Tietokone-lehti 10/2007

Tylsiä ohjelmia

Ohjelmat ovat nykyään kovin tylsiä. Enkä nyt tarkoita tv-ohjelmia, vaan tietokoneiden sovelluksia. Ajatellaan vaikka sähköpostia tai tekstinkäsittelyä. Miten ne ovat muuttuneet viimeisten 15 vuoden aikana? Painikkeita, ikkunoita ja toimintoja on tullut lisää, mutta ohjelmien käyttötapa ei ole muuttunut lainkaan.

Microsoftin Officella on pitkä historia, joten se edustaa alan kehitystä laajemminkin. Viime vuonna ohjelmasta julkaistiin kokonaan uusittu versio. Näkyvin muutos edelliseen versioon oli erilainen toimintopalkki. Vau.

Tietokoneiden nopeus ja muistin määrä ovat 15 vuodessa satakertaistuneet. Mihin kaikki teho on käytetty? Eikö sovelluksissa todellakaan ole enää mitään kehitettävää? Ovatko ohjelmoijat niin kaavoihinsa kangistuneita, ettei heillä ole rohkeutta kokeilla mitään uutta?

Vai jarruttaako kehitystä suurten asiakkaiden toive olla muuttamatta mitään? Kokonaan uudenlaiset sovellukset vaatisivat koulutusta ja muuttaisivat työtapoja. Siihen kenelläkään ei tunnu olevan halua.

Ovatko isot yritykset tappaneet ohjelmista hauskuuden ja luovuuden?

Vai onko vika yksinkertaisesti siinä, että useimmille ohjelmat ovat pelkkiä työkaluja? Mitä suoraviivaisempia ja yllätyksettömämpiä ne ovat, sitä nopeammin toistuvat rutiinit sujuvat.

Kehitysoptimismin nimissä en halua uskoa, että se olisi koko totuus.

Tiedostot ovat yhä tiedostoja

Ilmeinen tapa kehittää sovelluksia olisi kehittää visuaalisuutta niin, että ohjelmat matkisivat enemmän reaalimaailman asioita. Isot näytöt, 3d-ohjaimet ja ruhtinaallinen muistikapasiteetti mahdollistaisivat kaikenlaista hauskaa. Vähän ennen internetin yleistymistä 1990-luvun alussa Apple, IBM, Microsoft, Novell ja muut panostivat objektimalleihin. Niiden piti hämärtää yksittäisten sovellusten rajat niin, että kuvaa ja tekstiä voitaisiin vetää hiirellä oikean näköisinä objekteina ikkunasta toiseen.

Sitten netti vei kaiken huomion ja objektiajattelu sai jäädä. Tänään työtiedostot ovat… pelkkiä työtiedostoja.

Esimerkiksi Windowsin työpöytä ei nimestään huolimatta muistuta vähääkään todellista työpöytää. Mikseivät kansiot voisi olla mappien ja dokumentit oikeiden paperien näköisiä? Niissä voisi olla myös toimintaa kuvaavia animaatioita.

Elokuvissa ollaan paljon pidemmällä. Esimerkiksi vuonna 1994 valmistuneessa elokuvassa Verkossa (typerä käännös alunperinkin typerästä nimestä Disclosure) keskeisessä roolissa olivat salaperäiset sähköpostiviestit.

Sähköpostiohjelma näytti havainnollisesti, miten uusi viesti taiteltiin auki kuorestaan. Poistettaessa viesti rypistyi paperipalloksi. Kaikissa viesteissä oli värejä ja fontteja.

Miksei yksikään sähköpostiohjelma oikeasti toimi tällä tavalla? Miksi grafiikan hyödyntäminen on jätetty vain pelintekijöille? Tämän päivän nuoret pelaajat ovat tulevaisuuden toimistotyöläisiä.

Virtuaalimaailmat tulevat

Hiljattain on alkanut näkyä merkkejä siitä, että jotain on vihdoin tapahtumassa.

Vuosi sitten julkistettu Vista näyttää työtiedostot ensimmäisestä sivusta muodostettuna kuvana eikä pelkkinä vakiokuvakkeina. Ollaan yhä kaukana objektimaailmasta, mutta ensimmäinen askel on otettu.

Playstation 3 on vielä hauskempi. Tylsän katseluohjelman sijaan digikameran kuvat lentävät esiin ja törmäilevät hetken toisiinsa, aivan kuin näkymätön käsi heittäisi ne katsojan edessä liukuvalle pöydälle.

Efekti voittaa tuhatkertaisesti tavallisen katseluohjelman, joka matkii lähinnä 50 vuotta vanhaa diaprojektoria.

Muutosvastarinnasta kärsiviä varten Pleikkari osaa näyttää kuvat myös perinteisen projektorin tapaan. Heittoefekti on ekstraa. Kolmas tuore esimerkki on Applen Iphone. Kun osoitekirjan listaa vierittää pohjaan asti, se ”pomppaa” lievästi ylöspäin. Sinänsä yksinkertainen, mutta havainnollinen efekti luo illuusion mekaanisesta voimasta.

Suurin muutos on virtuaalimaailmojen yleistyminen. Sinänsä keksintö on vanha. Käytin vrml:ää ja Alphaworldiä jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta vasta nyt grafiikka ja laajakaista ovat kehittyneet riittävästi, jotta ovet voidaan avata tavallisille kuluttajille.

Kakkoselämästä sähköpostien uimarannalle

Second Lifen (www.secondlife.com) suosio osoittaa, etteivät ihmiset halua opetella käyttämään tietokonetta vaan tavata toisia ihmisiä ja viestiä heidän kanssaan. Se on helpompaa, kun käyttöliittymänä on arkitodellisuus.

Ruotsi on avannut Second Lifeen virtuaalisen suurlähetystön. Monet kaupat ja palvelut totuttavat ihmisiä virtuaalisuuden aikakauteen. Sen jälkeen nykytyylin mukaiset sovellukset näyttävät antiikkisilta.

Kaiken huippu on kuitenkin 3D Mailbox -sähköpostiohjelma (www.3dmailbox.com), joka lupaa herättää sähköpostin eloon. Ja toden totta: saapuvat viestit näkyvät uimarannalle pyrkivinä henkilöinä. Vartija (roskapostisuodin) erottelee tulijat niin, että roskapostit päätyvät lihavina ukkoina haiden ruuaksi.

Asialliset viestit pääsevät altaalle, missä ne uivat kroolia avaamistaan odottaen. Sen jälkeen ne pääsevät lepotuoliin makaamaan ja ottamaan aurinkoa.

Jokainen päätelköön itse, onko 3D Mailbox pelkkä ohjelmoijien vitsi vai esimakua tulevasta.

<takaisin