Tietokone-lehti 5/2001

Digi-tv uhkaa kotirauhaa

Digitaaliset televisiolähetykset alkavat elokuun lopussa. Moni kysymys on kuitenkin vielä vailla vastausta, vaikka ensi-ilta lähestyy kovaa vauhtia.

Julkinen keskustelu digi-tv:stä käynnistyi tämän vuoden alussa. Vasta silloin herättiin huomaamaan, että Suomi on pieni maa, josta on vaikea löytää riittävästi katsojia ja mainostajia edes nykyisille neljälle kanavalle.

Myöhäisherännäisyys on kummallista, koska jo kaksi vuotta sitten esitin samoja kysymyksiä mm. tämän lehden kolumnissa. Faktat ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta niistä ei ole haluttu käydä keskustelua. Monen muun teknisen hankkeen tavoin digi-tv on edennyt omia polkujaan, insinöörien ja alan toimijoiden omana projektina, joka tuodaan kansalle valmiina pakettina.

Jäljet kuitenkin pelottavat. Tuoreessa muistissa on niin digitaaliradion totaalinen epäonnistuminen kuin myös WAPin muuttuminen flopiksi.

Myös aiemmat yritykset television parantamiseksi ovat päättyneet nolosti. Esimerkiksi YLE tuhlasi muiden tv-yhtiöiden tapaan resurssejaan teräväpiirtotelevisioon jo 15 vuotta sitten. Vuonna 1994 SGI ja Time Warner toivat isolla rahalla vuorovaikutteisen television 4000 kotitalouteen Floridan Orlandossa. Kokeilu epäonnistui täysin.

Kännykät osoittivat, miten helppoa on luoda markkinat kokonaan uusille tuotteille. Mutta jos laajalle levinnyt järjestelmä pitää korvata uudella, joka ei kaiken lisäksi ole yhteensopiva vanhan kanssa, tehtävä on paljon hankalampi.

Yllätyksiä kuvan ja äänen kanssa

Digi-tv lupaa alkuvaiheessa 13 uutta kanavaa ja parempilaatuisen kuvan. Jälkimmäistä lupausta on vaikea lunastaa. Jos kotitalous on kaapeliverkossa tai siinä on hyvätasoinen antenni, digi-tv ei kuvaa enää paranna. Toisin on niissä talouksissa, joissa signaali on katvealueiden tai vanhan antennijärjestelmän vuoksi heikko ja kuvassa näkyy lumisadetta.

Itse asiassa digitaalinen pakkaus voi jopa huonontaa kuvanlaatua, sillä pakkauksen aiheuttamat virheet ovat joskus nähtävissä jopa DVD-levyillä. Digi-tv:ssä ongelma korostuu, mikäli nippuun (multipleksiin) tungetaan liian monta kanavaa. Virheet näkyvät selvimmin silloin, kun kuvassa on paljon liikettä tai kun näytetään loivasti muuttuvia väripintoja.

Digi-tv:n kuva ja ääni tulee noin kolme sekuntia myöhemmin kuin analogiatelevisiosta. Jos vaikkapa naapurihuoneessa katsotaan samaa kanavaa analogiatelevisiosta, ääni kantautuu digi-tv:n katsojan korviin etuajassa. Katsoja tietää, mitä näyttelijä seuraavaksi sanoo ja milloin joukkue tekee maalin. Ilmiö ajaa katsojan nopeasti hulluuden partaalle.

Parasta siis päivittää kaikki kodin televisiot kerralla digiaikaan.

Passiivisuuden viimeinen linnake

Digitelevision toinen puoli - vuorovaikutteisuus - on suuri kysymysmerkki. Kukaan ei varmuudella tiedä, haluaako katsoja olla vuorovaikutteinen televisiota katsellessaan. Omasta mielestäni televisio on passiivisuuden viimeinen linnake ja kotisohva se ainut paikka, missä katsoja vielä saa olla rauhassa.

Miksi television katsojalta pitäisi edellyttää aktiivisuutta, kun sitä vaaditaan jo kaikkialla muualla? Opiskelu, työnteko ja Internet vaativat jatkuvaa keskittymistä ja osallistumista. Juuri passiivisuudessa on television suurin vahvuus. Televisio kaivaa maata omien jalkojensa alta, jos se muuttuu aktiiviseksi.

Pohjimmiltaan televisio on yhä broadcast-media. On epäselvää, millaisia tulevaisuuden vuorovaikutteiset televisio-ohjelmat edes voisivat olla. Vielä vaikeampaa on kuvitella vuorovaikutteisen mainonnan toimivuutta.

Demossa on käytetty esimerkkinä peliä, jolla katsoja voi pelata mainostetun tuotteen hintaa alas ja lopulta tilata sen. Mutta jos katsoja juuttuu pelaamaan jotain mainosta, hän ei enää näe seuraavia mainoksia lainkaan, ja saattaapa itse ohjelmakin unohtua.

Toisaalta on helppo kuvitella, että erilaiset vedonlyönnit, visailut, euroviisuäänestykset ja vastaavat hömpät kyllä löytävät käyttöä vuorovaikutteisuudelle. On vain epäselvää, miten vuorovaikutteisuuden vaatima paluukanava järjestetään, sillä digi-tv itsessään ei ota tähän mitään kantaa.

Ilmeisesti paluukanavana tullaan käyttämään Internet-yhteyttä, mutta sen järjestäminen television luokse ei ole ihan helppoa. Ongelma korostuu niissä peruskotitalouksissa, jotka ovat digi-tv:n kohderyhmää - heillä ei ole Internet-liittymää eikä monella lankapuhelintakaan.

Huono ajoitus

Pilviä digi-tv:n ruudulle kasaa ajankohta, joka tuskin voisi olla huonompi uuden palvelun käynnistymiselle. Pitkä nousukausi on hiipumassa ja taloudellista tulevaisuutta varjostaa epävarmuus.

Tässä tilanteessa uusi digiboksi tuskin komeilee kuluttajien ostoslistalla ensimmäisenä. Vielä hälyttävämpää on suomalaisten televisioyhtiöiden taloudellinen tilanne, joka vasta vuoden alun ulosmarssien ja talousuutisten myötä paljastui koko ankeudessaan. Sekä Yleisradio että MTV 3 vähentävät väkeään ja kaikki kanavat toimivat tappiolla.

Jos tämä on tilanne pitkän nousukauden jälkeen, miten markkinoilla voi olla tässä taloudellisessa ilmapiirissä tilaa uusille kanaville? Mistä televisioyhtiöt löytävät resursseja uusien kanavien pyörittämiseen, kun niitä ei riitä nykyisillekään kanaville?

Ainoa hyvä uutinen on se, että kun television katseluun päivittäin käytetty aika pysyi 90-luvun puolivälissä pitkään ennallaan, se kasvoi viime vuonna sentään seitsemän minuuttia päivässä. Tällä kasvulla ei vielä pidetä uusia kanavia pystyssä, mutta ainakin se on televisioväkeä rohkaiseva merkki.

Uskoa rahastukseen riittää

Vallitsevan epävarmuuden vuoksi digiaika alkaakin ilmeisen varovasti. Aluksi digikanavat lähettävät ohjelmaa vain muutamia tunteja päivässä, eikä vuorovaikutteisia palveluita ole.

Varovainen aloitus voi kuitenkin kostautua. Jotta digi-tv saisi menestyjän maineen ja houkuttelisi katsojia laitteen hankintaan, aloituksen pitäisi olla massiivinen ja näyttävä. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Jos digi-tv leimautuu WAPin tavoin flopiksi, mielikuvaa on vaikea muuttaa myöhemmin.

Epävarmuutta lisää se, että neljä uusista kanavista on maksullisia. Kuinka paljon kotitalouksilla on enää halua tai varaa maksaa uusista sisällöistä, kun jo nykyisen mm. matkapuhelimen laskut ovat monille ylivoimaisia? Ja seuraava, kallis 3G-puhelinsukupolvi on mahdollinen vain, jos puhelinlaskutusta onnistutaan yhä kasvattamaan.

Toimijoiden oma usko kuluttajan taskujen syvyyteen tuntuu rajattomalta.

Erääksi rahastuskeinoksi on ennustettu sähköistä kaupankäyntiä television kautta, T-Commercea. Mutta jos sähköinen kaupankäynti netissä on pettänyt odotukset, miksi televisiokaupankäynti olisi menestys? Miten se välttäisi netistä tutut logistiikkaongelmat ja pystyisi välittämään shoppailun elämyksiä?

Nykyisin TV:n ostoskanava tarjoaa lähinnä keittiöveitsiä, autovahaa ja kuntoilulaitteita, mikä ei tunnu kovin vakuuttavalta.

Kansallinen etu?

Digi-tv:llä on alusta lähtien ollut virallisen Suomen tuki takanaan. Ministeriö on jopa kiirehtinyt digilaitteiden yleistymistä ja analogiaverkon sulkemista.

Ministeriön halu jouduttaa digiaikaan siirtymistä oudoksuttaa. Televisio ei enää ole ehdoton valtamedia eikä sen digitalisointi mikään kansallinen etu. Tämän päivän tv-toiminta on lähinnä bisnestä, jolla vallitsevat normaalit markkinatalouden lait. On erittäin epätodennäköistä, että nopea siirtyminen digimaailmaan tuottaisi uusia Nokian kaltaisia menestyksiä. Suomi on langattomuuden ja Internetin osaaja, mutta sisältö- tai TV-maailmassa meillä tuskin on mahdollisuuksia.

SanomaWSOYn hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo ehdotti huhtikuun alussa, että valtio jakaisi digiboksit kansalle ilmaiseksi. Jos digiboksi toisi myös nettiyhteyden ja sitä kautta tietoyhteiskunnan koko kansalle, ehdotus olisi perusteltu. Itse ehdotin samaa jo yli kaksi vuotta sitten. Ranskan Minitelin ongelmat vältettäisiin tekemällä laitteesta Internet-yhteensopiva ja kustannukset saataisiin takaisin asioinnista koituvina kustannussäästöinä sekä yrityksille koituvasta kansainvälisestä kilpailuedusta, kun ne voisivat kehittää tietoverkkopalveluita koko kansalle.

Ongelmana on kuitenkin paluukanavan puute ja se, ettei nykyisen digiboksin Internet-ominaisuuksia ole vielä edes määritelty. Pelkän TV-kuvan katseluun tarkoitetun digiboksin jakamisessa ei ole mitään järkeä.

Yhtä hyvin kansalle voitaisiin jakaa vaikka digitaalisia radioita - se järjestelmä on flopannut kaikista pahimmin. Vaikka digitaaliset radiolähetykset alkoivat Suomessa jo 2,5 vuotta sitten ja vaikka maassa on kolme digitaalista radiokanavaa, vastaanottimia on vasta pari sataa ja niistäkin suurin osa Yleisradiolla itsellään.

Samalla periaatteella valtio voisi myös päättää, että kansallisen edun nimissä se vauhdittaa siirtymistä seuraavan sukupolven matkapuhelimiin sulkemalla GSM-verkot niin ikään vuoteen 2006 mennessä ja jakamalla kansalle UMTS-puhelimet ilmaiseksi.

<takaisin