Helsingin Sanomat/Tieto & Kone 31.1.1997

Internet rapistaa kieltä

Kotimainen kielemme ja sen huolto herättää aina keskustelua. Emme ole siinä mikään poikkeus -- kieli on osa kansallista identiteettiä ja siksi ranskalaiset ovat jopa säätäneet lain, joka kieltää vierasperäisten sanojen käytön ja vaatii kääntämään kaikki tekstit ranskaksi, vaikka kyse olisi sitten kansainväliseen käyttöön tarkoitetusta WWW-sivuista.

Historia on kuitenkin osoittanut, ettei kielen "puhtauden" puolesta kannata taistella, koska kieli elää jatkuvasti. Vierasperäisten sanojen yleistymisessä ei ole mitään pahaa, kunhan ne sopivat suomalaiseen kielikorvaan. Itse asiassa on vain hyvä, että kansainvälisen yhteistyön lisääntyessä käytämme samankaltaisia sanoja.

Tässä suhteessa ATK-ala ei ole mikään poikkeus. Tärkeintä on tekstin ymmärrettävyys eikä omaperäisten, usein kankeidenkin suomalaisvastineiden keksiminen ei saa olla itsetarkoitus. Termien yleistymisen päättävät aina viime kädessä käyttäjät eivätkä komiteat. Esimerkiksi sellaiset sanat kuin televisio ja auto ovat istuneet sulavasti kansan suuhun ja jääneet käyttöön vieraasta alkuperästään huolimatta. Ja onneksi mikroskoopista ei tullut hitutähystintä, faksista etäjäljennettä eikä nakkikioskista pienoislihalieriömyymiötä.

Lainasanojen yleistymistä suurempi uhka kohdistuu yleiseen luku- ja kielitajun heikkenemiseen, jonka takana on tietotekniikan lisääntynyt käyttö ja varsinkin tietoverkot. Ne ovat yhdessä johtaneet kirjoitus- ja kielioppivirheiden nopeaan yleistymiseen. Kuitenkin markkinoilla on PC-ohjelmia, jotka tarkistavat oikeinkirjoituksen automaattisesti jo kirjoituksen aikana. Niitä ei käytetä, koska kirjoitettua sanaa ei enää arvosteta eikä sen virheettömyyttä siksi pidetä tärkeänä. Eivätkä edes tarkistusohjelmat havaitse kaikkia virheitä, kuten tekstin muokkauksesta seuraavia keskenään vääriä sijamuotoja. Kynä- ja kirjoituskoneajalla tällaisia virheitä ei yksinkertaisesti voinut tehdä, mutta tekstinkäsittelyn ansiosta ne ovat nyt valitettavan yleisiä jopa perinteisissä, painetuissa kirjoissa.

Yhä enemmän on kyse myös siitä, ettei oikeinkirjoitusta yksinkertaisesti osata. Vaaravyöhykkeessä ovat varsinkin nuoret, jotka tottuvat pienestä pitäen lehdissä ja netissä viliseviin virheisiin. Kielitaju ei pääse kehittymään myöskään perinteisellä tavalla kirjoja lukemalla, koska erityisesti poikien lukuharrastus on vähentynyt nopeasti ja ennen lukemiseen käytetty aika vietetään nyt verkoissa.

Tässä suhteessa Internetin vaikutus on ollut erittäin huono: kun julkaisukynnys on netin myötä poistunut, kuka tahansa saa tekstinsä näkymään kaikkialle. Henkilö, joka ei ole kirjoittanut mitään sitten peruskoulun aineiden, kohoaa netissä toimituspäällikön ja latojan asemaan. Siksi sähköpostiviestit, news-keskustelut ja WWW-sivut suorastaan vilisevät kirjoitusvirheitä, vääriä sijamuotoja, puuttuvia pilkkuja, desimaalipistettä -pilkun sijaan ja erikseen kirjoitettuja yhdyssanoja. Verkon käyttäjä tottuu väistämättä virheisiin eikä enää erota oikein kirjoitettua tekstiä väärästä.

Äidinkielenopettajilla onkin edessään suuri haaste, kun he yrittävät opettaa kielioppia nykyiselle verkkosukupolvelle. Kirjallinen ilmaisu ei kuitenkaan häviä mihinkään; päinvastoin, sen merkitys korostuu verkoissa, koska lähes kaikki verkkoviestintä on kirjallista. Ellei osaa omaa kieltään, ei voi tehdä itseään ymmärretyksi verkoissa.

Voi vain toivoa, että opettajat onnistuvat tehtävässään, sillä omasta kielestä kannattaa pitää kiinni. Tulevilla globaalin informaation ja tietoverkkojen markkinoilla omaperäinen ja kummallinen kielemme on samalla ainoa suojamme.

<takaisin