Tietokone-lehti 14/2005

Paluu ensitreffeille

Muistatko vielä, mitä sanoit tulevalle puolisollesi ensimmäisillä treffeillä? Luultavasti muistat, mutta väärin. Aika on kullannut muistot ja vääristänyt niitä. Ihmisen aivot ovat hieno työkalu, mutta pitkäaikaiseen arkistointiin ne eivät sovellu.

Avun tarjoaa tekniikka. Lähitulevaisuudessa voimme kantaa taskussa laitetta, joka tallentaa kaiken puhutun ja jopa nähdynkin. Nopeasti kehittyvä muistitekniikka tekee ideasta totta. Jo nyt postimerkin kokoiselle muistikortille mahtuu kahdeksan gigatavua, tulevaisuudessa paljon enemmänkin.

Äänen tallentaminen vie vähän tilaa. Gsm-tasoinen puheääni kuluttaa noin 75 megatavua vuorokaudessa, kun yön kahdeksan tuntia jätetään tallennuksen ulkopuolelle. Automaattisesti, minuutin välein otettu valokuva vie noin 250 megatavua ja jatkuva videokuva noin kymmenen gigatavua vuorokaudessa.

Elämätallennin puhelimeen

Yhdelle muistikortille mahtuisi siis jo nykytekniikalla yli 100 vuorokautta puhetta, kuukauden valokuvat tai lähes vuorokauden video. Kymmenen vuoden päästä määrät ovat satakertaisia.

Tallentimen ei tietenkään tarvitse käyttää muistikorttia, vaan kerätty data voidaan lähettää saman tien langattomasti etäpalvelimelle. Tällöin tallennustilaa on rajattomasti ja laitteelle saadaan selvä turvallisuusulottuvuus: jos laitteen omistaja ryöstetään tai kidnapataan, kuva tallentuu todisteeksi ja välittyy reaaliajassa poliisille.

Meitä suomalaisia houkuttaa ajatus, että tallennin sisältyisi matkapuhelimeen. Näin voi hyvin ollakin. Puhelimessa on joka tapauksessa kamera ja tietoliikenneyhteys, joten tekniset valmiudet ovat olemassa.

Kun puhelimessa on jo kaikki mahdolliset lisätoiminnot purkinavaajasta televisioon, elämätallennin on puhelimen viimeinen kehitysaskel. Nokia onkin testannut konseptin yksinkertaistettua versiota lifeblog-ohjelmassaan.

Nokian lisäksi elämätallentimia kehittelevät vakavissaan ainakin Microsoft, Intel ja IBM. Kyse ei siis ole vitsistä eikä science fictionista.

Uskon, että ensimmäiset laitteet tulevat myyntiin viiden vuoden kuluttua.

Yksisuuntainen aikakone

Kun Microsoftin tutkimusjohtaja Rick Rashid eräässä seminaarissa kuvaili laitteen ideaa, hän käytti toistuvasti lausetta "getting my life back".

Rashid kertoi rakentaneensa nuorena niin kovasti uraa, ettei ehtinyt olla riittävästi perheen ensimmäisen lapsen kanssa. Tallentimen avulla hän voisi palata ajassa taaksepäin ja elää uudelleen hetket, joiden arvon hän vasta myöhemmin ymmärsi. Tallennin on yksisuuntainen aikakone.

Monilla lienee vastaavia haluja. Elämän avainhetkien ja parhaiden muistojen kokeminen uudestaan olisi mielenkiintoista ja opettavaista. Lisäksi laitteen käytännön hyödyt ovat ilmeisiä: ei enää hukattuja puhelinnumeroita, unohdettuja lupauksia tai tarvetta tehdä esitelmän aikana muistiinpanoja.

Vanha totuus ”suullinen tarjous on sitova” saa aivan uuden merkityksen. Samoin "kaikkea mitä tästä lähtien sanotte voidaan käyttää todisteena teitä vastaan".

Tulevaisuudessa kaikki, mitä kerran on sanottu, jää muistiin. Tällä hetkellä muistiin jäävät vain kirjoitetut tekstit, ja sekin tuntuu olevan liikaa. Moni haluaisi poistaa nettikeskusteluista tai verkkolehtien arkistoista vanhoja tekstejään, kun on muuttanut mieltään tai tullut katumapäälle.

Ennen kirjoitukset vanhenivat ja hautautuivat kellastuneina arkistojen uumeniin, mutta nyt on toisin. Internetin myötä aikaperspektiivi on menettänyt merkityksensä. Unohdusta ei enää ole.

Tulevaisuuden super-Google kaivaa esiin kaiken kirjoitetun niin netistä, sanomalehdistä kuin kirjoistakin. Aikajana kutistuu singulariteetiksi, jolloin kaikki ikinä kirjoitettu on läsnä tässä ja nyt, aina ja kaikkialla.

Elämätallennin toteuttaa saman kehityksen netin ulkopuolella, todellisessa elämässä.

Kyborgit ovat jo täällä

Jotta laite voisi tallentaa kaiken näkemänsä, sen kamerasilmän on oltava näkyvillä. Luonnollinen sijoituspaikka olisi silmälasien sangassa.

Mutta ovatko ihmiset valmiita kantamaan kameraa ja tallenninta aina mukanaan? Kyllä vain, sillä olemme hyvää vauhtia muuttumassa kyborgeiksi. Tekniset lisälaitteet ovat jo nyt niin kiinteä osa kehoamme, että unohdamme niiden olemassaolon.

Ipod-musiikin tahdissa notkuvat nuoret ovat arkipäiväinen näky. Se, että henkilön korviin menee johdot, ei herätä vastaantulijoissa mitään huomiota. Pian totumme myös korvista törröttäviin langattomiin kuulokemikrofoneihin, vaikka nyt ne vielä hymyilyttävätkin.

Star Trekin musta viestintäupseeri Uhura oli aikaansa edellä, vaikka 1960-luvulla ei vielä tiedetty kännyköistä saati bluetoothista yhtään mitään.

Ei, hassunkurisesti esillä olevat johdot ja tekniset ulokkeet eivät ole este elämätallentimien yleistymiselle. Niistä saattaa tulla jopa muotia.

Todelliseksi esteeksi nousee yksityisyydensuoja. Sähköiseen muotoon tallennettu elämä on houkutteleva tietomurron kohde niin rikollisille kuin uteliaille puolisoillekin. Digimuotoon taltioidussa elämässä ei ole salaisuuksia.

Se on suuri houkutus myös valtiolle, joka epäilemättä haluaisi päästä eroon rikoksista määräämällä elämätallentimet pakollisiksi.

<takaisin