Talouselämä 28.1.2005

Onko liikenneturvallisuuteen varaa?

Ikävät uutiset ovat taas kerran nostaneet liikenneturvallisuuden puheenaiheeksi. Tähän saakka noudatetun liikennepolitiikan seurauksena Suomessa on EU:n kalleimmat autot, toiseksi vanhin autokanta ja maailman korkeimmat ylinopeussakot.

Nyt jos koskaan tarvittaisiin uusia ajatuksia.

Virkamiehiltä niitä ei tunnu löytyvän. Turvallisuuden parantamiseksi tarjotaan vain kahta perinteistä keinoa: nopeusrajoitusten alentamista ja kameravalvonnan lisäämistä. Sisäministeriö aikoo kolminkertaistaa automaattikameroiden valvomien tieosuuksien määrän vuoteen 2009 mennessä.

Lääkkeitä ei ole valittu niiden tehokkuuden vaan pikemminkin halpuuden vuoksi. Kylttien ja kameroiden asentaminen ei paljon maksa verrattuna siihen, että puututtaisiin onnettomuuksien syihin.

Syihin puuttuminen vaatisi panostusta, johon valtio ei kauniista puheista huolimatta ole valmis.

Suomi on harvaanasuttu maa. Toisin kuin Keski-Euroopassa, Suomessa oman auton omistaminen on monille välttämättömyys. Pitkä talvi ja vaihtelevat kelit tekevät ajo-oloista EU-alueen hankalimpia.

Näistä rasitteista huolimatta Suomi sijoittuu hienosti EU-maiden liikenneturvallisuuden vertailussa. Mutta aina on parantamisen varaa. Jokainen liikennekuolema on turha.

Tärkeä askel liikennekuolemien vähentämiseksi olisi autoveron alentaminen, jotta autokannan keski-ikä saataisiin laskemaan. Taloudellisista syistä liian monet - etenkin nuoret - joutuvat ajamaan vanhoilla ja turvattomilla autoilla.

Vanhat autot ovat kiistaton riski. Vakuutusyhtiöiden oman tilaston mukaan vammautumisriski liikenneonnettomuuksissa on vanhassa henkilöautossa puolitoista kertaa niin suuri kuin uudessa.

Emme voi pakottaa ihmisiä vaihtamaan autojaan uudempiin ja turvallisempiin - eikä tarvitsekaan, sillä moni tekisi sen mielellään, jos olisi varaa.

Autoveron korkea taso on jäänne ajalta, jolloin auto oli ylellisyyshyödyke. Ministeri Jan-Erik Enestam olikin väärässä väittäessään, että varallisuusveron myötä haudataan viimeinen ideologinen vero.

Moottori-lehti julkaisee kuukausittain tutkintaselostuksen jokaisesta edellisen vuoden vastaavassa kuussa kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudesta. Nykyisin selostukset löytyvät myös lehden verkkoversiosta.

Niiden lukeminen avaa silmät näkemään, mitä vakavien onnettomuuksien takaa löytyy: nukahtamisia, rattijuoppoutta, itsemurhia, turvavyön laiminlyöntiä.

Ylinopeuden osuus kohtalokkaissa onnettomuuksissa näyttää vähäiseltä. Järjettömät, itsetuhoiset kaahaukset ovat asia erikseen.

Pienempien onnettomuuksien syylistaan voisi vielä lisätä olemattoman turvavälin. Pääkaupunkiseudun tuloväylillä on lähes päivittäin ketjukolareita, kun ihmiset eivät osaa säilyttää etäisyyttä edellä ajavaan.

Nukahtamiseen, rattijuoppouteen, turvaväliin tai psyykkisiin ongelmiin puuttuminen parantaisi liikenneturvaa enemmän kuin kameravalvonta, mutta olisi vaikeampaa toteuttaa, koska ongelmat ovat monisyisiä ja näkyvät tilastoissa vasta viipeellä.

Siksi on helpointa keskittyä nopeuteen. Sen merkitys korostuu keskusteluissa, koska sitä on helppo mitata ja numeeriseen arvoon on helppo tarttua.

Teiden varsille pystytettävät nopeusvalvontakamerat sopivat viranomaisille hyvin, sillä ne totuttavat ihmisiä hiljalleen valvontayhteiskuntaan. Liikenneturvallisuuden kannalta kameroista on vähän hyötyä.

Lumituiskussa tai pilkkopimeällä, kun ylinopeuden riskit ovat pahimmillaan, kamerat ovat hyödyttömiä. Ne eivät myöskään piittaa rattijuopoista, puuttuvista turvavöistä, ohituksista sulkuviivan kohdalla tai takapuskurissa roikkumisesta.

Ei, kameroita kiinnostaa vain nopeus.

Liikenteessä on liian paljon kuljettajia, jotka ajavat muista piittaamatta ja vaarantavat syyttömiä. Heidät on saatava kiinni, mutta se onnistuu vain lisäämällä oikeaa, poliisin suorittamaa valvontaa.

Tarvitaan siis lisää poliiseja. Vain ihminen osaa tunnistaa todellisen riskin ja katsoa läpi sormien silloin, kun riski on minimaalinen. Ja vain poliisi pystyy puhalluttamaan rattijuoppoja.

Jokainen yritys tietää, että jos halutaan tuloksia, myyjille pitää antaa kunnon välineet ja tuotteiden on oltava kilpailukykyisiä. Valtio ei näytä tätä ymmärtävän. [Se haluaa tuloksia ilman panostusta.]

Kuinka arvokkaaksi valtio laskee kansalaisen hengen?

Jälkikirjoitus 17.3.2005: Suomen historian pahin kolarisuma, joissa 400 autoa romuttui, osoitti uusien autojen turvallisuuden: vain kolme ihmistä kuoli. Ketjukolarit sattuivat, koska ajajat eivät osanneet laskea nopeutta ja pidentää turvavälejä heikentyneen sään mukaisiksi. Ajonopeudet olivat keliin nähden aivan liian suuria, mutta silti tuskin kukaan ajoi ylinopeutta. Staattisena pysyvä nopeusrajoitus ei siten ole mikään turvallisen ajon tae.
   Uudet autot tuudittavat helposti ajajan turvallisuuden tunteeseen, mitä autojen markkinointi käyttää siekailematta ja vaarallisesti hyväkseen. Tällä tunteella oli varmasti vaikutusta turman laajuuteen, mutta uusien autojen turvallisuus suojaakin eniten syytöntä osapuolta. On helppo sanoa, että kuljettajien olisi pitänyt hiljentää ajoissa, mutta kuinka moni todella noudattaa moottoritiellä autokoulussa opittua sääntöä, jonka mukaan auto on saatava pysäytettyä näkyvällä tien osalla?
   Pahimmat henkilövahingot 17.3. ketjukolareissa aiheuttivat ne rekat, jotka sumaan osuessaan jyräsivät pienemmät autot alleen. Jos ammattikuljettajat eivät osaa sopeuttaa yhdistelmänsä nopeutta sääolojen ja yllättävien tilanteiden mukaan, miten sitä voi edellyttää henkilöauton kuljettajilta?

<takaisin