Tietokone-lehti 1/2003

Levymyynnin laskulle muita syitä

Tekijänoikeuslain uudistuksen lopullinen teksti valmistui lokakuussa 2002. Koko vuoden käydyllä julkisella keskustelulla oli ilmeisesti vaikutusta, sillä opetusministeriö jätti tekstistä pois joitakin tietokoneväkeä eniten huolestuttaneita kohtia. Esimerkiksi suojausten kiertämistä omaan käyttöön ei kriminalisoitu.

Musiikin tekijät ja tietotekniikan käyttäjät ovat silti napit vastakkain. Musiikkiala syyttää Internetiä ja kirjoittavia cd-asemia levymyynnin kääntymisestä laskuun ja todistelee kopioinnin lisääntyneen räjähdysmäisesti.

Tietotekniikan käyttäjät puolestaan pitävät kohtuuttomina rajoituksia ja veroluonteisia lisämaksuja, joita heille ollaan asettamassa.

Teostolla ja Gramexilla on vuosien kokemus edunvalvonnasta ja lobbaamisesta. Julkisen keskustelun sijaan he vaikuttavat suoraan kansanedustajiin muun muassa lähettämällä heille kirjeitä ja kotimaista tuotantoa olevia cd- ja dvd-levyjä.

On aika kuulla myös it-käyttäjien näkökulma asiaan.

Toinen arvonlisävero

Kirjoittavien cd-asemien käyttäjiä harmittaa, että he joutuvat maksamaan jokaisen ostamansa levyn hinnassa tekijänoikeusmaksuja, vaikka tallentaisivat vain kuvia tai ohjelmatiedostoja.

Musiikinopettaja Arto Joutsimäki kirjoitti marraskuussa Helsingin Sanomissa, että halvan cd-r-levyn hinnasta kannattaa antaa "muutama roponen musiikkikulttuurin tukemiseen".

Kasettimaksu määräytyy tallennuspituuden mukaan niin, että 74 minuutin levyltä maksu on noin 18 senttiä. Koska levyjen hinta on voimakkaasti laskenut, maksun prosentuaalinen osuus on vastaavasti noussut. Kasettimaksu on tänään jo toisen arvonlisäveron luokkaa.

Sen maksaminen ärsyttää varsinkin silloin, kun levylle ei tallenneta musiikkia. Mitä Joutsimäki mahtaisi tuumata, jos hänen pitäisi tukea it-alaa vaikkapa sähkökitaran kielistä perittävällä 20 prosentin lisämaksulla?

Maksu ärsyttää myös varsinaisia musiikin käyttäjiä. Miksi ulkomaisen musiikin kopioinnista pitää maksaa suomalaisille tekijöille? Yleishyödyllisten tarkoitusten lisäksi korvauksia kanavoidaan myyntilukujen suhteessa, eli eniten myyneet kotimaiset tekijät saavat eniten korvauksia.

Yhä suurempi osa siitä, mitä kulttuurin nimissä myydään, on raakaa bisnestä. Ääriesimerkki lienee Gimmel, televisiokanavan keinotekoisesti kokoama bändi, jolla ei ole mitään tekemistä musiikkikulttuurin kanssa.

Gimmel on teollinen tuote siinä missä saippua, Turun sinappi tai Nokian puhelin.

Se siitä kulttuurin tukemisesta.

Laskeeko levymyynti?

Musiikkiteollisuus pönkittää vaatimuksiaan tilastoilla, jotka osoittavat levymyynnin kääntyneen laskuun. Näin todella onkin - alan oman järjestön mukaan Suomen levymyynti putosi vuoden 2002 ensimmäisellä puoliskolla kappalemäärissä laskettuna 8,1 prosenttia.

Myynnin laskusta on helppo syyttää kopioinnin lisääntymistä. Mutta muitakin syitä löytyy.

Ifpi:n tilastot (www.ifpi.fi) osoittavat, että musiikin vähittäismyynti Suomessa oli korkeimmillaan vuonna 1989, jolloin myytiin yli 16 miljoonaa kasettia ja levyä. Eikä ihme, sillä parempi cd-tekniikka levisi nopeasti, ja moni korvasi vanhaa lp-kokoelmaansa uusilla ihmelevyillä.

Laman alettua myynti romahti, sillä vuosina 93-94 myytiin enää noin 10 miljoonaa levyä ja kasettia. Siitä lähdettiin uuteen nousuun, joka kuitenkin tasaantui jo vuoden 1999 aikana vajaan 12 miljoonan levyn tasolle.

Taloudellisella tilanteella on siis ollut kiistaton vaikutus levymyyntiin. Lisäksi nuorten rahat ovat 1990-luvun lopusta lähtien valuneet mobiilipalveluihin, joten levyjen ostoon ei jää rahaa entiseen malliin.

Suurin vaikutus on kuitenkin ollut paikallisradioilla, jotka nykyisin soittavat päivän hittejä jatkuvana virtana. Soittolistalle päätyneet uutuudet kuluvat puhki muutamassa viikossa. Esimerkiksi syksyn Ketchup-hitin on takuuvarmasti kuullut joka päivä radioasemilta.

Eniten tästä kehityksestä ovat hyötyneet musiikin tekijät itse. Gramexin lehti Gramexpress 4/2002 kertoo, että soittotapahtumiin perustuvien korvausten määrä kasvoi vuodesta 1999 vuoteen 2001 peräti 40 prosenttia (3,2 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan). Samana aikana kollektiivikorvaukset kasvoivat neljänneksellä (3,1 miljoonasta eurosta 3,8 miljoonaan).

Levymyynnin tasaantumisesta huolimatta musiikkibisnes on siis kasvanut huikeasti muutamassa vuodessa. Pitäisikö sekä levymyynnin että esityskorvausten kasvaa loputtomasti, jotta ala olisi tyytyväinen eikä etsisi syyllisiä?

Eroon turhista kasettimaksuista

Yritykset käyttävät huomattavan määrän cd-r-levyjä varmuuskopiointiin ja ohjelmien postittamiseen. Harva on huomannut, ettei yrityksissä voi olla yksityistä kopiointia, joten niiltä ei myöskään voi periä kasettimaksuja.

Kasettimaksuja ei kannata maksaa turhaan. Yritys voi hakea vapautusta maksusta Teoston kotisivulta löytyvällä lomakkeella. Täyttämisen jälkeen lomake faksataan tai postitetaan Teostolle, joka palauttaa luvan ostaa maksuvapaita levyjä. Oma yritykseni sai todistuksen ja siihen liittyvän ostotunnuksen heti faksausta seuranneena päivänä.

Lisämaksuttomat levyt on ostettava nimetyiltä myyntioikeuden saaneilta jälleenmyyjiltä. Sellaiseksi pääseminen edellyttää jatkuvaa kuukausittaista raportointia Teostolle. Raporteissa on eriteltävä sisään ostetut levyt myyjittäin ja pituuksittain, kuukauden kokonaismyynti, omaan käyttöön otetut levyt sekä kuukauden loppuvarasto.

Minulle asiasta valittaneen jälleenmyyjän mielestä prosessi oli niin työläs, ettei siihen kannattanut näillä myyntimäärillä ryhtyä. Mutta jos kaikki yritykset alkavat hyödyntää oikeuttaan ja lopettavat turhan maksamisen, tilannekin muuttuisi.

Levyjen kopiosuojaus

Cd-levyjen kopiosuojaus on herättänyt paljon keskustelua. Suojattuja levyjä ei voi kuunnella mikrojen cd-asemissa, eikä niitä voi siirtää mp3-muotoon. Suojatun levyn käyttömahdollisuudet ovat kuluttajan kannalta rajoitetut. Siksi niiden hinnankin pitäisi olla alhaisempi.

Monien mielestä levy-yhtiöt menettelevät typerästi hankaloittaessaan maksavien asiakkaiden elämää, kun niiden pitäisi vaikeuttaa laitonta levitystä ja nettipiratismia. Niin kauan kuin suojatut levyt on selvästi merkitty niin, että asiakas tietää, mitä on ostamassa, asia on levy-yhtiöiden itsensä päätettävissä. Ne tietävät parhaiten, miten haluavat bisnestään tehdä.

Suojaus ei sinällään estä musiikin kopiointia, kuten muun muassa Joutsimäki on kirjoituksessaan todennut. Musiikkia voi edelleen kopioida analogisesta signaalista, vaikka sen laatu heikkeneekin.

Tuskin levy-yhtiöt silti kiusallaan ovat suojattuihin levyihin siirtyneet. Ne uskovat, että suojaukset vähentävät kopiointia niin paljon, että riski kuluttajan tyytymättömyydestä ja laillisesti ostetun musiikin käytön vaikeutumisesta kannattaa ottaa.

Kun kopiointi vähenee, myös cd-r-levyjen kasettimaksun pitää laskea. Ministeriö on ilmoittanut seuraavansa tilannetta.

Samoin teemme me.

Nettilevitys haasteena

Teosto näkee ongelmana lähinnä sen, että yksi henkilö luokalla ostaa kaupasta cd:n ja kopioi sen kirjoittavalla cd-asemalla kavereilleen. Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta: näin tapahtui jo lp- ja c-kasettiaikana. Se ei myöskään ole laitonta.

Todellinen haaste on nettipiratismissa. P2p-verkkoja on lähes mahdotonta valvoa, ja niissä koko maailman musiikkitarjonta tulee suoraan omalle mikrolle. Mitään vastaavaa ei ole ennen ollut.

Voi vain arvailla, miksi Teosto on ollut varsin hiljaa p2p-levityksestä. Onko syynä se, että vastoin maailmalla vallitsevaa trendiä Teoston teettämä kopiointitutkimus osoitti, että nettikopiointi olisi jopa vähentynyt?

Todennäköisempi selitys kopioinnin vähenemiselle lienee se, että käyttäjät tietävät verkkolevityksen olevan laitonta, eivätkä siksi myönnä haastattelijalle harrastavansa sitä.

On helppoa ymmärtää, miksi p2p-palvelut ovat niin suosittuja. Ostin itse läheisestä marketista Ketchup-tyttöjen cd:n. Ensin tein turhan matkan, koska levy oli loppunut. Seuraava yritys onnistui ja sain ostettua levyn 20,99 euron hinnalla.

Varsinainen hittibiisi, jolla koko paketti myydään, on levyllä peräti neljänä eri versiona. Loput seitsemän raitaa ovat pelkkää täytettä. Tällainen törkeä pakkomyynti ei enää kelpaa. Asiakas haluaa tavaran vaivattomasti ja on valmis maksamaan vain siitä, mitä haluaa.

Miksi maksaa yhdestä, joka päivä radiossa soivasta hittibiisistä 21 euroa, kun sen voi hakea napin painalluksella ilmaiseksi verkosta?

Olipa levy-yhtiöiden ahneus miten suurta tahansa, luvatonta nettijakelua ei voi silti pitää hyväksyttävänä. Tässä jokaisen p2p-käyttäjän olisi syytä katsoa peiliin. On pyrittävä vaikuttamaan uusien jakelukanavien syntyyn ja saatava osa tekniikan tuomasta hyödystä myös kuluttajille, mutta tämä ei saa tapahtua laittomin keinoin.

Vaikka tekniset keinot p2p:n hillitsemiseen ovat rajalliset, käyttäjien asenteisiin voisi vaikuttaa näyttävällä tiedotuskampanjalla. Nyt toimien kohteeksi on valittu helpoin, vaan ei vaikuttavin, maali.

<takaisin