Tietokone-lehti 6/2007

Uhkapelistä digifarssiin

Pääsiäisenä se vihdoin tapahtui. Digi-hankkeen uhkapeli päättyi mahdollisimman nolosti, kun Yleisradio ilmoitti sallivansa taloyhtiökohtaiset analogiamuuntimet. Pian sen jälkeen myös kaapelitaloudet saivat ehdollisen lisäajan digisiirtymää varten.

Vielä marraskuussa 2005 Yleisradion linja oli tiukka. Lakiasiainjohtaja Kirsi-Marja Okkonen painotti, ettei yhtiö tule myöntämään kenellekään lupaa signaalinsa muuntamiseen analogiseksi.

Oma tulkintani tapahtuneesta on tämä: vetämällä tiukkaa linjaa digimiehet pelasivat tietoista uhkapeliä. He halusivat painostaa kansan ajoissa ostoksille. H-hetken lähestyessä panokset nousivat kuitenkin liian korkeiksi: alkoi näyttää todennäköiseltä, että merkittävä osa kansasta jää syyskuun alkaessa oikeasti ilman televisiota.

Uhkapeli oli epäonnistunut. Oli pakko antaa periksi.

Digiprojektin sekavassa historiassa uusin käänne liittyy saumattomasti aiempien hölmöilyjen jatkoksi. Niistä ylimmäksi nousee päätös aloittaa digilähetykset 27.8.2001 vaikka tiedettiin, etteivät digisovittimet ehdi siihen mennessä kauppoihin. Toivottavasti tämänkertaisesta edes opittiin jotain. Esimerkiksi se, että pienessä maassa kannattaa olla nöyrä. Tekniikan kehitystä ei voi ohjata viestintäpoliittisilla päätöksillä. Markkinavoimat ratkaisevat.

Television merkitys pienenee

Kaapelitalouksista vain puolet oli keväällä ehtinyt digivalmiuteen. Kaapelikatsojille onkin vaikea perustella, miksi heidän pitäisi hankkia lisälaite tai vaihtaa televisionsa uuteen, kun juuri mikään ei silti muuttuisi.

Moni oli oikeasti valmistautunut luopumaan televisiosta digiajan koittaessa. Dvd-elokuvat, mobiilipalvelut ja laajakaista tarjoavat yllin kyllin sähköistä sisältöä. Hätätapauksessa uutiset ja muut ajankohtaisohjelmat voi katsella netistä lataamalla. Jos on valmis tinkimään kuvanlaadusta, jopa formulat näkee netistä ilmaiseksi.

Televisio ei ole enää entisenkaltainen nurkkajumala.

Tv-yhtiöt tarvitsevat katsojia enemmän kuin katsojat televisiota. Lupamaksutulojen putoaminen olisi ollut kohtalokasta niin Yleisradion kuin kaupallistenkin kanavien taloudelle.

Toinen opetus: televisio ei ole enää Televisio.

Laiva lastattu digibokseilla

Huhtikuussa tehty päätös paikallisen analogiamuunnoksen sallimisesta oli odotettu ja yllätyksetön. Lupa olisi kuitenkin pitänyt antaa jo pari vuotta sitten, kun sairaalat ottivat asian esille ja valveutuneet taloyhtiöt alkoivat kysellä siitä ministeriöstä.

Silloin vastaus oli ehdoton ei. Yhdenkin myönnytyksen pelättiin johtavan yhä uusiin pyyntöihin, jolloin täydellisen digitalisoinnin tavoite karkaisi käsistä. Juuri niin kävikin.

Muunnoksen salliminen ja lisäajan myöntäminen vain neljä kuukautta ennen määräajan umpeutumista oli pahinta, mitä saattoi tapahtua. Nyt Yleisradion ja ministeriön maine sai kolauksen, eikä kukaan ole tyytyväinen tehtyyn päätökseen.

Taloyhtiöt, joita asia koski, eivät ehtineet valmistella asiaa kevään kokouksiin. Syksyn mainosaikaa myyneet tv-yhtiöt ovat ihmeissään, kun odotettuja katsojapeittoja ei digikanavilla saavutetakaan. Kaapelioperaattorit joutuvat investoimaan pikavauhtia laitteisiin, joilla digikanavat muunnetaan analogisiksi.

Pahiten päätös iskee tv-kauppiaisiin, jotka ovat suorastaan raivoissaan. He olivat ehtineet tilata rahtilaivat täyteen digibokseja, jotta niitä varmasti riittäisi kesän loppukirissä kaikille halukkaille.

Ja kaiken tämän keskellä digimiehillä on otsaa väittää, että uusi linjanveto tehtiin hyvissä ajoin ennen syyskuun alkua. Ja pöh!

Kolmas opetus: jos aiot kääntää takkiasi, tee se ajoissa.

Meitä on moneksi

Vielä 1990-luvulla me suomalaiset olimme tv-katsojina homogeenisia. Kaikilla oli olohuoneen nurkassa samanlainen laite aina ulkonäköä ja tuumakokoa myöten. Kaikissa kodeissa näkyivät samat Yleisradion ja Maikkarin kanavat.

Tänään tilanne on aivan toinen. Eläkeläiset katsovat 15 vuotta vanhaa putkitelevisiota, jota he ovat juuri oppineet käyttämään kaukosäätimellä yhdessä videon kanssa.

He eivät halua uusia kanavia, ohjelmaopasta tai digitaalisia vammaispalveluita. He eivät halua useita vaihtoehtoisia tekstityksiä vaan yhden, joka toimii.

Toisaalta lapsiperheissä tallentavat digiboksit ja maksulliset lastenkanavat otetaan mieluusti vastaan. Taulutelevision tuoreina omistajina vanhemmat ihastelevat anamorfista laajakuvaa ja ihmettelevät, miksi kukaan haluaa vastustaa television kehittymistä.

Perheen nuoret lataavat tv-sarjat vertaisverkoista heti niiden ilmestyttyä Yhdysvalloissa ja seuraavat ohjelmia kansainvälisinä nettilähetyksinä. Mihin tarvitaan enää suomalaisia kanavia, he kysyvät chatissa kavereiltaan.

Naapurissa todellinen edelläkävijä ihailee juuri hankkimaansa 50-tuumaista plasmatelevisiota ja toivoo, että televisio kehittyisi nopeammin. Uusi näyttö suorastaan huutaa teräväpiirtoa, sillä digi-tv:n nykyinen bittimössö tekee pilkkaa uusimmasta näyttötekniikasta.

Viimeinen opetus: yksi, yhteinen tv-instituutio on tullut tiensä päähän. Siksi digiratkaisukaan ei voi ehdoton eikä kaikille sama.

<takaisin