Tietokone-lehti 9/98

DVD ja MP3 mullistavat

Ollessani koululainen meillä ei useinkaan ollut kotona televisiota. Television puuttuessa viikon kohokohta oli tiistai-iltaisin klo 21 radiosta tullut jännityskuunnelma, joka jäi aina niin jännittävään kohtaan, että tuskin malttoi odottaa seuraavaan viikkoon.

Mieleen jäivät komisario Vahtosen tutkimukset, mutta myös suomalaisten seikkailut kaukoidässä, Marton Taigan Afganistanissa, Englannissa ja kuvitteellisessa San Miraqiljan banaanitasavallassa.

Jännityskuunnelmien aika on ohi. Ne eivät pystyneet kilpailemaan television kanssa. Nykypäivän kuluttaja haluaa monikanavaisen tehosteäänen ja jättikokoisen kuvan.

Ne se myös saa. Ääntä ja kuvaa odottaa lähiaikoina todellinen vallankumous.

VHS on antiikkia

Muistan vieläkin, milloin näin ensimmäisen videonauhurin. Se tapahtui koulukaverin luona 70-luvun puolivälissä, kun television Näkymätön mies TV-sarjan päähenkilö vastaanotti viestin kiristäjältä VHS-kasettina.

Jo silloin isokokoinen VHS-kasetti näytti C-äänikasetteihin tottuneesta kömpelöltä. Onkin hämmästyttävää, että 70-luvun analogiatekniikkaa edustava VHS on säilynyt käytössä näihin päiviin asti. Kuvan laatu ei ole parantunut lainkaan; ainoa muutos on ollut stereoääni, joka sekin lisättiin kasetteihin melkoisella kludgella.

VHS:n säilyminen kertoo standardin voimasta. Maailmassa on satoja miljoonia videonauhureita. Sen paremmin laitevalmistajat kuin sisältötuottajatkaan eivät ole halunneet panostaa parempaan järjestelmään, kun VHS:n vaatimaton taso on riittänyt kuluttajille ja tuottanut moninkertaisina takaisin siihen tehdyt investoinnit.

VHS:n säilyminen näin pitkään tuo väistämättä mieleen Windowsin. Järjestelmän ei tarvitse olla teknisesti paras säilyäkseen markkinajohtajana. Kaikki käyttävät VHS:ää, koska kaikki käyttävät VHS:ää. Sama suuntaus näkyy myös Suomen aluepolitiikassa: kaikki muuttavat kasvukeskuksiin, koska kaikki muuttavat kasvukeskuksiin. Kehitys ruokkii itseään.

VHS säilyttää ikävä kyllä asemansa pitkälle ensi vuosituhannelle asti. Hyvää on se, että markkinoille on vihdoin saatu vakavasti otettava haastaja: DVD. Digitaalinen, CD-levyltä näyttävä media ei korvaa videonauhureita kokonaan, koska sille ei ainakaan vielä voi itse nauhoittaa, mutta elokuvien jakelu- ja vuokrauskanavana se palauttaa käyttäjät vihdoin nykyaikaan.

Tervetuloa digitaaliselle 1990-luvulle.

DVD on nykypäivää

DVD-elokuvat ovat valtava parannus VHS-elokuviin verrattuna. Kuvanlaatu on huikea, koska DVD:n erotuskyky on yli 500 juovaa videokasetin 200 sijaan. Digitaalinen kuva on tietenkin häiriötön ja pysäytyskuva täydellinen.

DVD-elokuvan katsoja voi hypätä hetkessä kohtauksesta toiseen, aivan kuten CD-levyä kuunneltaessa voidaan hypätä raidalta toiselle. Elokuvalevyillä on eri kielisiä ääniraitoja ja tekstityksiä. Joissakin levyissä on mukana sekä elokuvan laajakangas-versio että televisioon optimoitu 4:3 kuvasuhteen versio.

Elokuvanautinnon viimeistelee ääni, joka on yleensä 6-kanavaista Dolby Digital -ääntä. Joillakin levyillä on lisäksi eurooppalainen MPEG2-ääni ja useita eri kielisiä dubbauksia. Yhtenä valinnaisena ääniraitana voi olla ohjaajan kommentit kulloinkin näkyvästä elokuvan kohtauksesta.

DVD sopii mainiosti vuokrauskäyttöön, koska levyt eivät kulu käytössä eikä niiden nauha katkeile. Lisäksi levyjen tuottaminen on halvempaa ja nopeampaa kuin kasettien valmistaminen ja nauhojen kopiointi.

Ensimmäiset suomenkielisellä tekstillä varustetut DVD-elokuvat tulivat myyntiin loppukeväällä. Toistaiseksi DVD-levyjä ei saa vuokrata, mutta niiden ostohinta on vain hieman elokuvakasettia korkeampi.

DVD-elokuvan katseluun tarvitaan erillinen toistolaite, joiden hinnat ovat vielä 5000 markan luokkaa ja siten aivan liian korkeita. PC:n omistajan kannattaakin mieluummin hankkia 2000 markan hintainen DVD-asema, joka sisältää MPEG-purkukortin. Kuvan saa kortilta suoraan televisioon ja äänen stereoihin. Itselläni on pelkkiä hyviä kokemuksia Creative Labsin Dxr2-paketista.

Koska DVD-asema lukee myös nykyisiä CD-ROM -levyjä ja tulevia DVD-ROM -levyjä, uusiin koneisiin ei enää kannata hankkia lainkaan tavallista CD-ROM-asemaa.

Katsomis- vai omistusoikeus?

Tekniikka ei ole tähänkään asti ollut kehityksen este. Este on ollut kaupallisissa tahoissa. Kuluttajan kannalta on ikävää, että em. tahot vaativat DVD-tekniikkaan aluekoodijärjestelmän.

Maapallo on jaettu kuuteen eri alueeseen ja levyt koodattu sen mukaan. Sen vuoksi Suomessa myytävillä toistolaitteilla voi katsoa vain Eurooppaan tarkoitettuja levyjä. Onneksi monissa mikron DVD-lukijoissa aluekoodia voi muuttaa Internetistä löytyvillä epävirallisilla ohjelmilla.

Porrastamalla maapallon vyöhykkeisiin elokuvien tuottajat ovat halunneet suojella omia markkinoitaan ja estää uutuuselokuvia valumasta Yhdysvalloista Eurooppaan tai Aasiaan ennen kuin samat elokuvat on ehditty kierrättää teatterilevityksessä. Tuottajat ajavat myös toista periaatteellista muutosta: jatkossa elokuvan omistus- ja katseluoikeus yritetään erottaa toisistaan.

DVD:n päälle on rakennettu vuokrauskäyttöä varten DIVX-tekniikka, jossa vuokraamosta haettu levy toimii vain määrätyn ajan ja lukitsee sen jälkeen itsensä. Lisää katseluaikaa saa soittamalla DIVX-laitteen modeemilla vuokraamon tietokoneeseen ja maksamalla lisävuorokausista.

Tietoverkkojen ansiosta katselu- ja omistusoikeutta voidaan ensi kertaa hallita erillisinä asioina. Vaikka käyttäjä ostaisi levyn, hän ei ehkä saakaan entiseen tapaan omistusoikeutta, vaan jokaisesta katselukerrasta pitää maksaa erikseen.

DIVX ottaa vasta ensi askeleitaan USAssa. Aktiiviset DVD- ja mikroharrastajat toivovat, ettei tekniikka koskaan yleistyisi kokeiluastetta pidemmälle.

MP3 mullistaa äänilevyteollisuuden

Myös äänitetuotanto joutuu kohtaamaan 2000-luvulla uusia haasteita. MPEG-pakkaukseen sisältyvä Layer 3 pystyy tiivistämään äänitiedoston jopa kymmenesosaan alkuperäisestä ilman, että sen laatu vielä huononee liiaksi. Kun neljän minuutin biisi saadaan puristettua muutamaan megatavun tiedostoksi, sen siirto tietoverkon kautta koteihin jo nykyisillä siirtonopeuksilla muuttuu mielekkääksi.

Äänilevyteollisuus on hyvin huolissaan MP3-tekniikasta, eikä syyttä, sillä päivän iskelmät leviävät news-alueiden ja WWW-sivujen kautta kaikkialle maailmaan. Alan teollisuus yrittää parhaansa mukaan estää laitonta levitystä, mutta keinot ovat vähissä.

Kuka haluaisi maksaa 130 markkaa uudesta CD-levystä, jolla on vain pari hyvää biisiä, ja joka on jo parin kuukauden kuluttua vanhentunut, jos saman musiikin saa lähes ilmaiseksi netistä? Tiedossa kun on, että suurin osa levyn hinnasta on ilmaa ja menee tähtien jättimäisiin palkkioihin sekä levy-yhtiön valtavan markkinointikoneiston pyörittämiseen.

Ennen pitkää levy-yhtiöt saattavatkin joutua ajattelemaan toimintansa kokonaan uudelta pohjalta: musiikista on tehtävä niin halpaa, ettei sitä kannata kopioida.

Tämä tietää tähtien ylisuurten palkkioiden leikkaamista ja markkinoinnin keskittämistä tietoverkkoihin, missä kohdeyleisön kontaktihinta muihin medioihin verrattuna on marginaalista.

Se tietää myös musiikin omistuksesta luopumista. CD-levyjä ei enää osteta, vaan musiikista ehkä maksetaan kuuntelun yhteydessä. Musiikki tulee reaaliaikaisena siirtona suoraan verkosta ja maksu suoritetaan luottokortilla tai sähköisellä rahalla.

Miksi ostaa CD-levyjä, jos saman musiikin saa kuunnella markalla missä tahansa ja milloin tahansa? CD-levyjä ei kannata varastoida kotiin, koska verkko tarjoaa pääsyn kaikkiin maailmassa julkaistuun musiikkiin.

Kohtuutonta edunvalvontaa

Tekijänoikeuksien haltijat näkevät tietoverkot uhkana itselleen. Niin fyysisten piraattituotteiden kuin verkkopiratismin yleistyminen onkin huolestuttavaa.

Erityisen suuri ongelma piratismi on pienillä paikallisilla markkinoilla, kuten Suomessa. Kotimaiset taiteilijat eivät nauti miljoonapalkkioita eikä esimerkiksi äänilevyille juuri löydy ostajia maan rajojen ulkopuolella.

Huoli oikeuksista on kuitenkin johtanut ylilyönteihin, joita ei voi enää perustella järkisyillä. Tällaisia ovat esimerkiksi takseilta ja kampaamoilta perittävät Teosto-maksut.

Tuorein esimerkki tekijänoikeusjärjestöjen vaikutusvallasta nähtiin kesällä, kun opetusministeriö kaikessa hiljaisuudessa hyväksyi kasettiveron laajennuksen niin, että se ulottuu jatkossa myös tietokoneiden CD-R -levyihin.

Koko kasettiveron ajatus tuntuu 1990-luvun maailmassa jälkijättöiseltä. Jos ohjelmoin videoni nauhoittamaan televisiosta ohjelman, jota en muuten ehdi katsoa, miksi siitä pitäisi maksaa veroa? Tai kun siirrän itse kuvaamiani videokameran otoksia VHS-nauhoille, miksi siitä pitäisi maksaa?

Jatkossa joudun maksamaan Teostolle myös siitä, että teen varmuuskopioita omista tiedostoistani. On ihmeellistä, että tällainen erityisesti tietokoneen käyttäjiä koskeva päätös on voitu hyväksyä. Seuraavaksi Teosto ehkä vaatii veroa kiintolevyille - voihan niillekin tallentaa Internetistä tai omalta CD-äänilevyltä luettua musiikkia.

Kun kuluttajaviranomaiset eivät pysty pitämään meidän tavallisten kuluttajien puolia, on vain hyvä, että Internet tarjoaa siihen vaihtoehtoisen kanavan.

PS. Kiltti Yleisradio: jännityskuunnelmat pölyttyvät nyt arkistojen hyllyllä. Laittakaa ne myyntiin vaikka kasetteina, niin saan jotain kuunneltavaa automatkojen ajaksi.

<takaisin