Tietokone-lehti 12/2002

Sanan vapaus ja vastuu

Lokakuussa Myyrmannissa räjähtänyt pommi nosti julkisuuteen Internet-keskustelujen vastuukysymykset ja tekeillä olevan sananvapauslain uudistuksen.

Eri osapuolten näkemykset ovat kaukana toisistaan. Nuoret nettiaktiivit puolustavat täydellistä vapautta, ja he pitävät kaikkia rajoituksia sananvapauden loukkaamisena sekä Internetin hengen vastaisena.

Keski-iän ylittäneet päättäjät puolestaan haluavat nettikeskustelut aisoihin ja noudattamaan muista medioista tuttuja pelisääntöjä. He eivät voi hyväksyä tilannetta, jossa kuka tahansa voi herjata nimettömänä ketä tahansa tai kiihottaa kansanryhmää vastaan.

Molemmat osapuolet ovat väärässä.

Oikeastaan koko kiistan aihekin on turha.

Keskustelu ei ole lehti

Tuhansilla verkkosivuilla käydään tälläkin hetkellä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. Viestien kirjoittajat käyttävät itsestään nimimerkkejä oikeiden nimien sijaan.

Nimettömyyden suojissa on helppoa ilmaista mielipiteensä hyvinkin suorasukaisesti. Nuoruuden angsti, mielenterveyden ongelmat tai humalatila johtavat helposti muita terrorisoiviin ja jopa laittomiin, herjaaviin tai rasistisiin teksteihin. Niiden julkaiseminen missä tahansa perinteisessä mediassa johtaisi välittömästi leivättömän pöydän ääreen.

Keskustelualueita pyörittävien lehtien ja portaalien ylläpitäjät lukevat viestejä omien töidensä ohella. He poistavat pahimmat asiattomuudet jälkikäteen, jos huomaavat, tai jos niistä valitetaan. Tuskin missään viestejä tarkistetaan etukäteen.

Tekeillä oleva sananvapauslain uudistus haluaa kohdella kaikkia medioita samalla tavalla ja rinnastaa isommat keskustelualueet lehtiin. Niillä pitäisi olla toimittaja, joka kantaisi julkaistuihin keskusteluihin liittyvän vastuun.

Lähtökohta on kuitenkin väärä, sillä nettikeskustelut eivät ole lehtiä. Keskusteluja ei "toimiteta", vaan kirjoitetut viestit päätyvät heti ja automaattisesti kaikkien nähtäväksi.

Tori, kapakka vai vessa?

Analogia lehteen - jossa toimitus valitsee saapuneista lukijakirjeistä muutamia ja julkaisee ne, varmistettuaan ensin lähettäjän ilmoittamat yhteystiedot oikeiksi - ei toimi. Mutta mikä toimisi?

Nettikeskusteluja verrataan usein toriin tai kaljakuppilaan. Sielläkin ihmiset voivat kohdata toisensa sattumalta, eikä paikan pitäjä ole vastuussa ihmisten keskinäisistä puheista.

Tämäkin vertaus ontuu. Jos torilla tai kuppilassa aukoo riittävästi päätään, voi saada turpiinsa. Siksi ihmiset varovat sanojaan. Vaikka ihmiset eivät tuntisikaan toisiaan, häirikön naama on helppo panna muistiin ja nimikin voidaan selvittää varsin helposti.

Kalja- tai torikeskusteluista ei myöskään jää tallenteita; ne häviävät ilmaan ja unohtuvat nopeasti myös osallistujien muistista. Nettikirjoitukset ovat sen sijaan kirjallista viestintää.

Paras vertailukohta löytyykin huoltoaseman tai kaupan vessan seinästä. Niihin on raapustettu vaikka minkälaisia mietelauseita ja herjauksia. Silti paikan pitäjällä ei ole velvollisuutta tarkkailla seinää eikä vastuuta teksteistä - olkoonkin, että räävittömyyksien pyyhkiminen on usein hänen oman etunsa mukaista.

Lääke pahempi kuin tauti?

Häiritsevistä kirjoituksista huolimatta vessa on tarpeellinen paikka, joka tuo käyttäjälleen helpotuksen. Olisi kohtuutonta sulkea julkiset vessat siksi, ettei henkilökunta ehdi valvoa seinien sisältöä.

Myös keskustelualueet ovat tärkeitä käyttäjilleen. Esimerkiksi Arvopaperi- ja Vauva-lehtien keskustelupalstat ovat legendaarisia sähköisiä kohtauspaikkoja, joiden käyttäjät muodostavat vahvan virtuaalisen yhteisön.

Vauva-lehden verkkosivuille kirjoitetaan vuorokaudessa noin 2500 viestiä. Nuoret äidit ja isätkin kohtaavat siellä muita samassa elämäntilanteessa olevia. He voivat kysyä apua ja neuvoa muilta arjen askareisiin. Suku ja omat vanhemmat muodostivat ennen turvaverkon, joka on nyt katkennut perheiden muutettua työn perässä. Siksi nettipalsta on monelle korvaamaton apu.

Alueiden valvonta 24 tuntia vuorokaudessa vaatisi useiden henkilöiden työpanoksen ja muuttaisi alueet maksulliseksi. Lainmuutoksesta seuraava toimittajavastuu johtaisi luultavasti palstojen sulkemiseen, tai ne siirtyisivät ulkomaille Suomen lain tavoittamattomiin. Sananvapauden kanssa ei ole leikkimistä, kuten STT ja eräät lehdet ovat saaneet havaita.

Itse asiassa laki johtaisi ojasta allikkoon. Asialliset keskustelualueet sulkisivat sivunsa, jolloin vain harrastajien itsensä pitämät sivut jäisivät - vaikka juuri niillä asiattomuuksia on eniten.

Lakiehdotus ongelmallinen

Ehdotettu sananvapauslaki edellyttäisi vastaavan toimittajan nimeämistä verkkojulkaisuille, joiksi lain toinen pykälä määrittelee "aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laaditun verkkoviestien kokonaisuuden, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti".

Epäselvää on, koskisiko laki pelkkiä verkkolehtiä, vai myös portaaleita ja muita keskustelualueita. Vain reaaliaikaiset chatit on selkeästi rajattu lain ulkopuolelle.

On huolestuttavaa, jos jo lakia säädettäessä tiedetään, ettei sen vaikutusalaa tunneta.

Hieman selkeämpi on lain asettama tallennevaatimus. Verkkojulkaisun sisältö ja kävijöiden ip-osoitteet pitäisi tallentaa kolmen kuukauden ajaksi mahdollisten laittomuuksien ja oikaisupyyntöjen selvittämiseksi.

Tältä osin vaatimus on järkeenkäypä: sananvapaudesta huolimatta jokainen kirjoittaja vastaa itse viestiensä lainmukaisuudesta. Vapauteen liittyy aina vastuu - myös netissä. Tämä periaate voi toteutua vain, mikäli kirjoittaja voidaan tarvittaessa jälkikäteen selvittää.

Nettikeskustelut ovat harvoin täysin nimettömiä, vaikka niin luullaan. Yleensä viestin jättäjä voidaan selvittää palvelun omien lokien ja operaattorilta saatavien tietojen perusteella. Myyrmannin tapauksen jälkeen poliisin oli helppo hakea kuulusteluihin pari kemian foorumin kirjoittajaa.

Jos keskustelut siirtyvät ulkomaisiin palvelimiin, jäljitys muuttuu käytännössä mahdottomaksi. Sallimalla keskustelut Suomessa säilytämme itsellämme edes jälkikäteisen valvonnan mahdollisuuden.

Vastuu on kilpailuetu

Monet vanhemmat haluaisivat ulottaa toimittajavastuun nettikeskusteluihin, koska pelkäävät nuorten saavan viesteistä vääriä vaikutteita tai uskovan niiden sisältöä.

Tällainen pelko osoittaa huonoa medialukutaitoa. Nuoret tietävät netin epäluotettavuuden vanhempia paremmin. Asiattomiin viesteihin on totuttu ja ne ohitetaan automaattisesti.

Vaikka perinteiset mediat joskus kadehtivat netin julkaisuvapautta, niille nykyisen tilanteen säilyminen on vain eduksi. Kukapa ottaisi vakavasti vessan seinältä lukemiaan kirjoituksia? Sen sijaan lehden tai television sana painaa, sillä niiden kertomaan liittyy suuri vastuu.

STT sai isot sakot väitettyään suomalaisen hiihtäjän käyttäneen kasvuhormonia, koska ei pystynyt todistamaan asiaa - vaikka myöhemmät tapahtumat ovat osoittaneet, että väite sinällään saattoi olla tottakin.

Helsingin Sanomat tuomittiin 15 miljoonan markan vahingonkorvauksiin Nostokonepalvelua koskevasta kirjoittelusta ja lokakuussa pesäpallojoukkue haastoi Suomen kuvalehden oikeuteen, koska tämä oli väittänyt joukkueen syyllistyneen raiskaukseen.

Tämä vastuu voidaan nähdä myös kilpailuetuna nettimediaa vastaan. Se antaa medioille uskottavuuden, joka netistä puuttuu.

Todellinen ongelma muualla

Kiistely verkkojulkaisujen juridiikasta on pitkälti turhaa, sillä todelliset ongelmat ovat muualla. Kaikkein haitallisin ja suorastaan laiton aineisto leviää verkossa tavoilla, joita on mahdoton valvoa. Silti ne ovat helposti kaikkien ulottuvilla.

Kyse on p2p-tekniikasta, joka levittää tiedot ja tiedostot tehokkaasti suojattujen, täysin hajautettujen kanavien kautta. Koska kyse ei ole varsinaisesta julkaisemisesta, edes mahdollinen uusi laki ei koskisi niitä.

Nykyisten, lähinnä laittomaan musiikkijakeluun erikoistuneiden p2p-palvelujen lisäksi vireillä on hankkeita, jotka pyrkivät luomaan samalla periaatteella täysin vapaan Internetin. Erään tunnetun projektin takana on 26-vuotias englantilaismies, joka puolustaa "sananvapautta" nuoruuden ehdottomuudella ja hyväuskoisuudella.

Mies perustelee hanketta kotisivuillaan. Hänen mielestään juuri viestintä erottaa ihmiset eläimistä ja että tieto on aina hyväksi - siksi mikään ei saa rajoittaa vapaata tiedonvälitystä. Vapaata tiedonvälitystä ei voi olla ilman anonymiteettiä. Koska anonymiteetti poistaa mahdollisuuden valvoa tekijänoikeuksia, tekijänoikeuksista on luovuttava.

Täydellinen viestinnän vapaus on siis alttari, jolle voidaan uhrata kaikki muut arvot.

Pelottavinta on, että tekniikan hallitsevat idealistiset nuoret pystyvät todella luomaan verkon, jossa tämä kaikki on mahdollista. Sen jälkeen heidän luomaansa järjestelmää voidaan käyttää kaikkeen sellaiseen, josta vapauden nimiin vannovilla nuorilla ei vielä ole aavistustakaan.

<takaisin