Tietokone-lehti 4/1999

Suomiko tietoyhteiskunta?

Juhlapuheissa on tapana kehua, että Suomi pyrkii maailman johtavaksi tietoyhteiskunnaksi. Joidenkin mielestä Suomi on sitä jo nyt, koska meillä Internet-käytön tiheys asukaslukuun suhteutettuna on maailman suurin.

Poliitikot ottavat mieluusti kunnian aktiivisista nettikäyttäjistä itselleen, mutta todellisuudessa heillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Suomi otti lentävän lähdön Internet-aikaan jo 1994, ennen kuin poliitikot olivat edes kuulleet koko asiasta.

Suomen asema nettitilaston ykkösenä herättää kansainvälistäkin huomiota. Varsinkin jenkkien on vaikea ymmärtää, miten jokin pieni arktinen tasavalta voi olla verkkokäytössä heitä edellä - vaikka jenkit sentään keksivät koko verkon.

Miksi Suomi on ykkönen?

Ykköstila ei ainakaan suoraan johdu poliitikkojen toimista. Epäsuorasti heillä on kyllä ollut vaikutusta, sillä bensan ja autojen hintoihin lisätyt huippukorkeat verot ovat tehneet fyysisestä liikkumisesta niin kallista, että sille haetaan mieluusti kustannustehokkaampia vaihtoehtoja.

Ansio ei myöskään kuulu vapautetuille telemarkkinoille ja alhaisille puheluhinnoille, sillä raha ei yksin ratkaise. Jos rahalla olisi merkitystä, Suomesta ei olisi voinut kasvaa kansainväliseen maineeseen yltäneitä ralli- tai formulakuskeja, koska bensa ja autot ovat niin kalliita.

Mistä siis suomalaisten netti-into johtuu?

Pitkälti kansanluonteesta. Henkilökohtainen seurustelu tai ihmisten tapaaminen ei kuulu suomalaiseen perinteeseen, vaan jokainen on pyrkinyt raivaamaan korpimaalta itselleen tontin ja aitaamaan sen suojaksi naapureita vastaan.

Keski-Euroopassa käytäntö on ollut toinen. Talot rakennettiin yhteen kasaan ja muuri rakennettiin vasta koko kylän ympärille. Asukkaat olivat väistämättä yhdessä ja puhuminen oli väistämätöntä.

Suomalainen jää mielellään neljän seinän sisään, sillä ulkona on usein kylmää. Etäisyydet naapuriin ovat pitkiä. Vaatimattomana ja syrjään vetäytyvänä suomalainen seuraa silti kiinnostuneena maailman tapahtumia.

Suomalaiset ovat aina luottaneet teknologian voimaan yhteistyön ja sosiaalisen toiminnan sijaan. Käytäntö lienee alkanut jo puunjalostusteollisuuden aikana. Uudet vempaimet - kuten kännykkä ja nettiyhteydet - lyövät Suomessa itsensä läpi nopeammin kuin muualla, mitä markkinoiden pienuus helpottaa.

On mielenkiintoista havaita, että käyttötilaston kärkisijoille yltää myös Norja, mutta ei Ruotsi. Suomalaiset ovat lahjoittaneet verkkoyhteisölle IRCin ja Linuxin, norjalaiset Operan ja KDE:n. Ruotsalaisten anti netille on ollut marginaalinen ja rajoittunut lähinnä kaupallisten palvelujen luomiseen.

Kansanluonteen suhteen olemme selvästi lähempänä norjalaisia kuin ruotsalaisia. Jaamme Norjan kanssa kärkitilat myös matkapuhelinten käytössä ja sanomalehtien lukemisessa.

Kielitaito ratkaisee

Käytännön tasolla suomalaisten nettisurffausta on oleellisesti helpottanut hyvä englannin kielen taito. Keski-eurooppalainen osaa yleensä vain omaa kieltään.

Mietipä itse, kuinka kiinnostavaa surffailu olisi, jos kaikki englanninkieliset sivut olisivatkin ranskaksi ja ymmärtäisit niistä vain sanan sieltä, toisen täältä? Tai kiinaksi, jolloin ymmärtäisit vain kuvat?

Amerikkalaisten alulle panemassa verkossa englannin kieli on saanut johtavan aseman. Ilman sen taitoa surffailu rajoittuisi oman maan sivuille, mikä oleellisesti vähentäisi kiinnostusta nettiä kohtaan.

Tämän ovat huomanneet myös ranskalaiset, jotka omasta kielestään ylpeinä tuottavat nyt kiivaasti sisältöä verkkoon, jotta kansalaisten ei tarvitsisi netissä liikkuessaan vieläkään opiskella englantia.

Voimme olla vain kiitollisia, että Suomi päätti aikanaan panostaa kansalaistensa englanninkielen opetukseen. Päätöksen tekivät poliitikot - tosin arvaamatta, millaisia seurauksia sillä joskus tulisi olemaan.

Suomea ei turhaan sanota Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi tai jopa Yhdysvaltojen 51. osavaltioksi. Kielen lisäksi koko kulttuuri on saanut runsaasti vaikutteita amerikkalaisuudesta. Tämä on tehnyt myös netin omaksumisen helpoksi.

Vaikka sanotaan, että verkko tarjoaa pienille maille mahdollisuuden levittää omaa kulttuuriaan kaikkialle maailmaan, todellisuudessa netti on amerikkalaisuuden tehokkain äänitorvi ja sanansaattaja.

Väärässä järjestyksessä

Suomalainen tietoyhteiskunta on tähän asti syntynyt kuin itsestään, asioiden luonnollisena kehityksenä. Kun kehitystä ei ole johdettu, vaan se on ainoastaan tapahtunut, koko asia on edennyt nurin päin: ensin verkkoon on mennyt yli miljoona suomalaista ja vasta sen jälkeen yritykset ovat heränneet huomaamaan, että käyttäjille pitäisi myös tarjota verkossa palveluita.

Muutoin käyttäjät surffaavat ulkomaisiin palveluihin eivätkä mitenkään hyödytä suomalaista työllisyyttä tai kansantaloutta. Valitettavasti monet verkkobrandit on jo menetetty ulkomaisille tuottajille. Suomalaiset yritykset odottavat yhä päivää, jolloin verkossa toimiminen alkaa olla taloudellisesti kannattavaa, ja lähtevät mukaan vasta sitten.

Mutta sinä päivänä on jo myöhäistä. Riskejä ottaneet yritykset ovat jo vallanneet markkinat. Verkossa brandin arvo korostuu ja sen luominen vie sekä aikaa että rahaa.

Suomessa on vain kaksi alaa, jotka ovat hoitaneet leiviskänsä hyvin: julkishallinto ja pankit. Missään muualla maailmassa ei pienilläkin kylillä ole omia verkkosivuja, joilta kuntalaiset voivat seurata vaikkapa kunnanvaltuuston päätöksentekoa.

Missään muualla ei olla yhtä pitkällä erilaisten viranomaispalvelujen siirtämisessä verkkoon. Tässä sähköinen henkilökortti tulee olemaan todellinen mullistaja: sen jälkeen verkon kautta voi vaikkapa äänestää tai täyttää veroilmoituksen.

Kaupallisella puolella ylivoimainen ykkönen on pankkisektori. Esimerkiksi Meritalla on puoli miljoonaa verkkopankkiasiakasta, mikä on enemmän kuin millään toisella pankilla. Siis absoluuttisesti, ei suhteellisesti.

Aivan hiljattain tosin amerikkalainen Wells-Fargo -pankki on ajanut Meritan ohi, sillä sen verkkoasiakkaiden määrä on ylittänyt puolen miljoonan rajapyykin. Tosin pankin koko asiakaskanta on 30 miljoonaa.

Suomalaisten pankkien nettitoiminnalla on ollut myös kääntöpuolensa. Pankkitoimihenkilöiden määrä on puolittunut 90-luvulla ja asiakas joutuu nykyään hoitamaan laskunsa ja muun asioinnin itsepalveluna. Alati kasvavalle vanhusväestölle itsepalvelu sopii huonosti eivätkä kaikki muutkaan asiakkaat hurraa kehitykselle.

Pankkien esimerkki osoittaa, ettei tietoyhteiskunta ole helppo asia, vaan että kyse on isosta rakennemuutoksesta. Kun muutos on näin syvä voi kysyä, onko meidän edes viisasta pyrkiä ykköstietoyhteiskunnaksi vai pitäisikö kehitystä mieluumminkin jarrutella, jotta kansalaisille ja yrityksille jäisi paremmin aikaa sopeutua?

Ymmärtävätkö poliitikot edes itse mitä haluavat, kun he puhuvat tietoyhteiskunnasta?

Ei mikään tietoyhteiskunta

Suomalainen tietoyhteiskunta on rajoittunut lähinnä infrastruktuurin rakentamiseen. On kuviteltu, että tietoyhteiskunta syntyy, kun kaikkiin koteihin ja kouluihin saadaan mikrot tai digitaalitelevisio, jota Yleisradio kutsuu "tietoyhteiskunnan siniseksi bussiksi".

Infra on kuitenkin vasta alkua. Todelliset haasteet ovat sisältötuotannossa ja ajattelutapojen, ihanteiden ja toimintamallien muutoksissa. Näistä Suomessa ei näy vielä mitään merkkejä. Tietoyhteiskunnan, verkottumisen ja digitaalisen talouden vaikutuksia saa hakemalla hakea perinteisistä toimijoista, kuten työmarkkinaosapuolista tai Yleisradiosta.

Vaikka Suomessa käytetään vuodessa miljardi markkaa erilaisiin tietoyhteiskuntahankkeisiin, ne eivät herätä julkisuudessa minkäänlaista huomiota. Suomessa ei keskustella lainkaan julkisesti siitä yhteiskunnasta, jonka rakentamisessa suomalaiset uskovat olevansa maailman parhaita.

Monet muutkin esimerkit osoittavat, että Suomi on vielä kaukana todellisesta tietoyhteiskunnasta. Esimerkiksi maaseutu tyhjenee nopeasti ihmisten siirtyessä muutamaan suureen kasvukeskukseen, vaikka tietoyhteiskunnan pitäisi poistaa asuinpaikan merkitys ja tuoda palvelut myös maaseudulle.

Poliitikkojen odotukset tietoyhteiskunnasta kohdistuvat lähinnä digitaalitelevisioon, vaikka se on pohjimmiltaan vain tekninen väline uusien tv-kanavien välittämiseen. Kun huomio kiintyy liiaksi digitv:hen, vähät resurssimme ovat pois Internet-kehityksestä ja kuilu netin kaupalliseen hyödyntämiseen kasvaa entisestään.

Kännyköistä uusin uhka

Tuorein uhka kotimaiselle tietoyhteiskunnalle ovat kännykät. Kotitaloudet luopuvat lankaliittymistä kiihtyvällä vauhdilla uskoen, että lankapuhelin on käynyt kalliiksi ja tarpeettomaksi.

Kännykkä on mukava, mutta mukavuudesta saa maksaa kovan hinnan. Puheluhinnat ovat moninkertaiset lankaliittymään verrattuna eikä GSM-puhelinta voi vielä pitkään aikaan käyttää nettisurffaukseen.

Vasta joskus 5-10 vuoden päästä matkapuhelimet ovat muuttuneet niin nopeiksi ja kehittyneiksi, että niillä voi järkevästi asioida esimerkiksi pankeissa ja viranomaispalveluissa. Tällä hetkellä lankaliittymistä luopuvat kotitaloudet uhkaavat jäädä kokonaan tietoyhteiskunnan palvelujen ulkopuolelle.

Se on hinta, jonka Suomi saa maksaa siitä, että se on myös matkapuhelintiheydessä maailman ykkönen.

<takaisin