Tietokone-lehti 3/2001

Verkkotasavalta

Yhdysvaltojen kansallinen ylpeys on kokenut viime aikoina kovia kolauksia. Ensin presidentinvaalien ääntenlaskenta muuttui farssiksi ja oikeuden päätöksillä presidentiksi valittiin vähemmän kansalaisten ääniä saanut ehdokas. Heti sen jälkeen Kalifornia joutui energiakriisiin, kun sähkön kysyntä ylitti tarjonnan ja Piilaakso lamautui sähkökatkoihin.

Yleensä sekaannukset ääntenlaskennassa ja toistuvat sähkökatkot ovat arkipäivää banaanitasavalloissa.

Yhdysvaltojen laskentasotkusta oli ainakin se hyvä puoli, että ääntenlaskennan vanhentunut käytäntö nousi otsikoihin kaikkialla maailmassa. Meillä Suomessakin äänestyslipukkeisiin piirretään yhä käsin ehdokkaan numero. Joskus käsin piirrettyjen numeroiden tulkinta tuottaa ongelmia, tai sitten äänestyslipukkeista löytyy ääniä, jotka on annettu Aku Ankalle ja muille tunnetuille julkimoille.

Miten on mahdollista, että vielä tietoyhteiskunnan kynnykselläkin ääntenlaskenta tapahtuu näin vanhanaikaisella ja tulkinnanvaraisella tavalla? Eikö olisi jo korkea aika hoitaa äänestys tietotekniikalla, jolloin virheet vähenisivät ja äänestystulos olisi tiedossa heti vaalihuoneiden sulkeutumisen jälkeen?

Ja tarvitaanko perinteisiä äänestyksiä enää lainkaan? Voimmeko jo seuraavissa presidentinvaaleissa äänestää Halosen seuraajaa kotoa poistumatta, vain painamalla halutun ehdokkaan numeroa kännykällä tai tietokoneella?

Perinteet painavat

Kansan äänen kuuleminen äänestyksen muodossa on valtiojärjestyksen vanhimpia tukipilareita. Tähän viittaa jo itse termi "äänestää", joka lienee perua Ateenan demokratian syntyajoista ja torikokousten huutoäänestyksistä.

Politiikka ja varsinkin poliitikot ovat muuttuneet, samoin kansan suhde koko julkiseen päätöksentekoon. Edes joukkovoima ei enää ole voimaa, vaan julkisuus on ottanut sen paikan. Ja julkisuuden ohjaamiseen riittää muutama työnsä osaava henkilö. Mutta äänestäminen on yhä samaa kuin Punaisen viivan aikoihin, jolloin työläisiä kehotettiin vetämään viiva äänestyslappuun niin että "veri kynnen alta tirskahtaa".

Teknisesti olisi helppoa korvata äänestyskopin lappusysteemi numeronäppäimistöllä, jolla kansalainen naputtelisi haluamansa ehdokkaan numeron. Näin aikaa vievä, kallis ja virhealtis käsinlaskenta jäisi kokonaan tarpeettomaksi. Ajatuksen luulisi kiinnostavan viranomaisia jo yksin kustannussäästöjen vuoksi.

Perinnesyistä muutosten tekeminen olisi kuitenkin vaikeaa. Eläkeläiset, jotka muutoin ovat tunnollisia äänestäjiä, vieroksuisivat teknistä menettelyä. Lisäksi heräisi epäilyjä, että tietokone jotenkin taltioi myös äänestäjän henkilöllisyyden, jolloin vaalisalaisuus olisi uhattuna, tai että hakkerit pääsisivät murtautumaan laskentakoneeseen ja peukaloimaan vaalitulosta.

Vaikka perinteet muuttuvat hitaasti, tulevaisuudessa sähköiseen äänestämiseen siirrytään aivan varmasti. Kyse on vain siitä, kauanko muutoksen toteutuminen kestää.

Uudet sukupolvet pakottavat uusimaan äänestysmenettelyä jo ihan senkin vuoksi, että kohta ihmiset eivät enää osaa kirjoittaa numeroita käsin. Kaikki numeroiden käsittely kun tapahtuu nykyään koneiden ja näppäimistön välityksellä.

Kotoa äänestäminen

Seuraava askel nopeuden ja kustannussäästöjen tiellä on kotoa äänestäminen. Miksi kansalaisten on ylipäätänsä vaivauduttava lähiseudun kouluihin ja muihin äänestystiloihin, kun velvollisuuden voisi hoitaa kotoa käsin matkapuhelimen, tietokoneen tai digitv:n kautta? Vaalit myös osuvat perinteisesti ajankohtiin, jolloin Suomen sää on kehno.

Olisiko tässä ratkaisu myös alati laskevaan äänestysvilkkauteen? Varsinkin nuorten on vaikea ymmärtää, miksi äänestämässä pitää "käydä", kun homman voisi yhdellä tekstiviestillä. Äänestysvilkkaus onkin tasaisessa laskussa kaikkialla maailmassa. Äänestyksen hankaluus ei varmaankaan ole ilmiön perimmäinen syy, mutta itse prosessin helpottaminen lisäisi äänestysvilkkautta ainakin jonkin verran.

Teknisesti Suomi olisi valmis kotiäänestyksiin vaikka tänään. Matkapuhelimen levinneisyys kotitalouksissa ylittää 85 prosenttia ja enemmistöllä suomalaisista on pääsy Internetiin. Meillä on myös tiettävästi ainoa valtiollinen sähköinen henkilökortti (HST), jolla kansalainen voi sitovasti todistaa henkilöllisyytensä verkkopalveluissa - olkoonkin, että kortti on vielä harvinainen ja palveluita vähän.

Äänestämisessä on silti ongelmansa. HST-kortti todistaa kyllä henkilöllisyyden, mutta entä jos kortti tunnuslukuineen on varastettu? Monista varoitteluista huolimatta kansalaiset säilyttävät pankkikortinkin tunnuslukua yhä lompakossa kortin vieressä.

Erilaisissa kokouksissa voi äänestää valtakirjalla toisen puolesta. Valtiollisissa vaaleissa näin ei voi tehdä, vaan äänestysoikeus on aina henkilökohtainen. Miten kotiäänestämisessä estettäisiin se, että äänioikeuden haltija luovuttaa korttinsa ja PIN-koodinsa toiselle henkilölle?

HST ei myöskään takaa, että äänestäjä toimii vapaaehtoisesti. Jokuhan saattaa uhata häntä vaikka aseella ja näin pakottaa antamaan mieluummin äänensä kuin henkensä.

Lisäksi sähköinen äänestäminen rikkoisi kansalaisen tasa-arvoisuutta vastaan. Uuteen teknologiaan perehtyneet saisivat äänensä helpommin kuuluviin kuin ne, jotka ovat jääneet tai jättäytyneet teknologisen kehityksen ulkopuolelle.

Ennen kuin näihin ongelmiin keksitään ratkaisut, tai ne hyväksytään yleiseksi käytännöksi, kansalaisten on raahauduttava fyysisesti äänestyspaikalle. Pohjimmiltaan kyse on vain siitä, milloin uuden tekniikan varjopuolet käyvät pienemmiksi kuin nykykäytännön haittapuolet. Moneen kertaan äänestäminen ei ole tuntematonta perinteisessäkään vaalijärjestelyssä.

Nykyinen menettely ei ole täysin luotettava eikä ongelmaton; se on vain hyväksytty käyttöön ongelmistaan ja epätarkkuuksistaan huolimatta.

Kohti teledemokratiaa

Ongelmista huolimatta ajatus kotiäänestämisestä saa mielikuvituksen lentoon. Jos kerran äänestyksiä voidaan toteuttaa helposti ja halvalla, miksei niitä käytettäisi nykyistä enemmän? Tarvitaanko perinteistä edustuksellista demokratiaa - eli eduskuntaa - enää lainkaan, kun jokainen voi edustaa itse itseään? Suora demokratia olisi paluuta antiikin ihanteisiin modernin teknologian keinoin. Toisaalta Ateenassakin äänioikeus oli vain vapailla miehillä, ei orjilla eikä naisilla.

Nykykäytännössä kansan mielipidettä kysytään erittäin harvoin järjestettävissä kansanäänestyksissä. Viimeksi sellainen toteutettiin Suomen EU:hun liittymisen yhteydessä. Eräänä syynä on äänestysmenettelyn kalleus; pelkät järjestelyt kun maksavat muutaman kymmenen miljoonaa markkaa. Teledemokratialla kansanäänestyksiä voitaisiin järjestää vaikka joka päivä, pienistäkin kysymyksistä.

Omat taitoni eivät riitä pohtimaan, millaiseksi Suomi muuttuisi, jos päätökset tehtäisiin eduskunnan sijaan kodeissa. Jätän asian mielenkiintoiseksi harjoitustehtäväksi jollekin politiikan tutkijalle.

Jotain voi kuitenkin päätellä aivan maalaisjärjellä. Tärkeät päätökset eivät kiinnosta kuin murto-osaa kansalaisista. Suurin osa heistä jättää mielellään vaikeat päätökset kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen pohdittavaksi. Siitähän heille maksetaan.

Lisäksi kansalaisten on vaikea nähdä asioiden syy-seuraussuhteita tai hyväksyä ikäviä tosiasioita. Lähes kaikki haluavat lisää varoja poliisille, sairaan- ja vanhustenhoitoon, kehitysapuun ja kaikkiin muihinkin hyviin tarkoituksiin, mutta kukaan ei halua nostaa veroja.

Useimmat haluavat kehittää julkista liikennettä, mutta haluavat silti itse käyttää omaa autoa. Henkilöt, jotka eivät halua lisää ydinvoimaa, haluavat silti ostaa lisää kodinkoneita ja parantaa elintasoaan sähkön hinnan kallistumatta.

Hyvien päätösten tekeminen ilman, että samalla sitoudutaan myös ikäviin asioihin, voisi osoittautua teledemokratiassa mahdottomaksi. Politiikasta tulisi entistä lyhytjännitteisempää.

On myös ilmeistä, että äänestykset ovat usein vain demokraattista näytelmää. Todelliset päätökset on tehty aikaisemmin. Esimerkiksi presidentinvaaleissa tärkein päätös ei ole se, kuka ehdokkaista valitaan, vaan se, kuka ehdokkaaksi asetetaan.

Kun Australiassa järjestettiin marraskuussa 1999 kauan odotettu kansanäänestys tasavaltaan siirtymisestä, kysymys muotoiltiin siten, että vaihtoehtona oli joko jääminen Britannian monarkian alaisuuteen tai siirtyminen tasavaltaan, jossa parlamentti valitsee presidentin.

Mielipidemittausten mukaan australialaisten enemmistö olisi halunnut siirtyä tasavaltaan, mutta valita presidentin itse. Tätä vaihtoehtoa monarkian kannattajien päättämässä äänestyksessä ei ollut lainkaan. Ei siis ihme, että tasavalta-ajatus hävisi äänestyksen.

Se, joka pääsee asettamaan kansanäänestyksen kysymyksen sanamuodon tai asettamaan vaalien ehdokkaat, on todellinen vallankäyttäjä.

Hänen asemaansa ei edes teledemokratia pysty uhkaamaan.

<takaisin