Tietokone-lehti 10/1999

Kuka valvoo tekijänoikeuksia?

Tulevan tietoyhteiskunnan kysytyintä kauppatavaraa ei ole tieto, vaan viihde. Niihin liittyvät tekijänoikeudet ovat kietoutumassa läheisesti yhteen tietoyhteiskunnan tulevaisuuden kanssa. Heidi Hautala onkin kutsunut EU:ssa parhaillaan sorvattavaa tekijänoikeusdirektiiviä tietoyhteiskunnan perustuslaiksi.

Tekijänoikeusjärjestöt ovat isoja ja vaikutusvaltaisia, niillä on kokemusta vahvasta lobbauksesta ja suojeltavinaan valtavat rahavirrat. Siksi niiden sana painaa. Pahimmillaan tekijänoikeudet voivat kuristaa koko tietoyhteiskunnan käsitteen, ainakin sellaisena kuin me suomalaiset sen ymmärrämme.

Hankalaksi asian tekee se, ettei kuluttajilla ole vastaavaa etujärjestöä. Kuka siis pitäisi kuluttajan puolta tekijänoikeusasioissa? Miten käy, jos tekijänoikeusjärjestöt pääsevät yksinään määrittelemään tietoyhteiskunnan pelisäännöt?

Kaikki ilmaiseksi?

Tekijänoikeudet ovat kaikin puolin tärkeä asia. Henkisen työn tekeminen - onpa kyse sitten sävellyksestä, kirjasta tai julkisesta esiintymisestä - on työlästä ja tekijä on aina palkkansa ansainnut. Ilman kohtuullisia korvauksia tekijälle henkisen työn ja sisällön tuottaminen lakkaa. Se olisi kohtalokasta varsinkin Suomen kaltaisille pienille kielialueille.

Joidenkin nettianarkistien mukaan information wants to be free. Heidän mukaansa informaatiota, jota kaikki luovan työn tulokset verkossa liikkuessaan ovat, ei voi omistaa eikä määrätä. Sen pitäisi olla ilmaista ja kaikkien käytettävissä.

Anarkistien ajatukset tuovat mieleen vanhan Neuvostoliiton, jossa kaiken piti olla yhteistä. Länsimainen ajattelutapa ei moista hyväksy. Tekijä on aina ansainnut korvauksensa. Hänellä pitäisi lisäksi olla oikeus itse hinnoitella työnsä ja määrätä sen käytöstä.

Yleensä verkkoinformaation täydellistä vapautta puolustavat erityisesti ne, joilla ei ole itsellään mitään annettavaa. He haluavat vain käyttää muiden töiden tuloksia hyödykseen joutumatta maksamaan siitä.

Tekijän oikeudet

Tekijän palkitsemiseksi on syntynyt tekijänoikeusjärjestelmä, joka alkuaikojen idealismin jälkeen on alkanut elää omaa elämäänsä. Järjestelmästä on syntynyt valtava koneisto, joka ruokkii itse itseään.

Tekijät joutuvat usein myymään henkisen työnsä tulokset halvalla jättimäisille kustantajille, koska vain näillä on hallussaan laajan levityksen mahdollistava markkinointi- ja jakelukoneisto. Sen jälkeen kustantajat pyrkivät taloudellisten periaatteiden nojalla maksimoimaan omat tulonsa.

Tekijänoikeuksista onkin monin paikoin tullut silkkaa rahastusta. Erilaisten esityskorvausten perimistä varten luotu koneisto ja laskutusjärjestelmä on niin monimutkainen ja kallis, että se haittaa jo julkaisemista ja toimii siksi tekijöiden etua vastaan. Kyse ei olekaan tekijän vaan julkaisijan oikeuksista.

Moni CD-ROM -teos on jäänyt tekemättä liian vaikeiden tekijänoikeuskysymysten vuoksi. Myös Yleisradion arkistoissa on valtavasti hienoa materiaalia, jota ei voida julkaista ennen kuin vasta ensi vuosisadan lopulla, kun kaikkien asianosaisten kuolemasta on varmasti kulunut yli 70 vuotta.

Erityisen huolissaan tulevaisuudesta on kirjastoväki. Pohjoismaissa kirjastolaitoksella on ollut merkittävä asema kansan sivistäjänä. Kun aineistot siirtyvät yhä enemmän verkkoon, ne saattavat jäädä kirjastojen ulottumattomiin.

Kirjassa olevaa tietoa saattaa lukea kuka tahansa, mutta sen kopiointi on tehtävä hankalasti sivu kerrallaan valokopiokoneella. Jos tieto siirtyy verkkoon, kirjastot joutuvat hankkimaan verkkopäätteitä ja silloin kirjaston käyttäjiä on vaikea estää kopioimasta tietoa itselleen.

Uhkana digitaalinen kopiointi

Vielä 1970-luvulla musiikkia nauhoitettiin radiosta kelanauhoille ja C-kaseteille. Silloin musiikkilähteet olivat harvassa ja kahden yleisradiokanavan musiikkiohjelmia kuunneltiin korva tarkkana.

Tänään kanavia ja musiikkilähteitä on liki rajattomasti. Tarjontaa on niin paljon, että kotinauhoitus on lähes loppunut. Toisaalta kotikäyttäjän ulottuvilla on nyt ensi kertaa mahtava tekniikka, jolla voi luoda alkuperäisestä materiaalista rajattomasti kopioita, joiden laatu ei heikkene kopioitaessa lainkaan.

Tilanne pelottaa levy-yhtiöitä suunnattomasti, ja ne pelkäävät kotikopioinnin räjähtävän. Jo nyt on ilmassa ensimmäisiä merkkejä siitä, että musiikin laiton levitys netin kautta MP3-tiedostoina olisi ensi kertaa vähentänyt levyjen myyntiä. Laskulle saattaa tosin olla muitakin syitä.

Osittain levy-yhtiöt saavat syyttää tilanteesta itseään. Musiikista on tehty helposti myytävä tuote, jolla on vakiomitta ja vakiohinta. Levyjen hinta on vuosien kuluessa vain noussut, vaikka CD-levyn tekninen monistaminen on halventunut.

Kuluttajat eivät halua ostaa 135 markan hintaista levyä, jolla on vain yksi tai kaksi hittiraitaa, loppujen ollessa lähinnä täytettä. Eihän kirjoillakaan ole vakiohintaa ja kiinteää sivumäärää, vaan ne vaihtelevat riippuen siitä, mikä on tuotantokustannus ja miten paljon sanottavaa tekijällä on ollut.

Tarjonnan lisääntyessä minkä tahansa tuotteen hinnan pitäisi laskea. Levyissä on käynyt päinvastoin. Erilaisten sopimusten ja tekijänoikeussyiden nojalla hinnat on pidetty keinotekoisen korkeina. Kun ostaja tietää, että bändit tulevat ja menevät, ja että päivän musiikki elää vain hetken, se kokee levyjen hinnan kohtuuttoman korkeaksi.

Levy-yhtiöt eivät myöskään halua muuttaa toimintatapaansa ja alkaa myydä musiikkia sähköisessä muodossa, vaan haluavat pitää kiinni vanhasta toimintatavasta: levyjen painamisesta, varastoinnista ja jakelusta.

Nämä ristiriitaiset trendit saattavat johtaa yhteentörmäykseen, jonka katalysaattorina netti toimii.

Piratismin uhka

Kotikopioinnin uhka on saanut tekijänoikeusjärjestöt vaatimaan Tanskan malliin lakia, joka kieltäisi digitaalisen kopioinnin kokonaan - myös yksityiskäytössä. Käytännössä tämä saattaisi merkitä sitä, että esimerkiksi digitv:n lähetyksiä ei saisi nauhoittaa lainkaan. Totaalikielto johtaisi kuluttajan kannalta mahdottomaan tilanteeseen.

Tekijänoikeusjärjestöt ovat väläyttäneet vaihtoehtona tietotekniikan käyttöä korvausten keräämiseen. Tietotekniikan avulla jokaisesta kuuntelu- tai katselukerrasta jäisi jälki, jonka perusteella käytöstä laskutettaisiin. Järjestely olisi epäilemättä teknisesti mahdollinen, mutta ajatus keskitetystä, maksuja keräävästä kuuntelu- ja katseluvirastosta tuntuu pelottavalta.

Kopioinnin rajoittaminen tuntuu kohtuuttomalta nykyisenä media-aikana. Jokainen esiintyjä on itsessään brändi ja jokainen esityskerta arvokasta mainosta. Mitä useammin teosta kuullaan, sitä laajemmalle se leviää. Näin nekin kopiot ja esityskerrat, joista tekijä ei suoraan saa maksua, hyödyttävät häntä epäsuorasti. Harva niistä, joka kopioi levyn kaveriltaan, olisi kuitenkaan ostanut sitä.

Kotikopioinnin lisäksi tekijänoikeuksia uhkaa piratismi, joka varsinkin itänaapurissa ja Aasiassa on saanut ammattimaisia mittasuhteita.

Tekijänoikeuksien tiukennoksilla ei kuitenkaan torjuta piratismia; kun piraatit eivät noudata entisiäkään lakeja, ei lakien kiristys hyödytä mitään. Kiristyksen maksavat aina lainkuuliaiset kansalaiset.

Kuluttajan puolesta

Tähän asti kaikki tekijänoikeuksiin tehdyt muutokset ovat olleet kiristyksiä. Oikeuksia on koko ajan kiristetty ja maksujärjestelmää laajennettu. Esimerkiksi EU:n myötä teosten suoja-aika pidennettiin yleisesti käytetystä 50 vuodesta 70 vuoteen, koska yhdessä EU:n jäsenmaista oli käytössä tämä aika.

Oli oireellista, että suoja-ajat harmonisoitiin pisimmän valtion käytännön mukaan.

Räikein esimerkki tekijänoikeusjärjestöjen painostuksesta saatiin viime vuoden kesällä, kun tietokoneissa käytetyistä CD-R levyistä alettiin periä kasettimaksua. Ilman julkista keskustelua tai mikronkäyttäjiltä asiaa kysymättä hyväksyttiin periaate, jonka nojalla jokainen CD-R -levyn ostaja joutuu maksamaan levystä täysin epärelevanttia tekijänoikeusmaksua.

Itse arkistoin paljon digitaalikameralla ottamiani valokuvia sekä muita tiedostoja, kuten WWW-palvelimen lokeja, CD-R -levyille. Opetusministeriön päätöksen jälkeen joudun maksamaan näistä tiedostoista tekijänoikeusmaksuja, mikä on täysin kohtuutonta. Maksua kerätään siltä varalta, että joku sattuisi tallentamaan levyille musiikkia - ja varmuuden vuoksi jokaiselta.

CD-R levyjen kasettivero on vain esimakua siitä, mihin tekijänoikeuksien jatkuva kiristäminen voi tulevaisuudessa johtaa. Verkon ja tietokoneiden käyttäjien onkin aika nousta puolustamaan omia etujaan.

Tekijöillä on oikeutensa, mutta niin on kuluttajillakin. Elleivät kuluttajajärjestöt pysty huolehtimaan asiasta, edunvalvonta on otettava meidän käyttäjien omaksi huoleksi.

Muutoin löydämme itsemme tietoyhteiskunnasta, jossa meitä valvoo ison veljen sijaan tekijänoikeusjuristi.

<takaisin