Tietokone-lehti 9/2001

Kiintolevyn syyssiivous

Matkamikroni kiintolevy tuli hiljattain täyteen - eihän se ollutkaan kuin kolme gigatavua. Jos olisin ollut tavallinen työntekijä, olisin marssinut yritykseni mikrotukeen tai tietohallintoon valittamaan, että tarvitsen uuden koneen koska vanha on käynyt pieneksi. Vaikka sellaisen uuden IBM:n ThinkPadin, jossa on vihdoin riittävä 48 gigatavun kiintolevy.

Mutta koska kone oli itse maksettu ja ollut käytössä vasta pari vuotta, pysähdyin tutkimaan asiaa.

Kolme gigatavua on kuitenkin hemmetin paljon tilaa. Vaikka olisin miten ahkera ja tuottelias, oli mahdotonta että olisin täyttänyt sen kahdessa vuodessa. Vielä viisi vuotta sitten pöytäkoneissa käytettävät asemat olivat joitakin satoja megatavuja, ja niilläkin tuli toimeen.

Mikä niitä levyjä oikein täyttää?

Tiedostojen filosofiaa

Tärkein syy levyn täyttymiseen on ihmisen luontainen laiskuus; sama, joka johtaa kotona kaappien ja töissä työpöydän täyttymiseen. Alamme kiinnittää huomiota asiaan vasta, kun tila loppuu. Siihen saakka on helpointa antaa tavaroiden ja tiedostojen kasaantua.

Kun kaappien siivoukseen sitten pakon edessä ryhtyy, on vaikean valinnan edessä: mitä voisi heittää pois? Kokemus on nimittäin opettanut, että pois heitettyä tavaraa tarvitaan heti siivousta seuraavana päivänä.

Sama pätee tiedostoihinkin. Vanha pöytäkirja tai aikoinaan verkosta imuroitu ohjelma osoittautuu tarpeelliseksi pian poistamisen jälkeen. Onneksi tietokoneen roskakorissa on sentään yleensä eikun-toiminto.

Pahimmaksi levyn täyttäjäksi on osoittautunut Internet. Sieltä tulee helposti imuroitua megakaupalla ohjelmia ja tiedostoja, joita ei myöhemmin koskaan tarvitse. Kaikkein tuhoisin on kuitenkin sähköposti, joka pursuaa tarpeettomia tiedostoliitteitä ja levittää ne lupaa kysymättä omalle kiintolevylle.

Sähköpostivyöryn hillintään tarvitaan rautaista itsekuria. Viestit kannattaa säästää, sillä ne eivät vie juurikaan tilaa, mutta tiedostoliitteiden kohdalla on pysyttävä kriittisenä. Tavallisilla toimistokäyttäjillä ei yleensä ole käsitystä siitä, miten isoja sähköpostin kantamat dokumentit, PowerPoint-esitykset ja kavereilta tulevat hupitiedostot - kuvatiedostot, videoleikkeet ja muut vitsit - todella ovat. Siksi ne saavat vapaasti täyttää levyt.

Jos mikrolla tuottaa pelkkää tekstiä, koko vuoden aikaansaannokset mahtuvat lähes aina yhdelle korpulle. Excel-mallit vievät sitten jo vähän ja PowerPoint-esitykset paljon enemmän tilaa. Silti tuottavinkaan ihminen tuskin saa vuodessa 50 megatavua täyteen.

Lopulta ollaan perimmäisen kysymyksen ääressä: mikä on tärkeää elämässä? Mitkä ovat sellaisia tiedostoja, että ne kannattaa säästää? Niitä on yllättävän vähän. Suurinta osaa työtiedostoista emme tarvitse enää koskaan sen jälkeen, kun ne on luotu.

Siivoustalkoot

Siivouksen voi aloittaa sähköpostista. Useimmat sähköpostit toimivat nimittäin niin, että poistetut viestit vain merkitään tuhotuiksi, mutta ne varaavat edelleen tilaa sähköpostikansiosta. Ohjelmissa on yleensä erityinen komento, joka järjestää postikansion uudelleen tiivistämällä sen.

Eräässä toisessa koneessa, jossa oli käytössä Netscapen postiohjelma, tiivistyskomento kutisti yli gigatavun kokoiseksi kasvaneen postikansion muutamaan kymmeneen megatavuun.

Lisäksi kannattaa tarkistaa temp-hakemistot, varsinkin Windowsin omassa hakemistossa oleva sellainen. Sieltä saattaa löytyä satoja, yleensä pieniä aputiedostoja, jotka saa kaikki poistaa.

Ellei tilaa vielä näillä komennoilla ole vapautunut tarpeeksi, on pakko ryhtyä poistamaan tiedostoja yksitellen. Työ olisi helpompaa, mikäli Windows osaisi Macintoshin tapaan näyttää kunkin kansion tiedostojen koon. Tieto kyllä selviää kansion Properties-kohdasta, mutta saisi olla helpommassa paikassa ja niin, että useiden kansioiden koko näkyisi kerralla.

Pikainen kokeilu oman matkamikron levyllä osoitti, että tiedostoja oli yhteensä 7341. Koska näin suuren tiedostomäärän läpikäynti on mahdotonta, siivouksessa oli pakko keskittyä olennaiseen. Tilankulutuksen kannalta vain isoimmilla tiedostoilla on merkitystä. Yhden tarpeettoman megatavun kokoisen tiedoston poistaminen vapauttaa saman verran tilaa kuin sata kymmenen kilotavun tiedostoa.

Hyvä työkalu tilansyöjien paljastamiseen on Windowsin oma hakukomento, joka löytyy Start-painikkeen takaa (Find/Files or Folders). Se voidaan panna etsimään esimerkiksi kaikki yli 500 kilotavun tiedostot. Löydetyt tiedostot näkyvät siistinä listana, jonka voi vielä järjestää laskevaan kokojärjestykseen.

Omalta levyltäni löytyi pari isoa tietokantaa sekä usean sadan megatavun offline-tiedosto sähköpostia varten. Näiden lisäksi haaviin jäi myös kasa isokokoisia, mutta epämääräisiä tiedostoja, joiden poistaminen vapautti helposti pari sataa megatavua tilaa.

Siivoustalkoisiin kului yksi ilta, mutta sen jälkeen tilaa vapautui niin paljon että kone oli taas käyttökelpoinen.

Ongelmalliset ohjelmat

Työtiedostojen siivous on suhteellisen helppoa, koska niistä näkee, mitä tiedostoissa on. Paljon pahempi ongelma ovat sovellukset, jotka kylvävät DLL-tiedostoja ja muita laajennuksia kaikkialle, erityisesti Windowsin omiin hakemistoihin.

Jos koneessa kokeilee erilaisia sovelluksia ja sitten poistaa ne, Windows-hakemistot turpoavat väistämättä ja täyttyvät tiedostoilla, joita mikään ohjelma ei enää tarvitse. Aivan samojakin tiedostoja saattaa löytyä eri hakemistoista.

DLL-kirjastoista voi olla useita eri versioita. Teoriassa uusin niistä riittäisi, jos ohjelmat eivät hakisi nimen perusteella juuri sitä tiettyä versiota.

Tiedostojen siivous olisi helpompaa, jos tiedostonimistä voisi päätellä, mihin sovellukseen palaset kuuluvat. Mutta jostain ihmeen syystä vielä uusienkin sovellusten DLL-tiedostot käyttävät kryptisiä kahdeksan merkin tiedostonimiä, joista ei mitenkään käy ilmi, mihin ne kuuluvat.

Bill Gates kiinnitti itse asiaan huomiota keväällä 1998 Comdex-esityksessään, mutta mitään ei näytä tapahtuneen. Tiedostonimet ovat edelleen käsittämätöntä siansaksaa, vaikka pitkät tiedostonimet ovat olleet sallittuja jo vuodesta 1995 lähtien eivätkä 32-bittiset sovellukset edes toimisi vanhoissa, lyhyitä nimiä käyttävissä 16-bittisissä järjestelmissä. Omalta levyltäni löytyi 1622 DLL-tiedostoa, joista vain muutamalla oli pitkä nimi.

DLL-tiedostot ja vastaavat voivat olla hyvinkin isoja. Mitä mahtaa tehdä esimerkiksi msvbvm50.dll, jonka koko on 1,3 megatavua? Houkutus sen poistamiseen kävi ylivoimaiseksi, koska samassa hakemistossa oli myös 1,4 megatavun kokoinen msvbvm60.dll.

Vasta viikon päästä huomasin, mikä ohjelma sitä oli käyttänyt: Genimapin karttasovellus ei enää suostunut käynnistymään vaan herjasi tämän nimisen tiedoston puuttumisesta.

Onneksi kyse oli vain sovelluksesta. Pahimmassa tapauksessa Windows-hakemistosta poistetut tiedostot saattavat sotkea koko Windowsin. Siksi DLL-tiedostoja poistaessa kannattaa olla varovainen.

Nimen vaihto

Olen soveltanut tiedostojen poistoon niksiä, joka helpottaa niiden palauttamista, mikäli ongelmia ilmenee. Del-näppäimen sijaan vaihdan tiedoston nimen niin, että siinä lukee POISTETTU ja päivämäärä. Esimerkiksi msvbvm50.dll:n vaihdoin nimelle msvbvm50-POISTETTU-010801.dll.

Kun sitten selvisi, että jokin ohjelma lakkasi toimimasta, vaihdoin nimen takaisin ennalleen. Muutaman kuukauden välein listaan komennolla DIR *POISTETTU* /S kaikki tiedostot ja siirrän roskakoriin kaikki ne, joiden nimen vaihdosta ei ole seurannut mitään ongelmia.

Niksin vuoksi siivoustalkoiden koko hyöty paljastuu kohdallani vasta myöhemmin syksyllä. Nyt lopullista poistoa odottavissa tiedostoissa on vielä muutama sata megatavua tilaa.

137 gigan raja uhkaa

Tekniikan kehittyessä kiintolevyjen kapasiteetit ovat viime vuosina kasvaneet hämmästyttävän nopeasti. Prosessorikehitys näyttää siihen verrattuna polkeneen lähes paikallaan. IBM:n 48 gigatavun kiintolevy on hyvä esimerkki siitä, mitä on tulossa.

Suuri kapasiteetti aiheuttaa myös ongelmia. Vanhoissa ST-506 levyissä käytetty osoitustapa rajoitti levyjen koon enintään 528 megatavuun, joka aikanaan tuntui hurjan isolta. Uudemmassa ATA-liitännässä päätettiin pelata varman päälle ja osoitusta varten varattiin 28 bittiä.

Niillä voidaan osoittaa peräti 2 potenssiin 28 eli 268 435 456 levykohtaa (512 tavun lohkoa), josta levyn teoreettiseksi enimmäiskooksi saadaan 137 gigatavua. Jos levytekniikka jatkaa kehittymistään nykyistä vauhtia, joudumme pian miettimään tapoja tämän rajan rikkomiseen.

Monissa pöytäkoneissa BIOS ei nytkään pysty käyttämään yli 8,3 gigatavun meneviä levyalueita.

Mutta olivatpa tulevaisuuden massamuistit kuinka suuria tahansa, ne tuskin poistavat täyttymisen perusongelmaa. Siinä kun on kyse enemmän psykologiasta kuin tekniikasta. <takaisin