Tietokone-lehti 6/1999

Digitv:n lupaukset ja todellisuus

Yleisradio panostaa parhaillaan runsaasti resursseja digitaalisen television kehittämiseen. Lähivuosina syntyvän digitaalisen televisioverkon pystyttämiseen kuluu ainakin miljardi markkaa veronmaksajien rahoja.

Silti vain harvaa tietää, millainen järjestelmästä todella tulee. Kuluttajat - jopa alan ammattilaiset - näyttävät uskovan, että digitaalinen televisio (DVB, Digital Video Broadcasting) mahdollistaa vuorovaikutteiset tv-ohjelmat, mainosten kohdentamisen katsojakohtaisesti tai on avain tietoyhteiskuntaan.

Näin ei kuitenkaan ole. Teknisestä näkökulmasta DVB on alkeellinen ja jo syntyessään vanhentunut järjestelmä.

Mikä DVB?

Julkista keskustelua digitaalitelevisiosta on käyty vain vähän, joten asiasta kiinnostuneen on vaikea selvittää, mistä DVB:ssä todella on kyse.

Toisin kuin avoimiin standardeihin ja julkiseen keskusteluun perustuva verkkomaailma, televisioväki on tottunut elämään omaa, suljettua elämäänsä. Pelisäännöt ja standardit päätetään asiantuntijoiden komiteoissa. Tavallista kuluttajaa ei haluta sotkemaan suunnitelmia. Kuluttajille on varattu pelkkä maksajan osa eikä sen mielipidettä DVB:n suhteen ole edes kysytty.

Mitä paljon puhuttu digitaalitelevisio sitten tarjoaa ja miten se toimii?

Ensimmäinen harhaluulo on se, että digitaalisuus olisi jotain uutta. Digitaalilähetyksiä voi seurata jo nyt satelliittien kautta. Moni on näin tehnytkin eikä ole huomannut, että digitaalisuus olisi tuonut muuta etua kuin lisää kanavia.

Satelliitteihin ja kaupallisiin kanaviin pohjautuva järjestelmä ei tietenkään sovi Yleisradiolle, jonka tehtävänä on taata tasapuolinen tiedonjakelu koko Suomen kansalle ja varmistaa, että tv-kanavat pysyvät mahdollisessa kriisitilanteessakin suomalaisten omissa käsissä. Niinpä Yle on alkanut rakentaa maanpäällistä digitaaliverkkoa.

Digitaalisuuden tuoma parannus on siinä, että TV-lähettimille aikanaan varatuille taajuusalueille voidaan nyt pakata entistä enemmän kanavia. Juuri tässä on digitaalisuuden ydin: kanavamäärä voidaan moninkertaistaa nykyisillä taajuuksilla.

Ongelmat koskevat kuitenkin vain maanpäällistä välitysverkkoa. Satelliittien käyttämä taajuus on aivan toisella gigahertsialueella, joten niillä ei ole pulaa taajuuksista.

Digitaalinen TV-kuva pakataan DVD-asemista tutulla MPEG 2-koodauksella. Yhden lähettimen eli multipleksin datavirta on 22 megabittiä sekunnissa, joten se pystyy välittämään noin neljä erillistä kanavaa. Jokaiselle jää silloin 5,5 megabittiä, mikä riittää hyvin keskimääräistä elokuvaa varten. Nopeita leikkauksia ja liikettä sisältävät kohdat vaativat isomman datavirran, mutta toisaalta puhuville päille riittää paljon pienempi siirtonopeus.

Jos kaistaa jää ohjelmilta yli, loppu voidaan täyttää ohjelmiin liittyvällä digitaalisella datalla.

Uusia kanavia roppakaupalla

Naapurimaiden sijainnin ja taajuusalueet huomioiden Suomeen mahtuu kolme uutta multipleksiä eli käytännössä 12 uutta TV-kanavaa. Jos nykyiset analogiakanavat voidaan joskus korvata kokonaan digitaalisilla multiplekseillä, kanavia saadaan yhteensä 28 kappaletta.

Digitaalisuuden ansiosta kuvan pitäisi olla nykyistä parempi, vaikka siihen liittyykin rajallisen bittivirran ja MPEG-pakkauksen tuomat digitaaliset virheet. Toinen etu on siinä, että perinteisen videonauhurin sijaan lähetystä voidaan "nauhoittaa" tallentamalla se suoraan bittivirtana kiintolevylle tai DVD-levylle.

Tähän DVB:n edistyksellisyys sitten päättyykin. Loppu on tietotekniikan ja Internetin kannalta masentavaa kuultavaa.

Päinvastaisista lupauksista huolimatta DVB on yksisuuntainen järjestelmä. Palaute voidaan järjestää modeemin ja tietokoneen kautta, mutta näin voitaisiin tehdä jo nykyisen analogisen järjestelmän kautta.

Aikana, jolloin jopa verkkopistorasioille suunnitellaan IP-osoitteita ja jääkaappeja aletaan liittää nettiin, DVB:ssä verkkomaailmaa ei ole ajateltu millään tavalla. Sen ovat luoneet perinteiset TV-maailman edustajat omilla ehdoillaan. Näissä piireissä tietoverkot koetaan lähinnä harmillisena kilpailijana.

DVB:ssä ei ole myöskään mitään tapaa erottaa yksittäisiä vastaanottimia. Kuvitelmat täsmämainoksista tai kotiruutuun tilattavista elokuvista voi siten unohtaa. Nämä palvelut voidaan muutaman vuoden kuluttua toteuttaa Internetin kautta.

Vapaasti valittavat kuvakulmatkin ovat liioittelua. Totta on, että satelliittilähetyksestä voi jo nyt valita halutun Formula-kisojen kuvakulman seitsemästä eri vaihtoehdosta, mutta jokainen kuva lähetetään omalla kanavallaan. Kyse on siis loppujen lopuksi vain kanavan valinnasta.

Vanhentunut syntyessään

Yleisradion tavoitteena on luoda TV-järjestelmä, joka toimisi seuraavat 30 vuotta. Mökin mummon, joka ostaa kalliin digitaali-TV:n tai set-top boksin vanhaan televisioonsa, pitäisi pärjätä samalla laitteella loppuikänsä. Mikroista ja tietoverkoista tuttu kiihkeä päivitystahti on televisioväelle kauhistus.

Audio- ja videotekniikan kehitys on niin nopeaa, että yritys luoda nyt standardi seuraavaa 30 vuotta varten on tuomittu epäonnistumaan. Itse asiassa nykyinen digijärjestelmä on vanhentunut käsiin jo suunnittelun aikana, koska nettiä tai edes teräväpiirtotelevisiota (HDTV) ei ole otettu huomioon.

Nykyistä paljon tarkempi HDTV-tasoinen kuva voisi olla kuluttajien mielestä riittävä motiivi uuden digitv:n hankintaan. Yksi HDTV-kanava vaatisi kuitenkin koko multipleksin bittivirran itselleen, jolloin kanavien määrä palaisi takaisin siihen, mitä se on nytkin.

Toinen ongelma on standardien kirjavuus. Itse DVB:n perustekniikka on vakioitu, mutta esimerkiksi sähköisen ohjelmaoppaan ja netti-integraation keskeiset periaatteet ovat yhä täysin levällään, vaikka lähetysten pitäisi Suomessakin alkaa jo ensi vuonna. Englannissa toimivat digiverkot ovat päätyneet toisistaan poikkeaviin ratkaisuihin ja vaativat kukin oman boksinsa.

Onkin luultavaa, että näissä asioissa joudutaan turvautumaan kansallisiin tai pohjoismaisiin ratkaisuihin, jotka aiemmin ovat osoittautuneet vaarallisiksi. Tämä johtaa keskenään yhteensopimattomiin set-top bokseihin, joita katsoja joutuu hankkimaan useita tai vaihtamaan niitä kehityksen myötä.

Netti-integraatio väkisin

Suuren kanavamäärän ansiosta DVB sopii parhaiten maihin, joissa on kymmeniä miljoonia asukkaita. Suomen piskuinen viiden miljoonan kansa pirstoutuu jo alkuvaiheen 12 kanavalla niin pieniin osiin, etteivät kanavat elätä sen paremmin mainostajia kuin ohjelmien tekijöitäkään.

Siksi DVB:n suomalaiset puuhamiehet ovat alkaneet mainostaa järjestelmää "tietoyhteiskunnan sinisenä bussina". Suomessa myytäviin dekoodereihin yritetään upottaa jonkinlainen WWW-selain ja modeemi, jolloin kyse on lähinnä nykyisestä WebTV-tekniikasta.

Netin integraatio DVB:hen ei ole helppoa, koska järjestelmä on luotu TV:n ehdoilla ja netti-integraatio kiinnostaa lähinnä suomalaisia. Multipleksistä ylijäävää datavirtaa voidaan käyttää WWW-sivujen jakeluun, jolloin esimerkiksi set-top boksi kerää niitä omaan muistiinsa. Sen jälkeen katsoja voi selata muistissa olevia WWW-sivuja karuselliperiaatteella.

Mutta mitä on nettisurffaus ilman vuorovaikutteisuutta? Ei mitään. Siksi suomalaisiin set-top boxeihin tullaan ehkä lisäämään yksinkertainen WWW-selain ja modeemi, jolla paluuyhteys järjestetään puhelinverkon kautta.

Järjestelmä on käytännössä sama kuin nykyisissä WebTV-laitteissa.

Resurssien tuhlausta?

Todellinen kohtalonkysymys on DVB:n siirtymäaika. Analogisia kanavia ei voida lopettaa ennen kuin lähes kaikki suomalaiset ovat hankkineet digi-tv:n tai set-top boksin. Kahden rinnakkaisen järjestelmän ylläpito on kallista ja hankalaa - siksi siirtymäkaudesta pitäisi saada mahdollisimman lyhyt.

Historia kuitenkin osoittaa, että kuluttajamarkkinoiden muutokset ovat hitaita. Videonauhureissa käytetään yhä 70-luvun tekniikkaa eivätkä radiopuolella FM-lähetykset lopettaneet AM-lähetyksiä, kuten piti.

Yleisradio on jo joutunut peräytymään digitaaliradio-hankkeissaan (DAB). Nopeasta analogialähetysten lopettamisesta ei enää edes haaveilla, koska digitaaliradioita on maassa vasta muutamia eikä suurin osa kuulijoista näe digilähetyksissä riittävää lisäarvoa.

Olisi toivottavaa, että Suomen kaltaisessa nettikäytön ykkösmaassa vähäiset resurssit kohdistettaisiin mieluummin verkkopalveluihin kuin televisiomaailmaan. Kaikki digitv:n edut voitaisiin saada jo nykyisellä analogiatekniikalla, jos tarvittava set-top box jaettaisiin kotitalouksiin ilmaiseksi ja rahoitettaisiin digiverkon rakentamiseen kuluvalla miljardilla. Tämä Finitel-ratkaisu hyödyttäisi kansantaloutta ja tietoyhteiskuntaa enemmän kuin DVB.

Jos DVB:tä halutaan kokeilla, sen pitäisi tapahtua kaupalliselta pohjalta, jolloin myös taloudellinen riski jäisi yhtiöiden kannettavaksi eikä veronmaksajien rasitteeksi.

<takaisin