam antaa suorastaan tähtitieteellisen alhaisen kontaktihinnan per vastaanottaja.
Spamit ovat häiriköintiä ja news-keskusteluryhmien väärinkäyttöä; etenkin kun mainostettavat asiat eivät yleensä liity millään tavalla alueen aiheeseen. Levittämällä viesti tuhansille eri alueille pyritään vain maksimoimaan sen jakelua.
Spamien lähettäjä saa yleensä vastaansa vihaisen sähköpostivyöryn, jossa spammaus tuomitaan ja mainostettu tuote haukutaan maan rakoon. Siksi useimmat spammaajat väärentävät viestien lähettäjätiedot eikä spam välttämättä lisää mainostetun tuotteen suosiota — ainakaan nettikäyttäjien joukossa.
Spammaus on tietenkin netiketin mukaan kiellettyä, mutta tekijöitä on mahdoton rankaista, eikä heitä läheskään aina saada edes selville. Kaupallisten tuotteiden mainostamista saa harjoittaa luvallisesti biz.general, biz.misc ja biz.marketplace-alueilla, mutta ei tavallisilla yhteen aiheeseen keskittyneillä keskustelupalstoilla eikä varsinkaan silloin, kun mainostaminen on raflaavaa ja selvästi häiritsevää.
Spameja vastaan voidaan taistellaan cancelbot-ohjelmilla, jotka pyrkivät poistamaan havaitsemansa spam-viestit news-palvelimista ja estämään niiden leviämisen eteenpäin. Mutta myös niitä voidaan käyttää väärin. Tiedetään tapauksia, joissa tarkoituksella levitetty cancelbot on poistanut suuren joukon normaaleja news-viestejä.
Termi spam ei ole lyhenne mistään, vaan on peräisin Monty Pythonin sketsistä 1970-luvulta. Siinä ruokailija istui ravintolassa, jonka tarjoilija luki läpi pelkistä spam-aiheista koostuvan ruokalistan (spam=spiced pork and ham). Loputon spam-valikoima kuvasi osuvasti sitä levitystä, jonka spam-viesti verkossa saa. Vaikka spam-viesti olisi lyhytkin, se leviää tuhansina kopioina satoihin tuhansiin palvelimiin, mikä riittää kuluttamaan gigatavuittain levytilaa ja siirtokapasiteettia.
Lonely Lily -spam postitettiin news-alueille Hong Kongista 31. toukokuuta 1995. Viestissä oli teksti "My friend Lily lives in Hong Kong. She loves to receive phone calls from foreign men... no e-mail please, Sylvia Wong." Lisäksi viestissä annettiin hongkongilainen puhelinnumero, johon soittajia neuvottiin ottamaan yhteyttä.
Viestissä mainittu numero oli maksullinen puhelinseksipalvelu Hong Kongissa. Jokainen utelias soittaja rikastutti linjojen ylläpitäjää muutamalla dollarilla.
Kesäkuun 12. päivänä sama teksti lähetettiin verkkoon vielä uudelleen, mutta nyt lähettäjätietoja oli peukaloitu niin, että lähettäjän osoitteena näytti olevan yritys, jonka henkilö oli pyrkinyt cancelbotin avulla poistamaan alkuperäisen spam-viestin eri news-alueilta. Tällä tempulla vihaiset postivastaukset saatiin ohjattua spamin torjujan kiusaksi.
Spamin tapaan käyttäjiä kiusaavat myös sähköpostilla lähetetyt mainoskirjeet. Faksin tapaan kyse on uudesta mediasta, jonka markkinointikäytön pelisäännöt eivät ole vielä vakiintuneet.
Mainostajat ovat jo kauan sitten löytäneet faksin suoramarkkinoinnin apuvälineeksi. Faksilla tapahtuva markkinointi on edullista, koska faksin lähettäminen maksaa selvästi vähemmän kuin perinteisen kirjeen lähettäminen. Lisäksi faksi on perillä heti, kun taas posti saattaa kuljettaa joukkopostituksia liki viikon.
Vastaanottajan kannalta faksimainonta on kuitenkin arveluttavaa, koska mainokset tulostetaan vastaanottajan itsensä maksamalle paperille ja faksin vastaanottoaika on pois faksin normaalista käytöstä. Pahimmillaan monisivuisen mainosfaksin vastaanotto voi estää jonkin työn kannalta tärkeän faksin läpipääsyn. Mainosfaksi saattaaa myös kuluttaa viimeiset jäljellä olleet paperit, jolloin hyötyviestien saapuminen estyy.
Ikävä tilanne on myös niillä pienyrityksillä, joilla faksi on esimerkiksi tavalliseen puhelimeen kytkettynä makuuhuoneessa. Yöllä saapuva mainos voi pilata yöunet.
Faksimainontaan on suhtauduttava kriittisesti eikä sen kautta pitäisi lähettää mainoksia, ellei asiasta ole erikseen sovittu. Koska pelisääntöjä ei ole, ärsyyntynyt vastaanottaja voi vain maksaa faksit fakseina ja lähettää saamansa mainoksen esimerkiksi 10 kopiona takaisin tai välttämällä nimenomaan faksilla mainostettujen tuotteiden ostamista.
Sähköpostin käyttö markkinointivälineenä on vielä paljon pahempaa, koska saapuneet mainosviestit kuormittavat postilaatikkoa ja modeemikäyttäjä joutuu maksamaan yhteysajan muodossa jokaisesta lukemastaan mainoksesta. Lähettäjän kannalta sähköposti on vielä faksiakin houkuttelevampi media, koska kiinteällä verkkoyhteydellä toimittaessa postin lähetys on käytännössä ilmaista.
Mainontaa varten verkkoon on syntynyt yrityksiä, jotka myyvät sähköpostiosoitteita halukkaille mainostajille. Osoitteet on yleensä kerätty news-keskustelualueilta, joille lähetetyissä viesteissä on aina mukana myös kirjoittajansa sähköpostitunnus. Koska tietoverkossa tila on ilmaista, mainostaja ajattelee helposti "miksi tyytyä 1000 mainoskirjeeseen kun voi yhtä hyvin lähettää 100000, eikä se maksa sen enempää"?
Sähköpostilaatikon kuormittamista mainoksilla voi jo pitää teleliikenteen häirintänä, mikä on rangaistava teko. Mutta jos lähettäjä on ulkomailla tai väärentänyt omat lähettäjätietonsa, rangaistavuudella ei ole käytännön merkitystä.
Spammauksen variaatio on spamdexing. Se tarkoittaa hakukoneiden huijaamista niin, että omalle WWW-sivulle lisätään suuri joukko yleisiä sanoja vain siksi, että hakukoneet näyttäisivät sivun hakutulosten listassa.
Yleinen kikka on myös toistaa sivulla esiintyvä sana kymmeniä, jopa satoja kertoja, jotta sivun painoarvo lisääntyisi ja jotta se olisi hakukoneen tulostamalla linkkilistalla ensimmäisenä.
Spamdexing on kiusallista, mutta sitä tuskin voidaan pitää teleliikenteen häiritsemisenä tai muuten kriminalisoitavana.