Tietokone-lehti 9/2002

Suomi oli ykkönen

Elokuussa 1999 arvostettu Fortune-lehti julkaisi Geoffrey Colvinin kolumnin otsikolla "We See the Future, and It’s Finland". Kolumni hehkutti Suomen asemaa Internetin ja matkapuhelinten käytön ykkösmaana, tiennäyttäjänä tulevaisuuteen.

Vaikka Fortunen kolumni oli vain yksi monista Suomea ylistäneistä kirjoituksista, sen julkaisu osui aikaan, jolloin mobiilihuuma oli huipussaan eikä tulevista katastrofeista vielä tiedetty mitään. Fortuneen huipentui, mutta samalla myös päättyi suomalaisen mobiililoiston aika.

Kolme vuotta myöhemmin maailma näyttää jo aivan toiselta. Suomen erityisasema on haihtunut, ja koko alan suurista odotuksista on jäljellä vain savuavat rauniot.

Menetetty johtoasema

Suomea kohtaan tunnettu kiinnostus oli seurausta kahdesta asiasta: meillä oli eniten Internet-käyttäjiä asukaslukuun suhteutettuna, ja Nokian ansiosta olimme edelläkävijöitä uusien mobiilipalveluiden kehittäjänä.

Ykköstila Internet-käyttäjien määrässä oli alunperinkin näköharhaa. Tilasto pohjautui rekisteröityjen ip-osoitteiden laskentaan, mistä saattoi vetää korkeintaan suuntaviivoja todelliselle Internet-käytölle.

Tuore Taylor Nelsonin raportti kesäkuulta kertoo, että Tanska, USA, Hollanti ja Kanada ovat Suomen edellä Internet-penetraatiossa. Nielsen Netratings -tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät muutoinkaan tuhlaa aikaansa netissä: kun keskimääräinen käyttäjä surffaa netissä yli 10 tuntia kuukaudessa, suomalaiset tyytyvät alle puoleen tästä.

Tietokoneistettujen kotitalouksien määrässä Suomi on pohjoismainen peränpitäjä: vajaalla puolella kodeista on käytössään tietokone, kun Ruotsissa luku on 66, Tanskassa 60 ja Norjassa 59 prosenttia.

Myös mobiilipuolen johtoasema on menetetty. Luxemburgissa on 98 puhelinta 100 asukasta kohti, ja Taiwanissa matkapuhelimia on jo enemmän kuin asukkaita. Puhelinten levinneisyydestä kertovat luvut ovat kuitenkin epätarkkoja, sillä esimerkiksi pre-paid-liittymiä on vaikea laskea.

Puhelintiheyttä merkittävämpää on se, että vaikka Suomi omaksui ensimmäisenä tekstiviestikulttuurin ja maksulliset lisäarvopalvelut, niissäkin muut maat ovat jo ajaneet Suomen ohi. Jopa jähmeinä pidetyt saksalaiset lähettävät nykyään enemmän tekstiviestejä (26 kpl/kk) kuin suomalaiset (24 kpl/kk).

Wap oli vedenjakaja

Kun toimittajat 1990-luvun lopulla matkustivat Suomeen kurkistaakseen tulevaisuuteen, heidän matkansa suuntautuu nyt Kaukoitään. Korea ja Japani ovat tämän päivän mobiilisuomia.

On helppo nähdä, milloin ja miksi Suomi menetti johtoasemansa: se tapahtui wapin flopatessa pian Fortune-lehden kolumnin jälkeen. Itse asiassa Radiolinja ja Sonera julkistivat wap-palvelunsa juuri elokuussa 1999. Puheita ja lupauksia oli paljon, tekoja vähän. Puhelimia - anteeksi, päätelaitteita - alkoi saada vasta seuraavana keväänä. Viimeistään silloin wapin hitaus, palvelujen kalleus ja käytön kömpelyys paljastuivat kaikille.

Valppaat toimittajat huomasivat, että Japanissa helmikuussa 1999 aloitettu I-mode toteutti jo kaiken sen, mihin wap oli vasta pyrkimässä. Toimittajat siirtyivät aluksi Japaniin ja myöhemmin Koreaan laatimaan ylistäviä juttujaan.

Sinne alkoivat tehdä opintomatkoja myös suomalaiset mobiilialan yritykset. Opettajista oli äkkiä tullut oppilaita. Nöyryys olikin paikallaan, sillä I-mode tarjosi langattomat palvelut wapista poiketen väreissä, pakettipohjaisena datasiirtona ja vieläpä avoimella html-koodauksella. Kamerapuhelimetkin tulivat Japanissa myyntiin jo pari vuotta sitten.

Koko eurooppalainen mobiiliala törmäsi wap-miinaan ja räjähti. Jos wap olisi menestynyt odotetusti, Euroopan ensimmäinen 3g-verkko olisi avattu Ahvenanmaalla eikä Man-saarella, ja Suomi saattaisi vieläkin olla kehityksen kärjessä.

Kohtalokas 3g

Wap-seikkailut tulivat operaattoreille kalliiksi, mutta kyse oli kuitenkin pelkistä suolarahoista 3g-huutokauppoihin verrattuna. Eurooppalaiset operaattorit huusivat itselleen lupia yhteensä 100 miljardin euron arvosta, ja huomasivat sen jälkeen, ettei niillä ollut enää varaa rakentaa verkkoja eikä kehittää palveluita.

Lupien huutaminen järjettömillä hinnoilla oli virhe, jonka tekniikan historiaa vähänkin tuntevat ymmärsivät jo silloin. Pelkkä taskulaskin riitti osoittamaan, että investoinnit asukasta kohti olivat järjettömän suuria. Tiedettiin myös, että teknologia on arvaamatonta, ja että lähes kaikki suuret menestykset ovat tulleet yllättäen.

Poliitikot eivät tätä ymmärtäneet - ei liioin suurin osa pörssianalyytikoista, kauppakorkeakoulun kasvateista.

Viimeinenkin gloria Suomen edelläkävijyydestä haihtui, kun Sonera teki kohtalokkaan virheen. Se sinnitteli mukana huutokaupoissa katkeraan loppuun asti, vaikka sijoittajat viestittivät laskevan kurssin kautta toista.

Suomen historian suurin investointi tehtiin ilman tietoa tulevista markkinoista, palveluista ja ilman kunnon laskelmia, pelkän vakaan uskon varassa.

Jostain syystä Sonera-seikkailun syyllisiä alettiin etsiä Suomessa vasta kesällä 2002, vaikka kestämätön tilanne oli selvinnyt kaikille jo ainakin vuotta aikaisemmin. Jupakan tiimoilta on ilmassa paljon kysymyksiä, joihin ei vielä ole saatu kunnollisia vastauksia.

Toivottavasti ne saadaan joskus.

Huutokauppaa vai ei?

Jo huutokauppojen aikaan pohdittiin, onko taajuuksien jakaminen huutokaupalla hyvä vai huono menettely.

Suomessa keskustelua ei katsottu tarpeelliseksi. Ministeriö päätyi ainoana Euroopan maana jakamaan luvat täysin ilmaiseksi, eivätkä poliitikot edes huomanneet, millaisen rahastusmahdollisuuden he päästivät käsistään.

Suomessa uskottiin, että jakamalla luvat ensimmäisenä ja ilmaiseksi Suomi tukisi alan teollisuutta sekä säilyttäisi ykkösasemansa. Näin ei käynyt, koska kaikki muut Euroopan maat menettelivät toisin.

Silloin, kun kaikki muut tekevät väärin, ei yksin kannata tehdä oikein.

Tämä kaikki on tietenkin jälkiviisautta. Päättäessään luvista 18.3.1999 Suomella oli vielä perusteltu syy uskoa, että sen valitsema tie oli oikea. Muut maat valitsivat kuitenkin toisin, jolloin Englannin ja Saksan lupien hinnat nousivat ahneuden vuoksi pilviin

Ahneita olivat yritykset, eivät valtiot.

Sothebyn huutokaupassa myytiin kesällä Rubensin maalaus, jonka hinnaksi oli etukäteen arvioitu 4-5 miljoonaa puntaa. Huutokaupassa hinta nousi kuitenkin 49506 650 puntaan. Olisi varsin erikoista, jos ostaja nyt syyttäisi Sothebyä ahneudesta, ja haluaisi perua kaupan. Toivottavasti ostaja oli mitoittanut huutonsa varallisuuden mukaan, ja nauttii huutamastaan taulusta koko rahan edestä.

Mutta ei huutokauppa silti toiminut niin kuin menettelyn puolustajat odottivat. Kalliit luvat eivät menneet tehokkaimmille yhtiöille eivätkä saaneet yrityksiä aikaistamaan palvelujen käynnistämistä. Päinvastoin, palvelujen käynnistämistä on pitänyt lykätä juuri siksi, että hinnat nousivat liikaa.

Olisi ollut viisaampaa, jos luvat olisi jaettu halvalla, ja valtiot olisivat rahastaneet palveluista verojen muodossa vasta sitten, kun niistä olisi kasvanut todellinen bisnes. Nyt yritykset maksoivat kalliisti, ja silti teknologiariski jäi kokonaan niille itselleen. Loppujen lopuksi kaikki hävisivät.

Se jos mikä osoittaa, että taajuuksien huutokauppa ei ole pelkkää ekonomiaa eikä matematiikkaa.

Huutokaupat jatkuvat

Millainen maailma olisi, jos 3g-luvat olisi kaikkialla Euroopassa jaettu ilmaiseksi? Olisivatko 3g-palvelut jo täydessä käynnissä? Tuskinpa vain, sillä emme vieläkään tiedä, mistä seuraavan sukupolven palveluista – jos mistään – asiakkaat ovat todella valmiita maksamaan.

Gprs ja wlan täyttävät jo nyt useimpien datasiirtotarpeet. Varsinaisten 3g-palveluiden yleistyminen olisi yhä kaukana tulevaisuudessa lupahinnoista huolimatta. Edes Japanissa siirtyminen 3g:hen ei ole edennyt suunnitelmien mukaisesti. Toimittajat joutuvat kohta etsimään taas uuden edelläkävijämaan.

Lisäksi nekin lankaverkon operaattorit, jotka eivät osallistuneet huutokauppoihin, sortuivat liialliseen optimismiin, ja tuhlasivat rahansa ylisuuriin investointeihin.

Yhdysvalloissa taajuuksien huutokaupalla on pitkä historia, ja yritykset ovat tottuneet niihin. Huutokaupat tuskin selittävät sitä, miksi jenkit ovat mobiilipalveluissa laahanneet Euroopan ja Aasian perässä. Todennäköisempiä syitä ovat teknisesti pirstoutuneet markkinat sekä käytäntö, jossa vastaanottaja maksaa puhelut, koska soittaja ei voi tietää, meneekö soitto lanka- vai matkanumeroon.

Yhdysvaltoja Euroopan esimerkki ei pelota. Elokuussa paikallinen viestintävirasto FCC päätti, että digiviritin tehdään pakolliseksi uusissa televisioissa vuoteen 2007 mennessä. Päätöksen takana on halu päästä huutokauppaamaan analogiatelevisiolta vapautuvia taajuuksia, joiden tuotto-odotuksena on peräti 70 miljardia dollaria.

Toimittajien matkat eivät jatkossakaan tule suuntautumaan Yhdysvaltoihin. Ehkä Suomelle aukeaa jopa mahdollisuus palata takaisin kehityksen kärkeen?

<takaisin