Helsingin Sanomat 22.7.2005

Selaimen tunnistetiedot ovat luottamuksellisia

Elisabeth Nordgren tuli mielipidekirjoituksessaan (HS 17. 7.) huomaamattaan yllyttäneeksi lasten vanhempia laittomaan tekoon ehdottaessaan, että nämä voisivat nettiselaimesta tarkistaa millä sivuilla lapsi on surffaillut.

Viime syyskuussa voimaan tulleen sähköisen viestinnän tietosuojalain neljännen pykälän mukaan nettisurffailusta kertyvät tunnistetiedot ovat kuitenkin luottamuksellisia.

Vierailtujen sivujen selvittäminen jälkikäteen loukkaa viestintäsalaisuutta aivan kuten toisen henkilön sähköpostin lukeminenkin. Kyse on perusoikeudesta, jolle ei laissa ole määritetty alaikärajaa.

Nordgrenin erehdys on ymmärrettävä, sillä Suomen asiassa valitsema linja on poikkeuksellinen. Tiettävästi missään muualla maailmassa verkkosurffausta ei pidetä luottamuksellisena viestintänä. Mutta niin kauan kuin laki on nykyisellään, sitä on toki noudatettava. Laki on koettu ongelmalliseksi myös yrityksissä, joissa halutaan tietoturva-, imago- ja työilmapiirisyistä rajoittaa työntekijöiden surffausta.

Koska jälkikäteinen valvonta on laitonta, ainoaksi keinoksi on jäänyt osoitteiden estäminen etukäteen palomuurissa. Tällaiset estot ovat arkipäivää useimmissa keskisuurissa ja suurissa yrityksissä.

Nordgren paheksui opetusministeriön hanketta vastaavan järjestelmän tuomiseksi koulujen ja kirjastojen koneille kutsuen sitä ennakkosensuuriksi. Asia on ilmeisen herkkä ja siksi houkutus ylilyönteihin suuri.

Sisältöjen rajoittaminen ei sinänsä ole uutta. Kirjastot ovat kautta aikojen itse valinneet, mitä kirjoja ne ostavat ja mitä lehtiä tilaavat. Esimerkiksi pornolehdet on jätetty tilaamatta.

Niin ikään opettajat ovat aina saaneet valita, mitä oheismateriaalia he opetuksessaan käyttävät. Ennen nettiaikaa kukaan ei ole väittänyt näiden valintojen olevan ennakkosensuuria.

Yritykset lähtevät siitä, että niillä on direktio-periaatteen nojalla oikeus rajoittaa työntekijöidensä surffailua työajalla.

Vastaavasti voidaan katsoa, että kirjastojen ja koulujen nettiyhteydet on hankittu veronmaksajien rahoilla hyötykäyttöä varten. Pelaaminen, viihde- tai pornosivut eivät tällaista käyttöä ole. Koska koneita on yleensä niukasti, käytön rajoittaminen asiasivuihin on perusteltua myös muiden käyttäjien huomioimiseksi.

Esto-ohjelmat eivät tietenkään ole täydellisiä, mutta ne muistuttavat yhteisesti maksettujen koneiden käyttötarkoituksesta. Jos jokin tärkeä sivu jää esto-ohjelman vuoksi näkemättä, opettaja tai kirjastovirkailija voi varmasti ohittaa eston pyydettäessä.

Se, että ohjelmat eivät toimi täydellisesti, ei voi olla perustelu käytön puolesta tai vastaan. Ohjelmien suppea valikoima taas kasvaa kysynnän myötä, markkinatalouden sääntöjen mukaan.

Kotoaan kuka tahansa surffatkoon jatkossakin vapaasti, vanhempien asettaessa rajat ja kantaessa vastuun. Siksi Nordgrenin tunnepitoinen viittaus Kiinan sensuuriin tai sananvapauden rajoittamiseen on virheellinen.

Internet on parasta, mitä sananvapaudelle on tapahtunut.

<takaisin