Helsingin Sanomat 1.10.2000

Aika näyttää, oliko jakotapa viisas

Kansantalouden professorit Haaparanta ja Puhakka toteuttavat UMTS-lupien arvostelussaan helpointa viisauden lajia: jälkiviisautta. Missä oli heidän kritiikkinsä silloin, kun lupia jaettiin? Missä oli median aiheesta herättämä julkinen keskustelu? Missä oli poliitikkojen kiinnostus mahdollista miljardien markkojen lupamaksua kohtaan?

Täydellinen keskustelun puute on tyypillistä suomalaiselle teknoyhteiskunnalle, jossa isotkin päätökset jäävät muutamien asiaa tuntevien henkilöiden tehtäväksi. Jälkikäteen päätöksiä on helppo arvostella.

Kun liikenneministeriö päätti viime vuoden maaliskuussa jakaa kolmannen sukupolven (3G) matkapuhelinten operaattoriluvat oman harkintansa eikä operaattorin maksukyvyn mukaan, kukaan ei arvannut eurooppalaisten lupien hintojen nousevan huutokaupassa satoihin miljardeihin markkoihin.

Nyt professorit tarkastelevat lupa-asiaa puhtaana taloudellisena yhtälönä, mitä se ei kuitenkaan ole. Mukana on paljon talouspolitiikkaa ja insinööritiedettä. Vasta ehkä viiden vuoden kuluttua tiedämme, oliko Suomen lupamenettely kallis erehdys vai kaukaa viisas teknopoliittinen päätös.

Jakamalla luvat jo aikaisessa vaiheessa ja ilmaiseksi liikenneministeriö halusi antaa suomalaiselle alan teollisuudelle etumatkaa 3G-verkkojen ja sovellusten kehittämiseen. Maailmalla Suomea pidetään uuden teknologian laboratoriona, jossa varsinkin mobiilipalvelujen tulevaisuuden palvelut testataan. Tämä antaa kallisarvoista kilpailuetua suomalaisille teknologiayrityksille.

Edelläkävijän imagon säilyttäminen jatkossakin on kansallisen edun mukaista. Euroopassa perityt järjettömät lupamaksut on pakko siirtää 3G-palvelujen hintoihin ja sitä kautta asiakkaiden maksettaviksi. Koska kuluttaja ajattelee viime kädessä lompakollaan, tämä viivästyttää palvelujen syntymistä useilla vuosilla.

Sekä Ericssonin että Nokian nykyinen maailmanmenestys perustuu etumatkaan, jonka ne saivat aikanaan kehittäessään puhelimia ja verkkoja NMT-järjestelmään. Vaikka NMT-tekniikka itsessään oli alkeellista, pohjoismaisen verkon rakentaminen ennen muuta Eurooppaa oli kauaskantoinen päätös. Jos ilmaisten 3G-lupien ansiosta maahamme syntyy uusia nokioita, näistä saatavat verotulot kattavat moninkertaisesti lupakäytännön menetykset.

Lupien myöntäminen huutokaupalla sille, jolla on eniten varaa niistä maksaa, saattaa olla kansantalouden kannalta oikea ratkaisu. Käytännön lupapolitiikassa on kuitenkin myös muita arvoja. Esimerkiksi paikallisradioiden ja tv-kanavien taajuuksien myynti yksin niille, joilla on varaa maksaa niistä eniten, johtaisi viestinnän yksipuolistumiseen ja asettaisi kotimaiset toimijat lähes mahdottomaan tilanteeseen.

Kiista lupamenettelyn toteuttamisesta on jättänyt varjoonsa sen tosiseikan, että 3G-bisnes muistuttaa tällä hetkellä lähinnä huikein panoksin käytävää pokeria. Tulevaisuuden matkapuhelimet pystyvät kyllä siirtämään dataa huippunopeasti, mutta kukaan ei vielä tiedä, mihin tätä nopeutta tullaan käyttämään. Kiinnostavimmat paikannus- ja push-palvelut kun voidaan toteuttaa jo nykyisilläkin siirtonopeuksilla. Ajatus kännykästä näköpuhelimena saattaa osoittautua pelkäksi miehiseksi fantasiaksi. Digitaaliradion ja konkurssiin menneen Iridium-satelliittipuhelimen kokemukset osoittavat, millaisia riskejä tulevaisuuden tekniikkaan panostaminen sisältää ilman kalliita lupiakin.

Lisäksi lähitulevaisuuden 2.5G-verkot ja WLAN-tekniikka venyvät lähes 3G-tason nopeuksiin, mutta pystyvät ilmaisilla taajuuksilla toimiessaan tarjoamaan palvelut huomattavasti edullisemmin.

Vasta aika näyttää, kenen käteen tämän pelin todellinen mustapekka jää.

<takaisin