Tietokone-lehti 9/2003

Digikuvilla muistetaan elämää laajemmin

Digitaalikamera oli viime joulun hittituote. Suositut mallit loppuivat kesken, kun ostajat olivat vihdoin äkänneet digitaalisen kuvauksen edut perinteiseen paperiin verrattuna. Jopa vuoden 2002 luontokuvaksi valittiin ensi kertaa digikameran otos.

Digikamera on malliesimerkki onnistuneesta teknisestä tuotteesta. Kuvaus on helppoa ja lopputuloksen näkee heti. Kuvat voi jakaa nettisivun tai sähköpostin kautta sukulaisille jo samana päivänä. Paperikuvauksen filmit ja luontoa kuormittavat kemikaalit jäävät pois, eikä digikuvaajan tarvitse pelätä, että tärkeät perhetapahtumat jäisivät ikuistamatta, koska kukaan ei muistanut ostaa filmiä.

Ellei Kodakin kaltaisia filmivalmistajia lasketa, digikuvauksessa on pelkkiä voittajia.

Tällaisia kaikkien teknisten laitteiden pitäisi olla!

Hidas myyntimenestys

Suomessa myydään tänä vuonna noin 150 000 digitaalikameraa. Filmikameroiden osuus kaikista myydyistä kameroista on pudonnut selvästi alle puoleen. Merkille pantavaa on, että tulevaisuuden filmiksi kehitetty aps-järjestelmä on flopannut lähes täydellisesti.

Filmi on säilyttänyt asemansa vain halvimmassa hintaryhmässä. Peruspokkarit riittävät niille, joiden kuvaaminen on muutenkin hyvin satunnaista. Kuvaavaa onkin, että kameramyynnin liikevaihdosta digitaalisen malliston osuus on peräti 85 prosenttia.

Filmin asema on kohta uhattuna myös halvimmassa hintaluokassa. Kesän lopussa suuri viihde-elektroniikan ketju mainosti digikameraa jo 99 eurolla.

Digikameroiden menestykseen kätkeytyy ainakin yksi opetus: Tuotteen kehittyminen myyntimenestykseksi vie paljon aikaa.

Ensimmäiset kuluttajille suunnatut digikamerat tulivat myyntiin vuoden 1994 tienoilla, ja todellinen läpimurto tapahtui vasta vuonna 2002 ­ kahdeksan vuotta ensimmäisten mallien markkinoille tulon jälkeen. Jos kerran digikameralta, jonka edut ovat selvät ja kaikkien nähtävissä, kestää kahdeksan vuotta lyödä itsensä läpi, kuinka kauan mahtaakaan kestää digiboksilta tai 3g-puhelimelta?

Kahdeksan vuoden ajanlasku alkoi digiboksien kohdalla vuodesta 2001 ja 3G-puhelimissa ehkä vasta tästä vuodesta.

Pikselivirheet kiusaavat

Niin hyviä kuin digikamerat ovatkin, niissä on eräs ongelma: pikselien toimintahäiriöt. Uutena kamera toimii virheettömästi, mutta muutaman kuukauden kuluttua omistaja saattaa huomata kuvissa yksittäisiä pisteitä, joiden väri on väärä.

Kun yleensä sinisen tai punaisen virhepikselin kerran on havainnut, silmä kiinnittyy siihen nopeasti kaikissa kuvissa. Pahimmassa tapauksessa kuvia on silloin tullut otettua jo satamäärin.

Pikselien vikaantuminen vaivaa kaikkia kameroita. Virheet tulevat yleensä näkyviin muutaman kuukauden sisäänajovaiheen jälkeen, eivätkä sen jälkeen enää lisäänny. Virheet on helppo havaita ottamalla kuva linssinsuojus päällä tai kuvaamalla täysin valkoista taustaa, jolloin vääränväriset pikselit erottuvat helposti.

Juuri näin kävi keväällä ostamassani kamerassa. Muutaman viikon jälkeen keskelle kuvia ilmestyi kahden pikselin kokoinen punainen täplä. Näytti aivan kuin joku olisi tähdännyt laserosoittimella kuvatun henkilön kasvoja, jotka yleensä osuivat siihen kohtaan kuvaa.

Kameravalmistajien politiikka kennovirheiden korjaukseen vaihtelee. Yleensä keskelle kuva-alaa ilmestyvät pikselit oikeuttavat takuuaikana kennon vaihtoon. Jos virhepikselit ovat reuna-alueilla, huolto pimentää ne kameran ohjelmistoa säätämällä. Kun kamera tietää virhepikselin osoitteen, se laskee värin ympäröivien pisteiden mukaan eikä silmä huomaa virhettä.

Kannattaa tarkistaa oman kameran kenno ennen kuin takuuaika umpeutuu.

Kuvat jälkipolville

Jälkipolvien näkökulmasta digitaalinen kuvaus on kaksiteräinen miekka. Erään tutkimuksen mukaan digitaalikameralla otetaan viisi kertaa enemmän kuvia kuin perinteisellä filmikameralla. Aineistoa jää siis runsaasti.

Toisaalta kuvien säilyttäminen 10­50 vuotta tulevaisuuteen voi osoittautua hankalaksi. Mitä tiedostomuotoja vuonna 2050 käytetään? Pystyvätkö silloiset laitteet lukemaan nykyisiä tallennusvälineitä? Ovatko kuvat ylipäätänsä tallella, vai olivatko ne sillä kiintolevyllä, joka hajosi jo vuonna 2005?

Varmuuden vuoksi kuvat kannattaa kirjoittaa usealle cdr-levylle, välttäen ylipitkiä levyjä, multisessioita tai muita kommervenkkejä. Oikein säilytettynä cdr-levyjen pitäisi säilyä vuosikymmeniä.

Digitekniikan muutos on niin syvä, että se vaikuttaa koko valokuvan olemukseen ja tapaan, jolla kuviin suhtaudutaan.

Omassa lapsuudessani 1960-luvulla filmi oli mustavalkoista ja kallista. Niinpä itsestäni on lapsena otettu vain tusina valokuvaa; niistäkin useimmat tylsiä ulkona otettuja poseerauskuvia. Valovoima ja halpa tekniikka ei riittänyt sisäkuviin.

Itse olen säästänyt yksin pojastani viime vuonna 289 värillistä digikuvaa, siis melkein yhden joka päivältä. Yhteensä arkistoituja kuvia kertyi viime vuonna 748 kappaletta ­ eikä tämä luku edes sisällä työkäyttöön otettuja kuvia.

Herääkin kysymys, että jos kuvat säilyvät sata vuotta ja jokainen sukupolvi kartuttaa niiden määrää, kuka ikinä ehtii katsella kaikkia kuvia?

<takaisin