Tietokone-lehti 12/2007

Matkalla tekniikan kanssa

Olen lentokentän turvatarkastajien kauhu. Käsimatkatavarani pullistelee elektroniikkaa, sillä lentolaukusta löytyy tietokoneen ja laturin lisäksi kännykkä, pokkarikamera, muistikortteja, navigaattori, muistikortinlukija ja teleobjektiivi.

Lisäksi kaulassa roikkuu järjestelmäkamera, koska se ei mahdu laukkuun. Pidemmällä reissulla matkalaukussa on myös ulkoinen salama, vara-akkuja, latureita sekä sekalainen määrä kaapeleita. Muutaman kerran oma Ethernet-kaapeli on pelastanut päivän.

Tavaramäärän raahaaminen on jo sinällään melkoinen riesa, mutta todellisen koettelemuksen siitä tekevät turvatarkastukset ja yhä pitenevät odotusajat lentokentillä. Globalisaatiosta huolimatta matkustajien tekniikkatarpeita ei ole juurikaan huomioitu.

Mistä sähköä?

Sähkö on varmaankin hyvin kallista. Tähän johtopäätökseen tulee, kun yrittää löytää pistorasiaa lentokentän odotustiloissa. Jopa aivan uusissa terminaaleissa pistorasioita on vain muutama, ja nekin usein jo muiden matkustajien varaamia. Mobiilimaineella ratsastava Helsinki ei erotu joukosta mitenkään edukseen. Vantaan kentän vanhassa osassa pistorasioita on tuskin lainkaan, uusimmalla EU:n ulkopuolisten lentojen alueella sentään muutamia.

Olisiko suuri vaiva lisätä riittävästi pistorasioita odotustiloihin, jotta matkustajat voisivat ladata kännykkänsä ja tietokoneensa? Pistorasioiden luulisi helpottavan myös siivoojien työtä.

Hotellit ovat oma lukunsa. Euroopan vanhoissa hotelleissa saattaa olla tasan yksi sähköpistoke, johon on kytketty jalkalamppu, televisio tai kelloradio.

Jo vuosia on luvattu matkamikroja, joiden akku kestäisi koko työpäivän. Lupaus näyttää yhtä kaukaiselta kuin aina ennenkin. Akkutekniikka ei ole pysynyt muun teknisen kehityksen vauhdissa.

Toinen ongelma ovat erilaiset sähkötöpselit. EU on kyllä harmonisoinut kurkkujen pituutta ja kaarevuutta, mutta ei pistorasioita. Lähimaista ainakin Englannissa, Italiassa ja Sveitsissä saa varautua yllätyksiin.

Erityisen petollinen on Italia. Kuvasta katsoen pistoke näyttää samalta kuin Suomessa, mutta siinäpä onkin niin ohuet reiät, ettei maadoitettu töpseli mene seinään.

Yhdysvalloissa pistokkeen lisäksi myös jännite on erilainen. Yleensä elektronisten laitteiden laturit toimivat myös 110 voltilla, mutta asia kannattaa varmistaa etukäteen. Esimerkiksi Nokialla on puhelinmalleja, joiden laturit toimivat vain 230 voltilla.

Usb:stä laturi

On täysin pöhköä, että jokainen elektroniikkalaite vaatii omanlaisensa muuntajan. Vaikka muuntajat valmistetaan halvalla jossain Kiinan takamailla, ne nostavat kustannuksia ja aiheuttavat kaikenlaista hämminkiä.

Jos muuntaja katoaa tai vahingoittuu, uuden hankkiminen on työlästä. Vanhempiin laitteisiin muuntajia ei saa edes rahalla. Luontoa säästyisi, jos laitteet myytäisiin erikseen ja sama muuntaja kävisi kaikkiin.

Onneksi meillä on sentään usb-liitäntä. Garminin navigaattorin akun voi ladata usb-liitännän kautta vaikka tietokoneesta. Piuha käy myös tietokoneen ja usb-levyaseman sekä tietokoneen ja kortinlukijan välille. Yksi ja sama välikaapeli toimii sekä data- että virtajohtona.

Juuri tällaista monikäyttöisyyttä matkustaja arvostaa yli kaiken!

Vielä parempaa on luvassa. Syyskuussa Nokia ja Ericsson ilmoittivat kannattavansa ehdotusta tehdä usb-liitännästä myös puhelinten data- ja virtaliitäntä. Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa puhelinta päästään lataamaan samalla laturilla muiden laitteiden kanssa.

Universaali virtaliitäntä kelpaisi myös autoon ja lentokoneeseen. Olisipa hienoa, jos kännykän ja tietokoneen voisi ladata matkan aikana – eikä siihen tarvittaisi edes muuntajaa!

Nettiin mistä vaan

Eniten myönteistä kehitystä on tapahtunut matkailijan tietoliikenneyhteyksissä. Vielä kymmenen vuotta sitten nettiyhteyden ottaminen ulkomaisesta hotellista Suomeen vaati todellista akrobatiaa, kun modeemi piti saada soittamaan puhelinvaihteen läpi.

Tänään kaikki hoituu helposti wlan-yhteydellä. Hätätapauksessa 3g-puhelintakin voi käyttää, mutta surffailusta kertyvä lasku ylittää äkkiä tietokoneen hinnan. Älyttömille datasiirtohinnoille ei ole mitään todellisia perusteluita. Hinnoittelu hidastaa 3g-tekniikan yleistymistä ja lisää wlanin suosiota.

Aivan halpaa ei ole wlan-käyttökään, sillä hotellit ja lentokentät rokottavat siitä ronskisti. Tässä suhteessa suomalaiset hotellit erottuvat edukseen: monin paikoin wlan-yhteys sisältyy huoneen hintaan. "Emmehän veloita erikseen juoksevasta vedestäkään" – siinä slogan, jonka toivoisi yleistyvän.

Ellei omassa hotellissa ole nettiä, avoin tukiasema löytyy usein hotellin naapurista. Joskus olen surffannut hotellin parvekkeella vastapäisen talon asukkaan piikkiin, koska hotellin maksullinen wlan on kuulunut käytävän viimeisiin huoneisiin niin huonosti.

Naapurin kautta surffailua ei silti voi suositella. Ilmeisten tietoturvaongelmien ohella kaistavarkaudesta voi joissain maissa rapsahtaa jopa vankeustuomio.

Matkailu avartaa, mutta siinä on omat riskinsä.

<takaisin