Tietokone-lehti 2/2006

Sensuuria odotellessa

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen moitti joulun alla operaattoreita passiivisuudesta, koska nämä eivät olleet oma-aloitteisesti ryhtyneet estämään asiakkaiden pääsyä lapsipornosivuille.

Moitteita on mahdotonta hyväksyä.

Suomi on ottanut erittäin tiukan kannan sähköisen viestinnän luottamuksellisuuteen. Ministeriö on kerta toisensa jälkeen korostanut operaattoreille, ettei näillä ole mitään oikeutta seurata eikä puuttua asiakkaidensa liikenteeseen.

Vielä pari vuotta sitten laki oli niin tiukka, ettei Sonera voinut edes poistaa automaattisesti asiakkaiden sähköpostissa leviäviä viruksia, vaikka niiden valtava määrä lamautti koko sähköpostin toiminnan.

Tapauksesta viisastuneena syksyllä 2004 lakia lievennettiin niin, että operaattori saa hätätapauksessa tilapäisesti estää asiakkaiden verkkoliikennettä, jos sen oma toimintakyky on uhattuna.

Mutta vain hätätapauksessa ja tilapäisesti.

Onkin kohtuutonta, että ministeri nyt moittii operaattoreita haluttomuudesta oma-aloitteiseen liikenteen rajoittamiseen, kun niitä aiemmin on kielletty tekemästä sitä.

Koko lapsipornon suodatushanke haiskahtaa muutenkin puuhastelulta, joka näyttää suuren yleisön silmissä hyvältä, mutta jolla on tuskin mitään vaikutusta varsinaiseen ongelmaan.

Alkaako sensuuri nyt?

Aina siitä lähtien, kun netin laajamittainen käyttö 1990-luvun alussa Suomessa alkoi, on pelätty milloin yhteiskunta alkaa vaatia netin sensurointia. Nyt tuo hetki on lähempänä kuin koskaan.

Kiinassa, Saudi-Arabiassa ja muissa vastaavissa maissa nettikäyttöä on rajoitettu alusta lähtien. Länsimaissa on noudatettu viestinnän vapauden periaatetta, jonka mukaan sisällön vapaa hakeminen on sallittua, mutta laittomaan toimintaan puututaan julkaisupäässä ja jälkikäteen.

Nyt Suomessa halutaan etukäteen määrätä, mitä netistä ei saa hakea. Rajoittaminen on helpointa aloittaa lapsipornosta, koska sana on viime vuosien kuluessa demonisoitu viittaamaan äärimmäiseen pahuuteen. Kukaan ei varmasti nouse puolustamaan lapsipornoa.

Ei pidäkään nousta. Sen sijaan meidän tulee puolustaa sähköisen viestinnän vapautta. On nimittäin varmaa, ettei lapsiporno jää ainoaksi suodatettavaksi asiaksi. Kun pää on kerran saatu auki, vaatimuksia suodattamisesta kyllä riittää.

Tekijänoikeusjärjestöt ovat jonossa ensimmäisenä. Seuraavana lienevät muukalaisvihaa lietsovat sivut.

Ministeriön on vaikea selittää, miksi operaattorien pitäisi suodattaa lapsipornoa, mutta ei esimerkiksi tekijänoikeusloukkauksia tai kansankiihotusta. Lapsipornon katselu netissä ei ole edes laitonta, sillä vain levittäminen ja hallussapito on kriminalisoitu. Sen sijaan tekijänoikeusrikoksissa laittomasta lähteestä imurointi on aina kiellettyä.

Mihin siis raja vedetään ja kuka sen tekee? Haluaako ministeriö jatkossa itse toimia tuomarina asiassa? Kuka ylläpitää valtavaksi paisunutta sulkulistaa kymmenen vuoden päästä?

Salaista toimintaa

Ministeri on puolustellut estolistaa Ruotsissa saaduilla hyvillä kokemuksilla. Siellä suodatuksella on kuulemma pystytty estämään jopa 20 000 lapsipornosivulle pyrkimistä vuorokaudessa.

Rohkenen epäillä lukuja ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Montako vahingossa estettyä hyödyllistä sivua on joukossa? Kuinka moni "pyrkimisistä" on ollut tahattomia, esimerkiksi roskapostin mukana tulleista mainoksista johtuvia?

Onko estolista todella estänyt yhtäkään oikeaa pedofiilia pääsemästä käsiksi laittomaan materiaaliin?

Voin todellakin vain epäillä, sillä lista ja lokitiedot ovat sensuurille tyypillisesti salaisia. Emme voi olla varmoja edes siitä, että luku 20 000 pitää paikkansa. Siksi ministerin argumentista ei voi edes väitellä.

Netin suodattaminen olisi puuttumista kansalaisen perusoikeuksiin. Näin merkittävästä asiasta on säädettävä lain tasolla ja eduskunnan on se hyväksyttävä. Silloin päätöksestä tulee myös operaattoreita ja kansalaisia sitova - olkoonkin, että kansainvälisessä verkossa sen kiertäminen tulee aina olemaan mahdollista.

Nykyisissä oloissa järjestelmä voidaan toteuttaa vain vapaaehtoisena. Yksikään operaattori ei ole uskaltanut julkisesti vastustaa hanketta, joten kaikki ovat ainakin nimellisesti vapaaehtoisia.

Rajoitettu puuttuminen helpottaisi

Vapaaehtoisuus ei kuitenkaan koske asiakkaita eikä varsinkaan todellisia pedofiilejä. He voivat helposti vaihtaa operaattoria tai nimipalvelinta niin, että kaikki toimii kuten ennenkin. Eikä todellinen lapsiporno edes kulje avointen www-sivujen kautta vaan aivan muissa kanavissa.

Operaattorien asema helpottuisi, jos ne voisivat puuttua verkkoliikenteeseen rajoitetusti. Tähän asti on omaksuttu periaate, jonka mukaan operaattori ei ole vastuussa välittämästään sisällöstä niin kauan kuin se ei tiedä, mitä sisältö on.

Tilanne on ristiriitainen: operaattorin ei kannata olla tietävinään, millaisia news-ryhmiä se välittää, sillä joidenkin alueiden pudottaminen pois jakelusta toisi vastuun jäljelle jätetyistä alueista.

Kaikki tai ei mitään -periaate on aikansa elänyt. Operaattorin tulisi halutessaan voida jättää esimerkiksi lapsipornoon nimessään viittaavat ryhmät tilaamatta ilman, että siitä seuraa uusia vastuita.

Sillä voisi olla jopa jotain vaikutusta netin lapsipornon määrään.

<takaisin