Tietokone-lehti 8/2002

Digi-tv 1/100 vuotta

Elokuun lopussa tulee kuluneeksi vuosi digitaalisten televisiolähetysten alkamisesta. Ensimmäisen vuoden saldo on masentava: kolme kanavaa ehti lopettaa ennen ensimmäistäkään lähetystä, ja digijunasta tuntuu olevan veto poissa. Arvostelijoita ja selkään puukottajia riittää nyt, kun epäonnistuminen on käynyt ilmeiseksi.

Asian voi nähdä toisinkin. Vuodessa digibokseja on myyty reilut 20 000 kappaletta, mikä ei ole lainkaan huono saavutus. Mikä tahansa yritys olisi tyytyväinen, jos se heti ensimmäisenä vuonna saisi kaupaksi näin monta uuden teknologian vempainta. Cd-asemat, matkapuhelimet ja nettipalvelut ovat aloittaneet paljon vaatimattomammin.

Ongelma on vain siinä, että tällä vauhdilla kestää noin sata vuotta ennen kuin kaikkiin Suomen kotitalouksiin on saatu edes yksi digivastaanotin. Ministeriön tavoitteena on ollut sulkea analogiakanavat jo vuonna 2006 eli 95 vuotta aikaisemmin.

Mikä meni pieleen?

On selvää, että digihankkeen aikataulu asetettiin alunperin liian kireäksi. Helmikuussa 2001 tehty päätös aloittaa lähetykset suunnitelmien mukaan, vaikka laitetilanne oli epäselvä, oli suorastaan tyhmänrohkea.

Digi-tv:n markkinointi osoitti, ettei wap-flopista oltu opittu mitään. Kevään 2001 aikana kuluttajille luotiin suuria odotuksia pyörittämällä tv-kanavilla mainoksia, jotka lupasivat katsojille aiempaa enemmän valinnanvaraa.

Kun H-hetki sitten koitti, laitteita ei ollutkaan. Ei liioin luvattua sisältöä. Kuluttajat olivat syystäkin pettyneitä. Hyvän ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Jos tilaisuus möhlitään, vahingon korjaaminen on vaikeaa.

Jälkiviisaus on tietenkin aina helppoa, mutta toisaalta alan toimijat eivät kuunnelleet aikanaan kritiikkiä eivätkä halunneet käydä avointa keskustelua. He halusivat päättää itse asioista ja siitä, miten kuluttajien pitäisi toimia.

Digi-tv:llä ei ollut mikään kiire. Hanketta olisi voitu lykätä muutamalla vuodella, kunnes laitteet ja sisältötuotannon mallit olisi saatu kuntoon. Lanseeraus olisi pitänyt tehdä näyttävästi ja niin, että sen jälkeen jokainen olisi halunnut oman boksin.

Siirtyminen digiaikaan on ollut vaikeaa myös Yhdysvalloissa, joka on sentään television luvattu maa. Digitaalisten vastaanottimien hankinta ei näytä kiinnostavan perusjenkkejä sen enempää kuin suomalaisiakaan.

Houkuttimet puuttuvat

Digi-tv:n suurin pulma näyttää olevan siinä, että se on ratkaisu olemattomaan ongelmaan. Uusille kanaville ei tunnu olevan kysyntää, koska tarjonta on jo ajat sitten laajentunut kaapeliverkkojen ja satelliittien myötä. Kuluttajien ajankäytöstä kilpailevat nyt myös Internet- ja matkapuhelinpalvelut.

Vaikka suomalaiset viettävät muita vähemmän aikaa tv:n ääressä, kasvumahdollisuudet ovat vähäiset. Ruudun tuijottaminen painottuu voimakkaasti keski-iän ylittäneisiin ikäluokkiin. Aktiivisia nuoria ei ole yhtä helppoa houkutella television ääreen kuin ennen.

Talous asettaa omat rajoituksensa. Jos kaikki valtakunnalliset toimijat - Yleisradio, MTV3 ja Nelonen - tuottavat tappioita nykyisillä kanavamäärillä, miten ne voisivat toimia kannattavasti kanavamäärän moninkertaistuessa? Uudet kanavat pirstovat väistämättä katsojat entistä pienempiin ryhmiin, ja kanavien vaatimien taustapalveluiden, kuten superteksti-tv-sivujen tai lisätietolinkkien, tuottaminen on kallista.

Tällä hetkellä digi-tv:stä puuttuvat todelliset houkuttimet. Kuvan laadun paraneminen on useimmissa tapauksissa marginaalista. Uusilla kanavilla on tuskin lainkaan lähetyksiä, ja suurin osa ohjelmista on nähtävissä analogisessa kaapeliverkossa. Luvattuja lisäpalveluita ei vielä ole.

Miksi siis kallis digi-tv pitäisi hankkia, kun analogisen tv:n saa paljon halvemmalla?

Tekosyitä etsimässä

Todellisten hankintasyiden puuttuessa digitalisointia on perusteltu muilla syillä. Odotetaan, että televisiolta vapautuvat taajuudet tuovat helpotusta matkapuhelinten krooniseen taajuuspulaan.

Näin käykin joskus sen jälkeen, kun viimeinen analoginen tv-lähetin on vaiennut Euroopassa. Liikkuvien käyttäjien taajuuksien on oltava vapaina kaikissa maissa, eikä Suomen kansallisilla aikatauluilla ole tässä mitään merkitystä.

Kaikkein epätoivoisimmalta kuulostaa perustelu, jonka mukaan "pakkohan televisionkin on digitalisoitua, kun kaikki muutkin alat ovat tehneet niin". Ensimmäiset digitaaliset radiokanavat aloittivat jo lähes neljä vuotta sitten, mutta digiradio ei tunnu kiinnostavan ketään. Radio tuntuu pärjäävän hyvin analogisena.

Myös 1970-luvun alun tekniikkaa edustavat videonauhurit ovat itsepintaisesti säilyttäneet asemansa, vaikka jopa taskukokoisissa dv-kameroissa on paljon parempi kuva. Itse nauhoitankin nykyään televisio-ohjelmat digitaalisesti kameran input-liitännän kautta.

Tätä ei kuitenkaan saa kertoa Teostolle, sillä muutoin se alkaa vaatia kasettimaksua dv-kaseteille. Tähän asti kaikki kotikameroiden kasetit ovat säilyneet rahastuksen ulkopuolella.

Gsm levisi aikanaan nopeasti, koska vain harva oli ehtinyt hankkia kallista nmt-puhelinta. Laajalle levinneen vanhan järjestelmän korvaaminen uudella on aina hidasta ja kallista. Näiden hitausvoimien vuoksi vuoden 2006 rajapyykki tulee vastaan aivan liian nopeasti.

Hankala tilanne

Digi-tv:n hidas käynnistyminen on ongelma viestintäministeriölle ja hallitukselle, jotka päättävät toimiluvista. Tv-yhtiöt valittavat, että ne ovat hankkineet epäkurantteja toimilupia uskoen viranomaisten voivan nopeuttaa digiaikaan siirtymistä.

Tältä osin tilanne muistuttaa 3G-puheliminten näkymiä. Suurella rahalla huudetut toimiluvat happanevat käsiin, kun palveluita ei saada pystyyn eikä kuluttajilla tunnu olevan kiinnostusta vaihtaa nykyisiä 2G-puhelimia uusiin. Toimiluvat velvoittavat kuitenkin aloittamaan palvelun, oli kaupallinen tilanne miten vaikea tahansa.

Kyseessä on klassinen muna-kana-ongelma. Katsojat eivät hanki laitteita, koska ei ole sisältöjä. Ja sisältöjä ei kannata tehdä, ennen kuin on katsojia.

Digi-tv:n etuna on se, ettei toimiluvista missään maassa ole peritty ylisuuria maksuja. Toisaalta Suomen kaltaiselle maalle 3G-hankkeiden kohtalo on paljon tärkeämpää kuin digitelevision yleistyminen. Televisiomaailmassa tulemme aina olemaan maksajan asemassa, mobiilimarkkinat sen sijaan vaikuttavat koko kansakunnan hyvinvointiin ja tulevaisuuteen.

Kehityksen merkkejä on ilmassa. Anttila käynnistää syksyllä digi-tv:n ensimmäisen ostospalvelun. Osuuspankki demosi jo kesän alussa omaa pankkipalveluaan. Ne vaativat kuitenkin paluukanavan ja joutuvat kilpailemaan jo hyvin toimivien netti- ja mobiilipalveluiden kanssa.

Mitä pitäisi tehdä?

Umpisolmussa oleva tilanne pakottaa harkitsemaan radikaalejakin ehdotuksia. Itse ehdotan, että digi-tv:tä lykätään muutamalla vuodella ja toteutetaan se suoraan teräväpiirtotekniikalla. Tällöin kuvanlaadun paraneminen olisi kiistatonta. Tällaista tulevaisuuden televisiota Yleisradio mainosti jo 1988 Soulin olympialaisten aikaan.

Markkinoille kaivattaisiin myös edullisia digivastaanottimia. Niitä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä digitaalisuus sidottiin aikanaan laajakuvaan. Leveät kuvaputket ovat kalliita valmistaa, ja näytön pitää olla todella iso, jotta sen kuva vastaisi halvan 29 tuuman analogisen vastaanottimen kuvaa.

Näyttää siltä, että varsinaisten digitelevisioiden hinnat pysyvät peruskuluttajien ulottumattomissa vielä pitkään. Olisikin suositeltavaa hankkia digibokseja kokonaisten vastaanottimien sijaan. Boksi on edullisempi vaihtaa, kun tekniikka kehittyy.

Kannattaa ottaa oppia videoista. Nekin hankitaan yleensä erikseen, vaikka myös sisäänrakennetulla videolla varustettuja tv-malleja on kaupan. Ne ovat suosittuja lastenhuoneessa, mutta eivät juuri muualla.

Lisäksi on syytä muistaa, että dvb-standardissa on kolme eri osaa: antenni-, kaapeli- ja satelliittijärjestelmä. Jos erehtyy hankkimaan kalliin digitelevision antenniverkkoon, se muuttuu hyödyttömäksi, kun perhe muuttaa kaapelitelevisiolla varustettuun kotiin.

Vuorovaikutteiset palvelut taas... no, ne ovat joka tapauksessa vielä kaukana. Järkevä paluukanava on yhä keksimättä ja vuorovaikutteinen mainostaminen kääntyy itseään vastaan. Entä, jos katsoja jääkin mainokseen pelaamaan tuotteen hintaa alas, ja jättää sen vuoksi loput mainokset katsomatta?

Porkkanat esiin

Toivoa digiajan puuhahenkilöille antaa gsm chat-palveluiden suosio. Vuorovaikutteisuudelle on selvästi kysyntää myös televisioympäristössä, vaikka sen käyttömuodot eivät olisikaan kovin hienostuneita.

Tärkeintä on kuitenkin antaa katsojien itse valita, millaisen television he haluavat. Ei värilähetystenkään alkaessa uhattu pimentää mustavalkovastaanottimia. Värikuva oli kuitenkin kiistaton parannus aiempaan, joten useimmat hankkivat värilaitteen heti, kun siihen oli rahaa.

Televisiolla ei ole enää entisenkaltaista erityisasemaa, vaan viestinnän ja sisältötarjonnan kenttä on nykyään vapaan kilpailun piirissä.

Tästä syystä tulevien digiratkaisujen on pohjauduttava porkkanaan eikä keppiin.

<takaisin