Tietokone-lehti 1/2010

Isoveli valvomaan autoilijoita?

Pääkaupunkiseudulle suunnitellaan ruuhkamaksua yksityisautoilun vähentämiseksi. Liikenneministeriön ylijohtaja Juhani Tervala kommentoi asiaa viime marraskuussa Helsingin Sanomille sanoen, että valvonnan täytyy perustua taivaalta tulevaan tekniikkaan – ei mihinkään lippulappuihin. Ministeriössä pidetään siis selvänä, että tekniikka on gps:ää eikä vanhanaikaisia kameroita ja rfid-tarroja tuulilasissa.

Suomi haluaa olla edelläkävijä uuden tekniikan kehittämisessä ja vieläpä asiassa, jossa meillä ei ole luontaisia edellytyksiä. Toisin kuin Keski-Euroopassa, meillä ei edes ole ruuhkia. On vain jonoja, jotka nekin rajoittuvat pääkaupunkiseudun sisääntuloväyliin.

Väistämättä tulee mieleen 1990-luvun digi-tv-projekti. Suomen piti siirtyä ensimmäisten joukossa digiaikaan, jotta yritykset pääsisivät kehittämään vuorovaikutteisia mhp-sovelluksia ja tekemään niistä vientituotteita. Siinä projektissa kävi köpelösti. Isot maat ratkaisivat pelin ja laitteet tehtiin Aasiassa. Suomalaisille jäi maksajan rooli.

En ota kantaa itse ruuhkamaksun tarpeellisuuteen, mutta sen toteuttaminen gps-tekniikalla herättää vakavan huolen yksityisyydestä. Gps:n etuna on se, että ajetut kilometrit kaupungin sisällä voidaan laskea tarkasti. Kaavaan voidaan lisätä kellonaikoja ja vyöhykkeitä niin, että autoilijalta perittävä maksu vaihtelee ajan ja paikan mukaan.

Mutta onko täsmällinen rahastus niin suuri etu, että se oikeuttaa seuraamaan kaikkien autojen liikkumista? Onko se riittävän painava peruste murentaa ihmisten yksityisyyttä? Kyse on arvoista, ei tekniikasta.

Ylijohtajan kommentti kuvaa sitä itsevarmuutta, jolla teknisiä hankkeita ajetaan. Niistä ei tarvitse kysyä kansan mielipidettä koska media, tuo vallan perinteinen vahtikoira, ei välitä.

Teknisten hankkeiden päättäjät saavat olla rauhassa, sillä vain harva toimittaja seuraa alaa ja uskaltaa tarkastella päätöksiä kriittisesti. Kulttuuri- ja urheilutoimittajia mahtuu kolmetoista tusinaan, mutta tekniikka saa vapaasti mullistaa arkea. Ilmankos isot muutokset tulevat kansalaisille aina pyytämättä ja yllätyksenä.

Autossa oleva paikannin, joka tallentaa ajot muistiinsa ja raportoi ne kuun lopussa eteenpäin laskutusta varten, kuulostaa paperilla tekniseltä ja fiksulta. Mutta vain paperilla.

Miten ensinnäkin varmistetaan, että autoilija pitää paikanninta mukanaan eikä jätä sitä maksun välttämiseksi kotiin? Tullaanko tätä valvomaan ratsioin? Netistä voi ostaa halvalla gps-signaalin häirintälähettimen. Kun se on päällä, mitään ajoja ei tallennu. Kielletäänkö lähettimet tutkanpaljastimien tavoin?

Aika- ja katuperusteinen maksujärjestelmä on mutkikas, joten kuluttajalla on oltava keino tarkistaa saamansa laskun oikeellisuus. Se onnistuu vain, jos laite tallentaa kaikki ajotiedot – ei siis pelkkiä kilometrejä – muistiinsa. Miten varmistetaan, ettei laitteen omistaja nollaa muistia tai irrota paristoa? Ainoa tapa suojata tiedot ja säilyttää ne laskutusta varten on siirtää data muutaman tunnin välein operaattorin tai viranomaisen koneelle.

Olivatpa ajoista kerätyt tiedot missä tahansa, ne muodostavat tietokannan, josta esimerkiksi poliisi pystyy jälkikäteen selvittämään, kuka pysäköi autonsa väärin, ajoi ylinopeutta tai oli rikoksen tapahtumapaikalla.

Jos tämä tieto on olemassa, sitä varmasti myös käytetään. Ei tietenkään alussa, kun järjestelmälle haetaan yleisön hyväksyntää, mutta myöhemmin. Näin on käynyt kaikelle muullekin kansalaisista kerätylle sähköiselle tiedolle. Ja turha kuvitella, että gps-tekniikan hyödyntäminen rajoittuisi pääkaupunkiseudulle. Laite tullaan upottamaan kaikkien uusien autojen rakenteisiin, jotta autoilijat eivät pysty peukaloimaan sitä.

Viimeistään silloin paikannus ja rahastus leviävät koko Suomeen. Jokainen moottori- ja maantie voidaan hinnoitella erikseen. Jokainen kunta voi laskuttaa jälkikäteen ohiajaneita autoja teidensä kuluttamisesta. Kannattaako tälle tielle tosiaan lähteä?

<takaisin