Helsingin Sanomat 17.10.2002

Voidaanko Internetiä valvoa?

Pommikeskustelun kiertyminen Internetin ympärille vie huomion todellisesta ongelmasta, kirjoittaa Petteri Järvinen.

Kauppakeskus Myyrmannin räjäyttäjän paljastuttua ahkeraksi tietoverkon käyttäjäksi on jälleen esitetty vaatimuksia internetin rajoittamisesta. Iltapäivälehti kysyi pääkirjoituksessaan, saako rikollisuus paeta internetissä sananvapauden taakse, ja ihmetteli, miksi verkkoa ei valvota.

Kun tapahtuu jotain sellaista, mitä ei voi järjellä käsittää, syyllinen pyritään löytämään jostain yksittäisestä asiasta. Internet tarjoaa helpon syntipukin, vaikkei se selitä nuorten käyttäytymistä.

Internetiä on ennenkin syytetty pommitietouden levittämisestä. Jo 1990-luvun puolivälissä murrosikäiset pojat rakensivat omatekoisia pommeja netistä löytämiensä ohjeiden perusteella. Ohjeet olivat joko epäluotettavia tai pojat eivät olleet riittävän varovaisia, sillä pommit räjähtivät käsiin ja vahingoittivat tekijöitään.

Tällä kertaa tapaus oli kuitenkin aivan erilainen. Räjäyttäjä oli täysi-ikäinen kemian opiskelija, joka ilmeisesti tiesi tarkkaan, mitä oli tekemässä. Verkon keskustelusivuilla hän kirjoitti, että kaikki tieto löytyy myös alan oppikirjoista. Räjähdysaineiden koostumukset eivät ole salaisia.

Siitä huolimatta ministeri Ville Itälä antoi maanantaina poliisiylijohdon tehtäväksi perustaa työryhmä, joka pohtii verkkokeskusteluryhmien roolia nykyisten säädösten valossa. Ministeri suhtautui itsekin epäilevästi siihen, voidaanko asialle tehdä mitään.

Räjähdysaineista keskustelu tai paukkujen rakentelu kotioloissa ei ole laitonta. Tekijä ei liioin näytä julkisesti vihjanneen muille, mitä oli suunnittelemassa, puhumattakaan, että häntä olisi siihen yllytetty.

Mitä siis olisi pitänyt kieltää tai valvoa?

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan räjäyttäjä oli ehtinyt kemianharrastuksessaan erittäin pitkälle. Kotimaisella keskustelualueella hän tyytyi lähinnä vastailemaan muiden kysymyksiin. On epäselvää, oliko hän hankkinut tietonsa kirjoista vai kansainvälisiltä nettisivuilta. Jos kyse oli jälkimmäisestä, kansallinen säätely tai valvonta olisi joka tapauksessa ollut merkityksetöntä.

Ajatus internetin valvonnasta on nykyisessä viestintäyhteiskunnassa teknisesti mahdoton. Suomenkielisiä sivuja löytyi tuoreimmassa kartoituksessa 42 miljoonasta verkko-osoitteesta, eivätkä sivut noudata kansallisia rajoja. Kuka tahansa voi perustaa oman keskustelupalstan vaikka toisella puolella maapalloa sijaitsevaan palvelimeen. Nettiaktivisti John Gilmoren sanoin "netti kohtelee sensuuria teknisenä häiriönä ja reitittää sen ohi".

Keskustelu verkkoviestinnästä on ajankohtaista myös siksi, että parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita uudesta sananvapauslaista. Lakiehdotus velvoittaisi ainakin isojen keskustelusivujen ylläpitäjät nimeämään toimittajan, joka olisi vastuussa käyttäjien kirjoittamista viesteistä.

Lain sanamuoto on kuitenkin tulkinnanvarainen, eikä voida tietää, koskisiko se ainoastaan lehtien verkkosivuja vai muitakin verkkokeskusteluja. Toteutuessaan laki todennäköisesti sulkisi suomalaiset portaalit ja keskustelualueet ja saisi keskustelijat siirtymään ulkomaisiin palveluihin.

Pommikeskustelun kiertyminen internetin ympärille vie huomion todellisesta ongelmasta. Useimmat pojat paukuttelevat jossain vaiheessa nalleja, pikkukiinalaisia tai raketteja. Siihen se sitten jääkin. Vain mielenterveydeltään häiriintynyt räjäyttää hauleilla täytetyn pommin ostoskeskuksen ruuhkassa.

Viime vuosina monissa länsimaissa nuoret ovat syyllistyneet järjettömiin väkivallantekoihin. Niitämmekö nyt sitä satoa, mitä olemme väkivaltaviihteellä, kasvatuksella ja työkiireillämme kylväneet? Tulevatko kouluterveydenhoidon ja mielenterveystyön säästöt maksettaviksi korkojen kanssa?

Hirveitä tekoja ei vastedeskään estetä rajoittamalla tiedon leviämistä, vaan tunnistamalla sellaiset ihmiset, jotka todennäköisesti tulevat vahingoittamaan itseään ja muita, ja puuttumalla ajoissa heidän elämäänsä.

Kirjoittaja on tietokirjailija, joka on seurannut Internetin kehitystä vuodesta 1993 lähtien.

Huomautus: Räjähdeasetus kieltää räjähteiden valmistuksen ja säilytyksen kotioloissa ilman asianmukaisia lupia.

<takaisin