Tietokone-lehti 2/2000

Liika tieto lihottaa

"Älä hyvä mies juokse tiedon perässä", kehotti mainos televisiossa joskus 1970-luvulla. Silloin tiedosta olikin vielä pulaa ja tieto oli arvokasta. Tietoa sai ostamalla Otavan ison ensyklopedian, joka oli lähes 20-osainen kirjasarja ja maksoi reaalihinnalla enemmän kuin tämän päivän tietokonejärjestelmä verkkoyhteyksineen ja tykötarpeineen.

Tänään verkossa on miljardi www-sivua, joille kuka tahansa pääsee kotoaan mikron ja modeemin avulla. Koko maailman informaatio on tullut sormenpäiden ulottuville ja tieto päivittyy jatkuvasti ajan tasalle. Nettisivut tarjoavat enemmän tietoa kuin kukaan voi kuvitellakaan tarvitsevansa.

Tiedon - ja kaikenlaisen informaation - ylitarjonnasta on tullut yhtä vakava haitta kuin mitä oli aikanaan sen vähyys. Tiedolle on käynyt kuten ravinnolle: se, mistä ennen oli puutetta, on muuttunut ylitarjonnaksi. Kun ihmiset ennen kärsivät aliravitsemuksesta, tämän päivän ongelma on ylipaino. Molemmat ovat haitaksi.

Tiedon ylitarjontaa eli tietoähkyä ei ole silti tiedostettu ongelmaksi, koska ajattelemme yhä vanhanaikaisesti. Haalimme vaistomaisesti lisää tietoa, etsimme lisää taulukoita ja tutkimustuloksia, keräämme dataa ja luemme ennusteita kuvitellen siten tekevämme parempia päätöksiä. Kuvittelemme, että mitä enemmän tietoa, sen parempi.

Hätävalhe - valhe - emävalhe - tilasto

On suuri houkutus uskoa, että vastaus mieltä askarruttavaan kysymykseen on jossakin verkossa, ja että meidän pitää vain löytää se. Täytyyhän maailman miljardin verkkosivun joukosta löytyä se oikea. Mutta useimpiin vaikeisiin kysymyksiin ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.

Etsintä tuottaa kyllä tuloksia, mutta ne kääntyvät helposti etsijää vastaan. Liika datamäärä ja tuhannet vastauslinkit turruttavat aistit. Kun jonkin aiheen perustiedot on hankittu, lisätieto tekee oman ajattelun, päätöksenteon ja terveen maalaisjärjen käytön vain entistä vaikeammaksi.

Kaikkein vähiten totuus löytyy tilastoista - aina on löydettävissä tilasto, joka tukee omaa kantaa. Tarjolla on tilastoja joka lähtöön ja käyttöön. Tilastot ovat menettäneet uskottavuutensa, koska jokainen voi valita mieleisensä. Siksi kirjat tai esitykset, joissa on kovasti tilastoja, ovat usein harhaanjohtavia.

Gramma intuitiota on arvokkaampaa kuin kilo tilastoja. Usein on parempi kuunnella sisintään ja uskoa itseään, kuin etsiä totuutta ulkopuolelta.

Näin on varsinkin tietoverkkojen maailmassa, sillä reaalimaailmasta irronneet asiat elävät siellä omaa elämäänsä. Logiikan ja järjen sijaan käyttäjien valintoja ohjaavat yhä enemmän impulssit. Nimestään huolimatta tietoverkko ei suosi tietoa, vaan tunnepohjaisia valintoja.

Sähköposti ahdistaa

Moni törmää tietotulvan kiroukseen ensiksi sähköpostissa. Aina kun postiohjelman käynnistää, se on haalinut maailmalta kasan lukemattomia viestejä, joiden läpikäyntiin kuluu runsaasti aikaa. Postia tulee tuiki tuntemattomilta ihmisiltä ja mainostajilta. Pahimmillaan sähköpostilaatikossa voi olla tuhansia avaamattomia viestejä.

Viestien lukemisen hyötysuhde on huono: vain harva viesteistä on aidosti tarpeellinen. Suurin osa on pelkkää kohinaa - bittiroskaa. Varsinkin yritysten sisäiset postituslistat jakavat tarpeettomia tiedotteita, muistioita ja pöytäkirjoja sadoille vastaanottajille.

Sähköposti työntää roskaa, koska sen lähetyskynnys on niin alhainen. Lisäksi hyvää tarkoittavat henkilöt lähettävät "varmuuden vuoksi" kopioita tärkeiksi uskomistaan viesteistä. Vanhan tavan mukaan uskotaan, että informaation levittäminen on joka tilanteessa hyvä asia.

Koska sähköposti ei varsinaisesti maksa mitään, sitä lähetetään surutta ja ilman harkintaa. Seulonta, karsinta ja analysointi, jonka aikaisemmin teki lähettäjä, jää nyt vastaanottajan tehtäväksi.

Näköala kapenee

Tiedon tulva johtaa asiantuntijan hankalaan asemaan, sillä hänen on käytettävä yhä suurempi osa ajastaan oman alansa kehityksen seuraamiseen. Asiantuntijat käyvät seminaareissa, joissa he tapaavat toisia oman alansa asiantuntijoita ja kuulevat omaan aiheeseensa liittyviä luentoja.

Pelkkä ammattiasioihin keskittyminen kaventaa näkökulmaa vaarallisesti. Kun insinööri katsoo maailmaa, hän näkee ongelmat muttereina, jotka kaipaavat kiristämistä. Kun ekonomi katsoo maailmaa, hän näkee ongelmat markkoina, jotka odottavat kerääjää. Kummatkin ovat omalla tavallaan väärässä.

Kautta historian parhaat oivallukset ja teot ovat syntyneet kulttuurien kohtaamisesta; siitä, että erilaiset ihmiset ja ajatukset ovat törmänneet toisiinsa. Tämä monimuotoisuus ja rikkaus on käymässä harvinaiseksi ylellisyydeksi. Entistä vähemmän aikaa jää poikkitieteelliseen tiedonvaihtoon tai oman minän kehittämiseen, henkisen kasvun eväiden rakentamiseen.

Varsinkin verkossa käytävissä keskusteluissa on tyypillistä, että ne rajoittuvat jo valmiiksi samaa mieltä tai samaa taustaa olevien henkilöiden välisiksi keskusteluiksi. Uusien näkemyksien sijaan verkkokeskustelut pönkittävät mukana olijoiden aiempia asenteita.

Lupauksistaan huolimatta verkko sietää huonosti eriäviä mielipiteitä ja toisinajattelijoita. He perustavat omia ryhmiään, joiden sisällä kaikki ovat taas samaa mieltä.

Verkon ansiosta meidän on aiempaa helpompaa löytää itsemme kaltaisia ja samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Vain harva tutustuu verkossa aidosti erilaisiin ihmisiin. Verkko yhdistää samanlaiset ihmiset eri maissa eli silloinkin, kun maantiede on heidät erottanut.

Verkkohesari ei ole Hesari

Ratkaisuksi tietotulvan hallintaan on tarjottu ohjelmia ja palveluita, joissa käyttäjä voi etukäteen kertoa, minkä alan tiedoista hän on kiinnostunut. Tämän alan uranuurtaja oli helmikuussa 1996 käynnistynyt Pointcast, josta tuli hetkeksi tavattoman suosittu.

Pointcastin keskeinen idea oli kysyä ensin käyttäjältä, mistä hän on kiinnostunut, ja välittää sen jälkeen vain valittujen aihepiirien tietoja näytölle jatkuvasti päivittyvänä virtana. Ohjelma synnytti kuitenkin niin paljon verkkoliikennettä, että monet yritykset kielsivät sen käytön ja Pointcast itse ajautui taloudellisiin vaikeuksiin.

Etukäteisvalinnan idea on hyvä, mutta siinä on omat vaaransa. Valitsemalla jo etukäteen kiinnostuksensa kohteet käyttäjä sulkee itsensä uusien aiheiden ja yllätysten ulkopuolelle. Käyttäjä ei voi mitenkään tietää, mistä kaikesta hän saattaisi olla kiinnostunut - koska ei vielä tiedä niistä.

Tämän kehityksen loogisena jatkeena on sanomalehti, johon voi tilata vain halutut osat ja vain halutun aihepiirin uutiset. Moni odottaa jo aikaa, jolloin Hesari on räätälöitävissä verkossa juuri halutunlaiseksi.

Mutta kun se päivä koittaa, Hesarista tulee pelkkä hesari, yksi tietolähde tuhansien muiden joukossa. Nyt Hesari on instituutio, jonka merkitys on juuri siinä, että se muodostaa kaikille lukijoille yhteisen foorumin. Kaikki joutuvat - ei, vaan saavat - lukea samat sivut. Näin lukija väistämättä altistuu uutisille ja jutuille, joista hän ei voinut arvata olevansa kiinnostunut ja joista muut työpaikalla puhuvat. Näistä jutuista syntyy väistämättä ajatuksia ja ideoita itsellekin.

Hyvä esimerkki oli elokuun alussa Hesarin julkaisema kirjoitus lesbojen suuresta osuudesta tyttöjen urheilujoukkueissa. Missä tahansa muussa lehdessä kirjoitus olisi ollut helppo ohittaa tarkoitushakuisena tai kyseenalaisena. Se, että kirjoitus oli juuri Hesarissa, teki aiheesta julkisen puheenaiheen.

Jos lehti olisi ollut räätälöitävissä, juttu olisi näkynyt vain niille lukijoille, jotka olisivat etukäteen kertoneet olevansa kiinnostuneita sekä nuorisourheilusta että seksuaalivähemmistöistä.

Älykkäät agentit - tuskin

Toisena ratkaisuna tietotulvan ongelmaan on tarjottu älykästä agenttia, joka koneellisesti seuloo informaatiota ja valikoi sen, minkä tietää isäntäänsä tai emäntäänsä kiinnostavan.

Ainakin tunnettu verkkoguru Nicolas Negroponte uskoo älykkäiden agenttiohjelmien mahdollisuuksiin. Niin myös Nokia, joka pyrkii lisäämään kännykkäänsä älyllisiä piirteitä. Visioiden kännykkä varaa itse lentoliput tai tilaa pizzan, kun tietää kantajansa aikovan matkustaa tai olevan nälkäinen.

Niin hyvä ajatus kuin ohjelma-agentit ovatkin, ainakaan vielä ei ole olemassa mitään teknologiaa, jolla niitä voitaisiin rakentaa. Ollakseen tehokas agentin pitäisi ymmärtää tutkimansa materiaalin sisältö ja merkitys. Pelkillä avainsanojen etsimisessä ei ole mitään järkeä. Väärien osumien määrä kasvaa niin suureksi, että tietotulva vain pahenee.

Älyn lisäksi agentilla pitäisi olla myös inhimillistä kokemusta, jotta se ymmärtäisi ihmisten maailmaa. Mutta miten kone voisi edes teoriassa ymmärtää ihmistä, kun ei toinen älyllä ja kokemuksella varustettu ihminenkään aina ymmärrä?

Koska lait tai työmarkkinaosapuolet eivät ole antaneet asioista selkeitä pelisääntöjä, yritysten kannattaisi sopia niistä sisäisesti. Huonokin sisäinen sopimus on parempi kuin julkinen riitely oikeudessa.

<takaisin