Helsingin Sanomat 2.1.2001

Digi-television tiellä vielä monta mutkaa

Sanna Leppänen herätteli keskustelua digitaalisesta televisiosta (HS 21.12.). Keskustelu on ollut vähäistä, kritiikki suorastaan olematonta. Kuitenkin historia on toistuvasti osoittanut, miten tärkeää kriittinen keskustelu uusien teknologiahankkeiden yhteydessä onkaan.

Vain kriittisyydellä ja kuluttajien ääntä kuuntelemalla voimme jatkossa välttää WAPin ja DABin kaltaiset fiaskot. Tähän asti television digitalisointia on Suomessa ajanut lähinnä Yleisradio ja viestintäministeriö.

Kuluttajien mielipidettä ei ole liiemmin kysytty, vaikka juuri heidän pitäisi maksaa koko lysti. Suurin osa kuluttajista ei edes tiedä, mistä digi-tv:ssä oikein on kyse.

Digi-tv:ssä on kaksi erillistä osaa: digitaalinen kuvansiirto sekä kaksisuuntaisuus. MPEG-2 kuvanpakkauksen ansiosta neljästä viiteen TV-kanavaa voidaan pakata samaan tilaan, minkä aiemmin vei yksi analoginen kanava. Radiotaajuuksia säästyy, mutta niistä on pulaa vain maanpäällisessä antenniverkossa. Kaapelitelevisiossa ja satelliittipuolella uusille kanaville riittää mainiosti taajuuksia, kuten TVTV:n käynnistäminen on osoittanut.

Digitaalisesti pakatun kuvan laatu vastaa hyvää analogista signaalia. Digitaalisuus parantaa kuvan laatua alueilla, jotka ovat nyt kaukana lähetysantennista ja joilla antennisignaali on heikko. Hyvällä signaalilla digitaalisuus ei tuo kuvaan mitään parannusta. Tulevaisuudessa digitaalisuudella voidaan ehkä tarjota huipputerävä HDTV-kuva, mutta silloin kanavien lisääntymisen etu menetetään, koska tarvittava datavirta moninkertaistuu.

Digitaaliset lähetykset ovat olleet käynnissä jo kuukausia ja tekniikka toimii hyvin. Toinen osa - vuorovaikutteisuus - on paljon ongelmallisempi. Kukaan ei vielä tiedä, haluaako katsoja olla vuorovaikutteinen televisiota katsoessaan ja millaisia vuorovaikutteiset ohjelmat lopulta voisivat olla. Pahimmassa tapauksessa vuorovaikutteisuus rajoittuu vedonlyöntiin, Eurovisio-äänestyksiin ja lisätietojen pyytämiseen ruudulla näkyvistä mainoksista.

Huolestuttavaa on se, että vaikka lähetykset alkavat puolen vuoden kuluttua, paluukanavan tekniikka ja käytännön järjestelyt ovat yhä täysin auki. Kukaan ei vielä tiedä, miten signaali saadaan kulkemaan kodista takaisin asemalle. Paluukanavana voisi toimia tietokoneista tuttu modeemi, mutta neljäsosa Suomen kotitalouksista on luopunut lankaliittymästä kokonaan ja siirtynyt kännykkäaikaan. Suurin osa luopujista kuuluu juuri siihen ryhmään, jotka olisivat digi-tv:n luonnollisinta kohderyhmää.

Toinen vaihtoehto paluukanavaksi on matkapuhelin. Mutta kuinka moni haluaa sitoa matkapuhelimen television käyttöön koko illaksi? Puhumattakaan siitä, mitä linjan auki pitäminen iltaisin maksaisi.

Synkin pilvi digi-tv:n yllä on se tosiasia, että Suomi on yksinkertaisesti liian pieni maa 13 uudelle kanavalle. Nopeasti muuttuvilla markkinoilla kalliisiin mediainvestointeihin sisältyy suuri taloudellinen riski. Kun kaikki kolme tv-kanavaa (Yleisradio, MTV3, Nelonen) kamppailevat jo nyt taloudellisissa vaikeuksissa, vaikka elämme pitkän nousukauden huipentumaa, mistä jatkossa saadaan rahaa kokonaan uusien kanavien käynnistämiseen? Mistä löytyvät ohjelmien tekijät, katsojat ja mainostajat?

Television katselu tuskin lisääntyy merkittävästi, koska kuluttajien vapaa-ajasta kilpailevat myös monet muut välineet, esimerkiksi Internet. Maksullisten kanavien käyttö tulee olemaan vaikeaa, sillä kyselyt osoittavat kuluttajien halukkuuden maksaa uusista kanavista laskeneen. Yhtälö on mahdollinen vain, mikäli ohjelmia tuotetaan entistä enemmän ja tuntuvasti aiempaa halvemmalla. Jokainen voi itse päätellä, mitä tämä vaikuttaa ohjelmien laatuun.

Erityisen hankala on siirtymäkausi, jonka kuluessa on ylläpidettävä sekä nykyisiä että uusia kanavia. Viestintäministeriö on kaavaillut siirtymäkauden kestävän vuoteen 2006 asti, jonka jälkeen nykyiset analogialähetykset aiotaan lopettaa. Viiden vuoden aikataulu kaikkien televisioiden vaihtamiseksi digitaalisiin tuntuu todella optimistiselta kun muistaa, että GSM-puhelimia on ollut kaupan noin seitsemän vuotta. Sinä aikana ne ovat levinneet vasta 85 prosenttiin kotitalouksista - ja matkapuhelin on sentään digi-tv:tä monin verroin edullisempi ja hyödyllisempi laite.

Ehdoton vaatimus on, että digihanketta ei saa rahoittaa lupamaksujen korotuksilla tai kuluttajilta perittävillä epäsuorilla pakkomaksuilla. Ne eivät kuulu enää 2000-luvulle.

Viimeinen mutka digi-tv:n tiellä on tekniikan kehittyminen. Suomeen syntyy joka tapauksessa laajakaistainen Internet-verkko, joka mahdollistaa myös liikkuvan kuvan siirtämisen, aidon kaksisuuntaisuuden eikä sido katsojaa pelkkään kotimaiseen tarjontaan. Uudet mediat ovat vahvoilla myös markkinoinnissa: toisin kuin digi-tv, ne mahdollistavat katsojakohtaiset täsmämainokset ja niistä kerättävän välittömän palautteen. Juuri markkinointi tulee jatkossa ratkaisemaan, mikä media menestyy.

Digi-tv:n siirtymäkaudesta tulee pitkä ja raskas. Lopullinen digi-tv voi vielä poiketa oleellisesti tämän päivän suunnitelmista. Mahdollsita on sekin, että tekniikka ajaa hankkeen ohi ja digi-tv kokee digitaaliradion (DAB) kohtalon.

Vielä viisi vuotta sitten Yleisradio kaavaili DABin varaan lukuisia uusia kanavia ja erilaisia langattomia tietopalveluita. Palvelut ovat nyt toteutuneet, mutta vastaanottimena ei ole radio vaan matkapuhelin. Ja koska digiradioita on maassamme vain kourallinen, digikanavat lähettävät ohjelmansa Internetiin.

<takaisin