Helsingin Sanomat 22.5.2000 Vieraskynä

Verkkojakelu mullistaa musiikkibisneksen

Levy-yhtiöt käyvät musiikin verkkobisnestä vastaan viivytystaistelua, jonka ne väistämättä häviävät, kirjoittaa Petteri Järvinen.

Tomi Ervamaa kirjoitti otsikolla "Metallica soittaa, mutta kuka saa rahat" (HS 13. 5.) levy-yhtiöitä uhmaavista nuorista, jotka kopioivat musiikin laittomasti Internetistä eivätkä enää halua ostaa cd-levyjä. Muutaman vuoden kuluttua on videoiden ja elokuvien vuoro.

Levy-yhtiöt saavat osittain syyttää tilanteesta itseään. Ne eivät ole reagoineet nopeasti muuttuvaan tietotekniikkaan, vaan pitävät tiukasti kiinni vanhoista myyntikanavista ja korkeista hinnoista. Liiketoiminnan siirtyminen yhä enemmän verkkoon mullistaa perinteistä kaupankäyntiä ja sähköisen sisällön siirto eri muodoissaan on väistämättä muutoksen eturintamassa.

Lähitulevaisuudessa levyteollisuus kokee mullistuksen, joka on suurempi kuin mikään sitten gramofonin keksimisen.

Nykyisen cd-levyn tai md-levyn sisältämä musiikki on pelkkää tietokonedataa, ykkösiä ja nollia. Pakkaamalla data pienempään tilaan MP3-tekniikalla se voidaan siirtää verkon läpi suoraan kuluttajille. Asiakkaan ei enää tarvitse mennä perinteiseen levykauppaan, vaan hän voi siirtää ostamansa musiikin verkon läpi suoraan itselleen ja näin ohittaa perinteisen jakeluportaan täydellisesti.

Musiikin myynti sähköisessä muodossa on kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä, koska levyjä ei tarvitse painaa, kuljettaa eikä biteistä synny kulutuksen jälkeenkään jätettä.

Levy-yhtiöt ovat kuitenkin olleet haluttomia lähtemään musiikin verkkomyyntiin. Ne vetoavat siihen, ettei verkossa myytyä musiikkia voi suojata kopiointia vastaan. Ostaja voi kopioida ostamansa musiikin kavereilleen ja levittää sitä vapaasti eteenpäin.

Todellinen syy lienee kuitenkin siinä, että verkkokauppa tietäisi isoa rakennemuutosta koko valtavalle musiikkibisnekselle ja johtaisi katteiden laskuun, kun asiakkaat vaatisivat oikeutta ostaa musiikkia biisi kerrallaan.

Tietokoneohjelmia valmistava teollisuus luopui kopiosuojauksista jo kauan sitten ja myy nyt suojaamattomia ohjelmia verkon läpi.

Jotain vaikuttanee myös se, että jakelukanavansa ansiosta levy-yhtiöt pystyvät pitämään artistit tiukasti talutusnuorassaan. Verkkojakeluun siirtyminen vähentäisi väistämättä levy-yhtiöiden merkitystä, koska artistit voisivat myydä musiikkinsa suoraan kuluttajille.

Sen tähden "musiikkiteollisuus taistelee uutta teknologiaa vastaan", kuten Matias Möttölä vastikään kirjoitti (HS 18. 5.).

Vuosien kuluessa levy-yhtiöt ovat luoneet cd-järjestelmän, joka maksimoi niiden omat tulot. Asiakkaan, joka haluaa omakseen päivän hittibiisin, on yleensä ostettava koko cd-levy, jolloin hän saa haluamansa biisin kylkiäisenä 10-12 muuta kappaletta. Suurin osa niistä on pelkkää täytettä.

Jos musiikkimaailmasta tuttua periaatetta sovellettaisiin kirjoihin, kustantajat edellyttäisivät, että jokaisessa kirjassa on 350 sivua ja kaikki kirjat maksaisivat 135 markkaa. Ellei kirjailijalla olisi tarpeeksi asiaa, kirjaa venytettäisiin keinotekoisesti, tai loppusivut täytettäisiin otteilla kirjailijan aiemmista teoksista.

Väärän tuotekoon lisäksi asiakkaita harmittaa se, ettei levyalalla toimi normaali kysynnän ja tarjonnan laki. Tarjonnan lisääntyessä ja päivän hittien eliniän lyhentyessä hintojen pitäisi laskea, mutta on käynyt täsmälleen päinvastoin: cd-levyjen hinnat ovat tasaisesti nousseet. Huippuartisteille maksetaan tähtitieteellisiä palkkioita ja valtavat markkinointikustannukset kerätään takaisin levyjen hinnoissa.

Tekijän- ja esitysoikeuksia Suomessa hallinnoivat Teosto ja Gramex ovat vailla kilpailua voineet laajentaa tekijänoikeuksia yhä uusille aloille ja nostaa korvausten hintoja. Teosto muistuttaakin jo liikeyritystä ("Teosto teki jälleen hyvän tuloksen", HS 9. 5.). Sen keräämät korvaukset nousivat tariffikorotusten ja maksupohjan laajennusten ansiosta peräti 13 prosenttia edellisvuodesta.

Oikeudenhaltijat eivät ole tyytyväisiä tähänkään. Heidän tavoitteensa ovat paljon pidemmällä. Digitaalinen kotikopiointi halutaan kieltää kokonaan ja kuluttajia laskuttaa jokaisesta esityskerrasta. Tavoitteena on myydä elokuviin, tv-ohjelmiin ja musiikkiin vain katselu- ja kuunteluoikeuksia, ei lainkaan omistusoikeuksia.

Uuden tekniikan myötä esityskerroista laskuttaminen olisi ainakin teoriassa mahdollista. videonauhuri, cd- tai MP3-soitin voisi kirjata muistiin jokaisen toistokerran tiedot ja välittää ne tietoverkon kautta laskutukseen. Kun uuden soittoäänen lataaminen kännykkään lihottaa Teoston tiliä nyt vain kertamaksulla, jatkossa jokainen puhelimen pirinä tuottaisi rahaa oikeuksien haltijoille.

Ei ihme, että kuluttajat eivät enää koe tekevänsä suurtakaan rikosta, vaikka ostavat piraatiksi tietämänsä levyn Tallinnan torilta, kopioivat sen naapuriltaan tai imuroivat MP3-tiedoston verkosta.

Musiikkiteollisuus väittää, että MP3-musiikin kopiointi verkossa vähentää levyjen myyntiä. Alan suomalainen etujärjestö ÄKT arvioi jopa, että ala menettää kolmanneksen myynnistään laittoman kopioinnin vuoksi. Tällaiset arviot eivät kuitenkaan ole puolueettomia, vaan alan itsensä laatimia. Niissä oletetaan, että jokainen kopioitu biisi on suoraan pois myynnistä - ja näinhän ei suinkaan ole. Vain harva olisi todella ostanut levyn, ellei olisi kopioinut sitä.

Edes MP3-levityksen vaikutukset myyntiin eivät ole kiistattomia. Alan amerikkalaisen kattojärjestön RIAA:n tilastojen mukaan musiikkimyynnin tulot jopa nousivat viime vuonna kahdeksan prosenttia ja yksikkömyyntikin kasvoi 1,12 miljardista 1,16 miljardiin kappaleeseen.

Nopeiden verkkoyhteyksien yleistyminen tekee digitaalisen jakelun entistä helpommaksi jo lähitulevaisuudessa. Vielä nyt laitonta MP3-levitystä yritetään hillitä isojen palvelinten kotisivuja valvomalla ja haastamalla oikeuteen Napsterin kaltaisia, keskitettyyn jakelupisteeseen perustuvia ohjelmia, mutta kun nopeat laajakaistayhteydet ulottuvat koteihin asti, käyttäjien keskinäistä liikennettä on enää mahdoton valvoa. Eihän postikaan pysty valvomaan jokaisen kantamansa kirjeen tai paketin sisältöä.

Sisältöteollisuus käy viivytystaistelua, jonka se on tuomittu häviämään. Jo lähitulevaisuudessa sen on lähdettävä mukaan verkkomyyntiin, jossa kysynnän ja tarjonnan lait määräävät tuotteiden hinnat keinotekoisten maksujen ja sopimusten sijaan. Pitkällä tähtäyksellä verkkojakelu on levy-yhtiöiden oman edun mukaista, kuten videonauhurien historia on osoittanut.

Vuonna 1976 Universal- ja Disney-studiot haastoivat Sonyn oikeuteen kotivideonauhurien myynnistä väittäen, että se teki kopioinnin liian helpoksi. Korkein oikeus päätti vihdoin 1984, ettei videonauhureita voinut kieltää ja ettei kotikopiointi uhannut studioiden oikeuksia.

Tänään videonauhurit ovat niin yleisiä, että kasettien vuokraus ja ostettavat elokuvat tuottavat studioille usein enemmän rahaa kuin perinteinen teatterilevitys.

<takaisin