Tietokone-lehti 3/2002

Concorde-efekti

Kolmekymmentä vuotta sitten automatka Helsingistä Tampereelle kesti kaksi tuntia ja bensaa kului noin 10 litraa sadalla kilometrillä. Tänään juuri mikään ei ole muuttunut - kapea maantie on tosin vaihtunut hienoksi moottoritieksi ja liikennemäärät moninkertaistuneet, mutta talvinopeusrajoituksia noudattaen matkaan kuluu edelleen samat kaksi tuntia.

Bensankulutus on jonkin verran vähentynyt, sillä tämän päivän autot ovat virtaviivaisempia ja moottoritekniikka on kehittynyt melkoisesti. Toisaalta moottorien keskikoko on hieman kasvanut, mikä syö osan saavutetusta hyödystä.

Autolla liikkumisen kannalta vertailun lopputulos on silti masentava: autoilu ei ole kehittynyt juuri lainkaan. Penkit ovat mukavammat, kyyti on tasaisempaa ja turvalaitteet suojelevat mahdollisen kolarin sattuessa, mutta ajan sekä taloudellisuuden suhteen kehitys on polkenut paikallaan.

Oikeastaan on käynyt päinvastoin. Energiakriisin jälkeen 1974 käyttöönotetut nopeusrajoitukset rajoittivat nopeudet pysyvästi enintään 120 kilometriin tunnissa. Itse asiassa matka Helsingistä Tampereelle saattoi 30 vuotta sitten sujua jopa nopeammin kuin tänään, koska nopeudet olivat vapaat ja kukin sai ajaa niin lujaa kuin autollaan pääsi.

Liikkuminen mullistaisi maailman

Tietotekniikka on kehittynyt 30 vuodessa vallan julmetusti. Prosessoriteho on ensimmäisiin piireihin verrattuna kasvanut lähes 20 000-kertaiseksi ja tehonkulutus on romahtanut. Jos prosessorit olisivat autoja, matka Tampereelle sujuisi tänään 0,4 sekunnissa ja bensaa kuluisi litran tuhannesosa!

Kieltämättä tietotekniikka on mullistanut maailmaa. Mutta entä jos vastaava kehitys olisikin osunut liikennevälineisiin? Jokainen voi ajatusleikkinä miettiä millainen maailma olisi, jos todella pystyisimme liikkumaan kaikkialle muutamassa sekunnissa ja lähes ilmaiseksi.

Talouden rakenteet mullistuisivat, kun henkilöitä ja tavaroita voisi kuljettaa yhdessä hujauksessa. Ihmiset ja yritykset voisivat valita sijaintipaikkansa vapaasti. Aamun työmatka Espoosta Kalifornian Piilaaksoon kestäisi vajaat puoli minuuttia. Turismi käsitteenä mullistuisi. Olisi todellista globalisaatiota, kun ihmiset tavaroineen voisivat liikkua minne tahansa 40 sekunnissa.

Tällaisessa maailmassa sähköinen tiedonvälitys olisi ehkä jäänyt keksimättä tarpeettomana. Sähköpostia ei tarvittaisi, kun viestin voisi kirjoittaa koneella paperille ja käydä itse heittämässä sen vaikkapa Pariisin-konttoriin.

Niin ikään tarpeeton olisi www-tekniikka, sillä ihmiset voisivat käydä lukemassa paperille painetut sivut paikan päällä, vieläpä nopeammin kuin mitä sivun lataaminen ruuhkaisen netin yli nyt kestää.

Toden totta - liikkumisen nopeus olisi mullistanut maailmaa vähintäänkin yhtä paljon kuin tietotekniikka. Kehitys ei kuitenkaan toteutunut liikennevälineissä, koska fysiikalla ja mekaniikalla on omat, lahjomattomat rajansa. Massan liikuttaminen on väistämättä hidasta ja kallista. Sen sijaan pieniä elektroneja voi piiskata lähes millaiseen vauhtiin tahansa.

Kehityksen rajat

Toisin kuin autot, tietotekniikka elää yhä vieläkin nopean kehityksen aikaa. Tuntuu siltä, että koko ajan keksitään uusia tapoja saada biteistä yhä enemmän irti. Kun tämä vielä yhdistetään laskeviin hintoihin, syntyy illuusio it-alan rajattomasta kasvusta ja ikuisesta kehityksestä.

Mutta edes bittimaailma ei ole täysin vapaa fysiikan kahleista. Lopulta sielläkin tullaan rajoille, joiden ylittäminen joko maksaa liikaa tai ei ole mahdollista edes suurella rahalla. Ilmeisesti rajat ovat vielä kaukana, sillä esimerkiksi Mooren laki - joka ennustaa prosessoritehon kaksinkertaistuvan 1,5 vuoden välein - pitää nykytietämyksen valossa kutinsa vielä ainakin 10 vuotta.

Rajoituksia on toki muuallakin: akkutehossa, laitteiden fyysisessä koossa, langattoman tietoliikenteen käyttämien radiotaajuuksien riittävyydessä... ehkä jopa mielikuvituksessa. Jonain päivänä saattaa koittaa aika, jolloin emme yksinkertaisesti enää keksi mitään järkevää käyttöä vaikkapa matkapuhelinten uusille tietopalveluille.

Viime aikojen esimerkit saavat kysymään, onko tuo raja jo saavutettu. Onko todella sellaisia uusia alueita, joille matkapuhelinpalveluita kannattaisi järkevästi viedä? Vaikka mielikuvitusta ja hulluja ideoita riittäisi, ihmiset eivät vain koe uusia palveluita maksun arvoiseksi. Ne eivät aidosti hyödytä ketään.

Kehitys voi myös hidastua aivan yllättävistä syistä, joita ainakaan insinöörit eivät osaa ennakoida. Tällaisia alueita ovat lainsäädäntö, ympäristösyyt ja yleinen mielipide.

Muistellaanpa vain, mitä tapahtui Concordelle.

Tapaus Concorde

Concorden kohtalo on musta luku insinööritieteen historiassa. Se osoittaa, miten hienokin tekniikka voi epäonnistua, vaikka piirustuspöydällä kaikki näyttää upealta ja kehitys itsessään loogiselta.

Lentomatkailu kehittyi koko 1900-luvun tasaisesti. Lentojen määrä kasvoi ja matkustusajat lyhenivät. Suihkumoottorin keksiminen supisti ennen koko päivän vieneen matkan muutamaan tuntiin ja sai maapallon kutistumaan yhtä tehokkaasti kuin tietoverkot 50 vuotta myöhemmin.

Sitten alkoivat ongelmat. Äänen nopeus, eli noin 1000 kilometriä tunnissa, osoittautui hankalaksi ylittää. Vielä 1960-luvulla insinöörit pitivät itsestään selvänä, että lentäminen nopeutuisi jatkuvasti ja alkoivat kehittää upeaa yliäänikonetta.

Concorde lensi ensimmäisen kerran keväällä 1969. Aikataulunmukainen liikenne alkoi kuitenkin vasta 1976 ja jo silloin oli käynyt ilmeiseksi, että kone oli floppi. Ympäristösyistä kaksinkertaista äänennopeutta voitiin käyttää vain valtamerten yläpuolella, ja öljykriisi teki polttoainetta ahmivat moottorit epätaloudellisiksi.

Konetta, jonka piti johtaa ilmailu uuteen aikaan, toimitettiin asiakkaille vain 14 kappaletta - nekin Englannin ja Ranskan omille lentoyhtiöille. Yhtään paremmin ei käynyt Neuvostoliiton TU 144:lle. Kone ehti ensilennolle kaksi kuukautta ennen Concordea, mutta tuhoutui Pariisin ilmailunäyttelyssä 1973 katsojien silmien edessä. Lopulta koneen paranneltu versio päätyi kuljettamaan postia ja rahtia Moskovan ja Kazakstanin pääkaupungin Alma-Atan välillä, kunnes se maadoitettiin kaikessa hiljaisuudessa 1985.

Insinöörin mielestä Concorde onnistui täydellisesti. Se lentää Lontoosta New Yorkiin parhaimmillaan alle kolmessa tunnissa kaksinkertaisella äänennopeudella 20 kilometrin korkeudessa - mutta kustannustehokasta tämä ei ole. Tavallinen kansa lentää mieluummin alle äänen nopeudella ja maksaa lipustaan 300 euroa, kun taas British Airwaysin lippu Helsingistä Lontoon kautta New Yorkiin ja takaisin Concordella maksoi pari vuotta sitten noin 7500 euroa.

Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi nöyryytystä insinööreille, ensimmäinen turvalliseksi uskotuista Concordeista tuhoutui heinäkuussa 2000. Vasta silloin paljastuivat monet aiemmat läheltä piti -tilanteet sekä tilastoharha: kone oli näyttänyt turvalliselta, koska sillä lennettiin paljon vähemmän kuin muilla reittikoneilla. Yksi ainoa onnettomuus riitti pudottamaan Concorden turvatilastojen häntäpäähän.

Voiko Concorde-ilmiö toistua?

Lentoliikenteen tekninen kehitys käytännössä pysähtyi 1970-luvun alussa. Ruuhkien vuoksi lentoaika Atlantin yli voi tänään olla jopa pidempi kuin silloin. Concorde osoitti, että kuluttajat valitsevat mieluummin vähän hitaamman, mutta paljon halvemman teknologian.

Voisiko Concorde-ilmiö toistua myös it-alalla? Onko mahdollista, että teknologian kehitys voisi pysähtyä kuin seinään muuttuvan toimintaympäristön tai esimerkiksi ympäristökysymysten vuoksi?

Vaara ei ole täysin pois suljettu. Jos esimerkiksi osoittautuu, että umts-puhelimille luvattu nopea datasiirto vaatii yhden tukiaseman jokaista käyttäjää kohti, palvelujen hinta karkaa käsistä. Edes tekniikan kehittyminen ei auta, sillä tukiasemat ja varsinkin niiden antennipaikat maksavat. Tavalliset käyttäjät tyytyvät halpaan gprs:ään tai jopa gsm:ään, jonka puheominaisuudet riittävät heille mainiosti.

Entäpä ympäristösyyt? Tähän asti it-alan ei ole juurikaan tarvinnut vaivata päätään ympäristökysymyksillä, mutta kaikkialle sikiävät antennit herättävät jo nyt suurta vastustusta Keski-Euroopassa. Katoilla ja talonkulmissa törröttävät mastot ovat kosmeettinen haitta, eivätkä Suomenkaan kirkot halua enää luovuttaa tapuleitaan matkapuhelinoperaattorien käyttöön entiseen malliin. Ristin ja seurakunnan sanoma hämärtyy, jos nähtävissä on muita tarkoituksia palvelevia asioita, totesi Kirkkohallitus hiljattain.

Myös ihmisten huoli antennien terveysvaikutuksista lisääntyy. Pelätään, että moninkertaistuva radiosaaste voi tuottaa terveyshaittoja, jotka paljastuvat vasta vuosien kuluttua. Huoli ei ole aivan aiheeton, sillä matkapuhelinten historia on vielä lyhyt, eikä kukaan tiedä varmasti, mitä pitkäaikaisesta altistuksesta voi seurata.

<takaisin