Tietokone-lehti 2/2002

Ei kasettimaksua laitteisiin!

Vuoden 2001 syksyllä alkoi liikkua tietoja, joiden mukaan opetusministeriö olisi myöntymässä tekijänoikeusjärjestöjen jo pitkään vaatimaan kasettimaksujen laajennukseen. Tällä laajennuksella kyseenalainen maksu ulotettaisiin kattamaan myös tietoteknisiä laitteita.

Tekijänoikeusjärjestöjen tehtävä on huolehtia jäsenkuntansa edunvalvonnasta. Samaan tapaan kuin ammattiliitot neuvottelevat työntekijöille uusia etuisuuksia ja palkankorotuksia, tekijänoikeusjärjestöt pyrkivät huolehtimaan omien jäsentensä eduista. Ammattiliitoista poiketen tekijänoikeuksiin liittyvät neuvottelut käydään kaikessa hiljaisuudessa opetusministeriön kanssa, eikä maksajan - meidän kuluttajien - edustajaa ole lainkaan mukana.

Kasettimaksujen laajennus tietotekniikkaan olisi vaarallinen askel, jota ei voida hyväksyä. Tarvittaessa meidän tietotekniikan käyttäjien on itse puolustettava etujamme.

Maksu vai vero?

Kasettimaksu otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1984. Tekniikan Maailman numerossa 10/84 olleessa jututssa sitä kutsuttiin vielä kasettiveroksi, sillä alunperin verottaja halusi päästä haukkaamaan osansa nopeasti kasvavista videokasettien markkinoista.

Aivan kuten nyt, tekijänoikeusjärjestöt olivat silloinkin syvästi huolissaan uuden tekniikan vaikutuksista. Pelättiin, että nopeasti yleistyvä kotikopiointi veisi leivän taiteilijoiden pöydästä. Ajatus verottaa pelkkiä kasetteja herätti kuitenkin yleistä vastustusta, joten lain valmistelu siirrettiin opetusministeriölle, ja sen tulot päätettiin kanavoida tekijänoikeuksien haltijoille.

Monet muut Euroopan maat säätivät vastaavan maksun - eivät kuitenkaan kaikki. Toisin kuin yleiset tekijänoikeuslait, kasettimaksu ei edelleenkään pohjaudu mihinkään kansainväliseen sopimukseen, vaan on puhdas kansallinen järjestely. Maksua on lisäksi vuosittain tarkistettu niin, että Suomessa peritty korvaustaso on aina ollut korkeimpia maailmassa. Suomi oli myös ensimmäisten joukossa laajentamassa maksua tietokoneissa käytettäviin CD-R -levyihin.

VHS-kaseteilta perittävä maksu on 4,5 penniä minuutilta. Neljän tunnin nauhan hinnasta kasettimaksun osuus on siis 10,80 markkaa (1,8 euroa). Vuonna 1998 tehtiin kaikessa hiljaisuudessa merkittävä periaatepäätös ulottaa maksu myös tietokoneissa käytettäviin CD-R-levyihin 1.9.1998 alkaen. Perusteluna oli, että niille tallennettiin tietokonedatan ohella myös musiikkia. Päätöstä vähäteltiin korostamalla, että maksu oli lähinnä nimellinen: vain kymmenesosa vastaavan audio-CD-levyn hinnasta eli 0,3 penniä/minuutti.

Niin olikin - hetken aikaa. Vuoden 2000 alussa hinta kuitenkin yli kolminkertaistettiin penniin minuutilta. Samassa yhteydessä maksu ulotettiin myös laitteisiin, kun MP3-soittimista alettiin periä 3 penniä minuutilta "keskimääräisen tallennuspituuden mukaan". Epäselvää on, miten tallennuspituus lasketaan, sillä tallennuskyky riippuu halutusta pakkaustasosta.

Vuodenvaihteessa CD-R -levyistä perittävä maksu nousi jo 1,5 penniin (noin 0,25 senttiin), joten maksu on muutamassa vuodessa viisinkertaistunut.

Kasettimaksu tänään

Lähes 20 vuoden aikana kasettimaksu ei ole juurikaan muuttunut, vaikka maailma ja varsinkin sisältöteollisuus on mullistunut.

Aikanaan maksua perusteltiin sillä, että kotinauhoitus loisi arkistoja, joiden katselusta ja kuuntelusta kuluttajan pitäisi maksaa. Tänään sisältötarjonta on niin laajaa, että omien arkistojen merkitys on vähäinen. Suosittuja elokuvia ja päivän musiikkia tulvii joka kanavalta loputtomasti.

Tallentimia käytetäänkin lähinnä ajan- ja laitteensiirtoon. Konvergenssin myötä kaikki sisältötuotanto on siirtymässä bittivirraksi, josta on mahdotonta erottaa käyttötarkoitusta. Bitit liikkuvat verkossa kansallisista laeista tai lisämaksuista piittaamatta ja tulevat suoraan koneelle.

Etujärjestöt haluavat nyt ulottaa maksun tietotekniikkaan, vaikka musiikki on vain yksi niistä monista datamuodoista, joita tietokoneella voidaan käsitellä. Tässä niitä tukee EU:n viime vuonna hyväksymä tietoyhteiskuntadirektiivi, joka salli kopioinnin yksityiskäyttöön, mutta velvoitti samalla valtiot korvaamaan näin syntyneet tulonmenetykset jollakin tavalla.

Miten todellisia tulonmenetykset ovat, sitä voi jokainen miettiä tykönään. Epäilemättä musiikkia kopioidaan paljon, mutta se ei välttämättä ole pois myyntituloista. Yltäkylläisen tarjonnan aikana artistille on vain eduksi, että hänen musiikkiaan soitetaan ja hän tulee havaituksi. Moni on ostanut levyn kuultuaan biisin ensin radiosta tai kaveriltaan.

Rahavirran varrella

Päätetty mikä päätetty. Vaikka kasettimaksua puolustellaan tekijänoikeuksiin vetoamalla, tärkeässä roolissa ovat julkaisijoiden eli yhtiöiden taloudelliset oikeudet. Sisältötuotanto ja viihde tulevat olemaan tietoyhteiskunnan tärkein kauppatavara, ja niissä liikkuvat valtavat rahavirrat. Siksi rahavirtojen ohjailusta kiistellään, ja EU:n tekijänoikeusdirektiivin sorvaamisen aikoihin nähtiin poikkeuksellisen kovaa lobbausta.

Korvauksen suuruuden ja laskentatavan direktiivi jättää kansalliseen harkintaan. Olisi kuitenkin tärkeää, että maksujen taso ja maksuperuste harmonisoitaisiin kaikissa EU-maissa, sillä asialla on vaikutusta kaikkeen tietotekniikan käyttöön ja tietoyhteiskunnan syntyyn. Aikaa direktiivin kansalliseen täytäntöönpanoon on 22.12.2002 asti.

Kasettimaksu on ongelmallinen

Katsottiin asiaa miten päin tahansa, kasettimaksu on ongelmallinen järjestelmä. Tallennusmediasta maksetaan tekijänoikeuskorvauksia riippumatta siitä, tapahtuuko oikeasti mitään sellaista, joka oikeuttaisi korvaukseen. Vain tekijänoikeusjärjestöt ovat pystyneet ajamaan läpi tällaisen kaikilta "varmuuden vuoksi" perittävän maksun.

Henkilö, joka tallentaa CD-R levyille digikameran valokuvia, omia grafiikkatöitä tai vaikka luvattomasti kopioituja tietokoneohjelmia, maksaa niistä Teoston alaiselle kasettimaksutoimistolle. Se puolestaan jakaa tulot, joita viime vuonna kertyi noin 9,3 miljoonaa euroa (55,1 miljoonaa markkaa) tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin säätiöiden ja koulutuksen kautta. Puolet video- ja 65 prosenttia audiotuloista tilitetään omien, ei-julkisten periaatteiden mukaisesti yksittäisille, lähinnä kotimaisille tekijöille.

Se, jonka töitä nauhoille tallennetaan, ei siis yleensä saa siitä mitään korvausta. Miten voisikaan, sillä eihän kukaan ulkopuolinen voi tietää, mitä kodeissa todella on nauhoitettu.

Kuten rahojen käyttökohteet osoittavat, kasettimaksu on nimestään huolimatta edelleen kulutukseen kohdistuva vero, jolla tuetaan lähinnä alan kotimaista tuotantoa. Muillakin aloilla on samanlaisia veroja, mutta silloin niistä päättää eduskunta. Kasettimaksu sen sijaan on yksin opetusministeriön alaisuudessa.

Tietotekniikkaan - ei kiitos!

Halu laajentaa maksu tietotekniikan laitteisiin, kiintolevyihin ja Internet-yhteyksiin ei ole uusi. Myös Saksassa alan etujärjestöt ovat voimakkaita ja ovat saaneet ainoana maailmassa maksun kirjoittaville CD-R-asemille. Jo pari vuotta sitten paikallinen Gema vaati tietokoneiden hintoihin noin 21 euron (125 mk) lisämaksua sen vuoksi, että laitteita voi käyttää myös musiikin tallentamiseen.

Laajennettu kasettimaksu olisi vaarallinen askel. Se loisi käyttäjien kannalta epäoikeudenmukaisen maksuautomaatin, jossa jokainen kuluttaja joutuisi maksamaan pelkästä mahdollisuudesta tehdä jotakin. Sillä, että maksu olisi aluksi nimellinen, ei ole mitään merkitystä: CD-R kokemukset ovat osoittaneet, miten helposti opetusministeriö myöntyy maksujen moninkertaistamiseen.

Maksuautomaatista voi tosiaan puhua, sillä edunvalvonnan tuloksena kuluttaja saattaa joutua maksamaan samasta sisällöstä useaan kertaan. Näin käy, jos ostaa kaupasta CD-levyn ja siirtää sen MP3-muotoon omaa tietokonettaan varten, tai jos lataa netistä maksullista, kopiosuojattua musiikkia emma.fm-palvelusta.

Nopea kasvu on yksi tietotekniikan erityispiirteistä. Esimerkiksi kiintolevyjen kapasiteetti on kaksinkertaistunut vuosittain. Jos levyille olisi neljä vuotta sitten määrätty sinänsä pieni maksu 5 penniä megatavulta, sen aikaisen neljän gigatavun levyn hintaan olisi tullut noin 34 euroa (200 mk) lisää. Neljässä vuodessa kapasiteetti on noussut 16-kertaiseksi, joten tämän päivän 64 gigatavun levyn hintaan tulisi nyt jo noin 540 euroa (3200 mk) lisää!

Lisäksi maksu olisi täysin epärealistinen. Vaikka levyjen kapasiteetti on moninkertaistunut, medioiden kulutukseen käytetty aika ei tietenkään nouse samassa suhteessa. Käytännössä kasettimaksu kohdistuu siis arkistointiin, koska maksu kasvaa lineaarisesti tallennuskyvyn kanssa. Kuitenkin vain katselun tai kuuntelun pitäisi oikeuttaa korvaukseen. Tallennuskapasiteetit kasvavat nopeasti, mutta kuluttajalla on jatkossakin vain 24 tuntia vuorokaudessa sisällön kuluttamiseen.

Maksun laajennus voi olla karhunpalvelus jopa itse sisältöteollisuudelle. Se lähettäisi kuluttajille viestin, että nyt musiikkia voi vapaasti levittää ja kopioida netistä, koska tekijänoikeusmaksuista on huolehdittu laitteiden hinnoissa.

Näin me nettikäyttäjät emme ajattele - emmehän?

<takaisin