Tietokone-lehti 10/2001

Netin pimeä puoli

Elokuinen uutinen miehestä, joka oli saalistanut nuoria tyttöjä Internetin chat-kanavilta ja raiskannut heitä julmasti, järkytti monia netin käyttäjiä. Tapaus oli kuin huonosta amerikkalaisesta elokuvasta, mutta valitettavasti täyttä totta -- ja vieläpä meillä Suomessa.

Jo aiemmin poliisi on hajottanut pedofiilirenkaita, joissa on ollut mukana myös suomalaisia jäseniä. Nettirikollisuuden ja laittomuuksien lonkerot ulottuvat kaikkialle.

Raiskaajien ja pedofiilien lisäksi verkossa mellastavat hakkerit, piraatit, virukset, mato-ohjelmat ja roskapostia lähettävät huijarit. Uutisia seuraamalla voisi päätellä, että netti on varsinainen törkyviemäri, joka uhkaa hukuttaa alleen sen viattomat käyttäjät.

Onneksi Internetistä median kautta muodostuva synkkä kuva on pahasti vääristynyt. Ikävät tapaukset ylittävät uutiskynnyksen helposti ja jäävät paremmin mieleen, mutta kaikesta huolimatta ne edustavat vain pientä murto-osaa verkon kokonaisliikenteestä.

Suurin osa verkon käyttäjistä on täysin normaaleita ja kunnollisia ihmisiä -- sellaisia kuin sinä ja minä.

Mutta väistämättä joukkoon hiipii yhä enemmän myös rikollisia ja kaikenlaista törkyä. Asiaan on pakko reagoida jotenkin.

Pahuusvero

Kauan sitten Internet oli akateemisen puhdas. Lähes jokaisella sen käyttäjällä oli akateeminen loppututkinto - tai ainakin oli opiskelemassa sellaista.

Tutkinto ei sinänsä tehnyt käyttäjistä kunnollisia, mutta verkon käyttäjämäärä oli pieni ja käyttötarkoitukset yksinkertaisia. Vähäiset väärinkäyttäjät oli helppo tunnistaa ja kun heidät erotettiin yliopistosta, loppui myös verkon käyttö, sillä yliopiston ulkopuolelta ei verkkoon päässyt.

Tältä ajalta on peräisin idealistinen usko siihen, että Internetin pitäisi olla täysin vapaa ja että kaikkinainen valvonta tai seuranta on ehdottomasti tuomittavaa.

Olisi tietenkin hienoa, jos käyttäjät itse ottaisivat vastuun teoistaan, eikä heitä tarvitsisi seurata tai heidän toimintaansa rajoittaa. Valitettavasti tämä idealismi ei enää toimi, sillä tietoyhteiskuntakehityksen myötä verkosta on tullut osa yhteiskuntaa. Silloin myös yhteiskunnassa vakiintuneiden pelisääntöjen on ulotuttava verkkoon.

Verkosta ei voi enää erottaa ketään, aivan kuten ei voi tavallisestakaan yhteiskunnasta. Siksi verkossa on yhä enemmän pahantekijöitä, häiriköitä, henkisesti häiriintyneitä -- jopa suoranaisia rikollisia.

Heillä ei ole mitään halua ottaa vastuuta teoistaan; päinvastoin, he käyttävät sumeilematta hyödykseen netin porsaanreikiä tehdäkseen vahinkoa muille. Niille, jotka haluavat tarkoituksella peittää jälkensä, on tarjolla monenlaista salausohjelmaa, anonyymipostia ja jäljitystietojen peittämisohjelmaa.

Niinpä verkossa on edessään sama kehitys kuin muuallakin yhteiskunnassa: tarvitaan lisää säädöksiä ja valvontaa. Valitettavasti se tietää myös joidenkin verkkoon perinteisesti liitettyjen vapauksien rajoittamista sekä eräitä uusia kustannuksia, jotka viime kädessä lankeavat meidän kaikkien käyttäjien maksettaviksi.

Se on vero, jonka maksamme pahuudesta.

Yksityisyydelle oma puolue?

Valvontaa tarvitaan, mutta millaista ja kuinka paljon? Valvonta ei tietenkään saa olla etukäteen tapahtuvaa sensuuria. Verkon erikoispiirteenä on aina ollut tiedonvälityksen helppous, ilmaisuus ja rajattomuus, eikä niitä pidä nytkään uhrata valvonnan alttarille.

Valvonnan on tapahduttava jälkikäteen niin, että väärinkäytösten sattuessa tekijät voidaan jäljittää. Tämä edellyttää loki- ja tunnistetietojen järjestelmällistä keräämistä sekä lakeja, jotka määrittelevät nykyistä selkeämmin verkkotoiminnan sallitut rajat. Tunnistetietojen avulla selviää niin www-sivun julkaisija kuin piraattiohjelmien levittäjäkin.

Samaisen valvonnan avulla pitäisi voida tarvittaessa jäljittää myös sähköpostihuijausten, roskapostien ja virusten lähettäjät, tietomurtautujat sekä chat-kanavilla liikkuvat pahantekijät.

Elokuussa pariskunnan raa'asti surmanneiden poikien jäljille päästiin nopeasti, koska uhrit olivat soittaneet pojille kännykästä ajo-ohjeita saadakseen. Mutta entä jos pojat ja uhrit olisivat asioineet keskenään sähköpostilla? Rikollisten siirtyessä matkapuhelimista sähköpostiin operaattorit joutuvat tallentamaan tunnistetietoja samaan tapaan kuin GSM-operaattorit nyt tallentavat matkapuhelinten sijainti- ja soittotietoja.

Valvonta on aina kaksiteräinen miekka. Sen toisella puolella uhkaa koko ajan valvova isoveli, jonka työn tietotekniikan yleistyminen tekee koko ajan helpommaksi. Kansalaisten on yhä vaikeampi pitää kiinni yksityisyydestään, joka murenee pala palalta kaikenlaisen valvonnan edessä. Internet on tässä yhteydessä vain yksi uusi tekijä muiden joukossa.

Tasapainoilu toisaalta valvonnan ja toisaalta yksityisyyden välillä onkin tietoyhteiskunnan suurin yksittäinen haaste.

Onkin luultavaa, että kun aika ajaa vanhojen puolueiden ohi, eduskuntaan nousee esimerkiksi yksityisyyden kannattajien puolue. Ympäristöasioita painottavat vihreät ovat jo tasoittaneet tietä uudentyyppisille liikkeille.

Kansainvälisyyden ongelmat

Netin säätelyn ja valvonnan ongelmana on kansainvälisyys ja se tekninen helppous, millä kaikenlaista valvontaa ja rajoituksia voidaan kiertää. Nämä eivät kuitenkaan voi olla tekosyitä valvonnasta luopumiseen. Aluksi jokaisen valtion on hoidettava asia omalta kohdaltaan. Tehokasta lainsäädännöstä tulee vasta sitten, kun lait ovat kansainvälisiä ja samat kaikissa maissa.

Tie eri maiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamiseen on pitkä ja kivinen. Jo yksin EU-maiden lait ovat kovin erilaiset, Aasian tai Lähi-Idän maiden lainsäädännöstä puhumattakaan.

Suomalaisia kummastuttaa, ettei Ranskassa saa myydä natsiaiheisia tavaroita verkossa eikä Saksassa saa ostaa Mein Kampf-kirjaa. Jopa kimppaostoksiin perustuvat verkkopalvelut ovat Saksassa olleet kiellettyjä, koska paikallisen lain mukaan tuotteen hinta ei saa riippua ostajien määrästä.

Yhtä lailla ranskalaisia ja saksalaisia naurattaa suomalainen lainsäädäntö, joka kieltää Alkoa kertomasta viiniä vahvempien juomien tuotetietoja verkkosivuillaan, tai yksityisiä kansalaisia linkittämästä sivulleen ulkomaisia vedonlyöntitoimistoja.

Vanhempien tehtävä?

Viimeistään kouluikään tultaessa vanhemmat opettavat lapsensa liikkumaan kaduilla ja noudattamaan liikennesääntöjä. Vanhemmat opastavat jälkikasvunsa yhteiskunnan tavoille muistuttamalla esimerkiksi siitä, ettei kaupasta saa varastaa eikä tuntemattomien ihmisten mukaan pidä lähteä.

Verkossa kaikki on toisin. Vanhemmilla ei yleensä ole hajuakaan siitä, mitä nuoret verkossa tekevät, eikä mitään mahdollisuutta opastaa heitä siellä. Päinvastoin, yleensä nuoret joutuvat perehdyttämään omia vanhempiaan verkon salaisuuksiin.

Kuitenkin verkko on osa yhteiskuntaa ja edellyttää samanlaista varovaisuutta ja pelisääntöjen tuntemista kuin liikenteessä liikkuminen. Chat-alueilla tavattujen ihmisten mukaan ei pidä lähteä, tekijänoikeuksia ei saa rikkoa, viruksia levittää eikä toisen sähköpostia tai tunnusta käyttää luvatta.

Kyseessä on tietenkin vain siirtymäkauden ongelma. Kun nykyinen nettisukupolvi saa omia lapsia, verkkokasvatuksesta tulee osa yleistä kasvatusta. Mutta siihen asti tämä tärkeä ja vaativa tehtävä uhkaa jäädä pitkälti koulujen ja Yleisradion vastuulle.

Yhteiskunta on katsonut aiheelliseksi rajoittaa tiettyjä asioita lasten suojelemiseksi. Sama periaate edellyttää joitakin rajoituksia myös verkon sisältöpalveluihin. Tätä monien parikymppisten miesten on liki mahdoton hyväksyä. Heidän mielestään on lasten tai heidän vanhempiensa vastuulla, jos lapset päätyvät verkossa väärille sivuille. Mikään ei saisi rajoittaa näiden parikymppisten omia mielihaluja tai vapaata "tiedon" levitystä.

He ymmärtävät rajoitusten tarpeellisuuden vasta sitten, kun tulevat itse isäksi.

Ihmisen pimeä puoli

Netin pimeää puolta penkoessa alkaa helposti ihmetellä, mistä ihmismielen mustista syövereistä nettitörkyä oikein sikiää. Vetääkö verkko erityisesti puoleensa hämärämiehiä ja -naisia? Vai olisiko asialla jokin muu selitys?

Vähän väliä lehdistä saa lukea, miten aivan tavalliset kansalaiset ovat syyllistyneet järjettömiin, usein itseä tai muita vahingoittaviin tekoihin. Yllätys kohtaa myös niitä mikrotukihenkilöitä, jotka joutuvat teknisistä syistä seuraamaan työntekijöiden sähköpostiosoitteita tai www-palveluita, missä nämä ovat käyneet.

Ehkä näemmekin ihmisistä yleensä vain kiillotetun, täynnä teeskentelyä ja piilottelua olevan julkisivun. Ehkä vasta netin suoma yksityisyys ja mahdollisuus oman henkilöllisyyden piilottamiseen paljastaa ihmisen todellisen luonteen kaikessa raadollisuudessaan.

Sen vuoksi nettimaailma saattaa olla jopa aidompi ja todellisempi kuin "todellinen", perinteinen maailma.

Siinäpä vasta masentava ajatus.

<takaisin