Talouselämä 22.4.2005

Kulttuurin kilpavarustelu

Taidan ryhtyä suunnittelemaan musiikkifestivaalia ensi kesäksi. Ihan sellaista pientä: kuulijat istumaan nurmikolle ja esiintyjiksi Pavarotti, Elton John sekä pari muuta megatähteä.

Ei tietenkään livenä, vaan videolta. Mitä järkeä on kutsua väsähtäneitä maailmantähtiä heittämään keikka puolen miljoonan euron palkkiolla, kun dvd-levyltä saa paljon halvemmalla kuvan ja äänen artistin parhailta vuosilta?

Otan mallia Porin Jazzeista, jonka konsertteihin monet tulevat lähinnä nauttimaan auringosta, syömään eväitään ja katselemaan toisiaan. Ja vaikka lavalla on oikea artisti, häntä katsellaan joka tapauksessa videoseiniltä. Näyttämällä artistit videolta pystyn puolittamaan kohtuuttoman kalliin 60 euron lipun hinnan ja jakamaan silti jokaiselle kuulijalle pullon punaviiniä edistämään seurustelua ja fiiliksen syntymistä.

Viimeistään pullollisen nautittuaan kukaan ei huomaa eroa live-esityksen ja dvd-tallenteen välillä.

Yhä kalliimmat megatähdet ja prameat puitteet ovat tehneet kulttuurista formuloiden kaltaista välineurheilua. Tapahtumien lippuhinnat nousevat pilviin, jolloin vain yrityksillä on varaa kustantaa lippuja asiakkailleen.

Yritykset panevat rahan kiertämään, mutta jos yritysvieraita kiinnostaa enemmän itse tapahtuma kuin sen sisältö, toiminta ei enää tapahdu kulttuurin vaan bisneksen ehdoilla.

Oopperan ystävänä välillä harmittaa, kun Savonlinnan oopperajuhlien yleisöstä suuri osa on yritysten kutsuvieraita ja paikalla vain näyttäytyäkseen. Heidän mielestään esityksen huippukohta on väliaika ja sen alkoholitarjoilu. He eivät huomaisi mitään, vaikka lavalla esitettäisiin eri teos kuin lipuissa lukee.

Kun entistä Microsoftin yhteiskuntasuhteiden johtajaa, nykyistä Yleisradion johtajaa, haastateltiin talvella Hesarissa, hän muisti olleensa Savonlinnassa mutta ei muistanut, minkä oopperan oli siellä viimeksi nähnyt. Kuitenkin entinen opettaja luonnehti Mikael Jungnerin muistia pelottavan hyväksi.

Kulttuurin kilpavarustelu on käynnissä kaikkialla länsimaissa, joihin nousee toinen toistaan upeampia konserttisaleja ja taidemuseoita. Tuorein esimerkki on Kööpenhaminan 320 miljoonan euron oopperatalo, jonka rinnalla läheinen kuninkaanlinna näyttää pieneltä ja nuhjuiselta.

Onko satoja vuosia lumonsa säilyttänyt sisältö tänään niin toisarvoista, että kävijöitä on houkuteltava ulkoisilla puitteilla?

Kirjastoissa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa vaaditaan säästöjä, mutta komeille kulttuurirakennuksille löytyy rahaa. Jos menestyvä yritys rakentaisi itselleen vastaavan pytingin, sitä paheksuttaisiin ja sijoittajat myisivät osakkeensa.

Itse taiteen taso ei riipu rakennuksesta. Pariisissa 1850-luvulla vaikuttanut grand opera -tyyli menetti elinvoimaisuutensa ja kuihtui pois saatuaan vihdoin arvoisensa puitteet uudesta oopperatalosta.

Niin ikään New Yorkin kuuluisa Metropolitan on ulkoa tylsä laatikko ja sisältä vanhahtava, melkeinpä nukkavieru. Ainoa merkki uudesta tekniikasta ovat selkänojien tekstityslaitteet.

Hienoja taloja on helppo vaatia, koska niitä ei tarvitse itse maksaa, eikä talojen edellytetä tuottavan edes omia juoksevia menojaan.

Vuosi sitten Ylen toimittaja haastatteli Helsingin kaupunginvaltuutettuja myönteisen musiikkitalopäätöksen jälkeen. Valtuutettu Minerva Krohn (vihr.) liki närkästyi toimittajan kysyessä, eikö musiikkitalon rakentamiseen kuluvia rahoja tarvittaisi kipeästi terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Krohnin mielestä talon rakentamiseen käytettävät rahat eivät olleet pois mistään. Muiden puolueiden valtuutetut myötäilivät samaa kantaa.

Vain poliitikot, joiden tehtävänä on jakaa muiden ansaitsemaa rahaa ja joilla itsellään ei ole tulospalkkausta, voivat ajatella rahan tulevan tyhjästä. Todellisuudessa jokainen veroeuro on peritty kansalaisilta ja jokainen kulutettu euro on pois jostain muualta.

Klassisen musiikin ystävänä en ota kantaa musiikkitalon tarpeellisuuteen. Veron- ja tv-luvan maksajana kuitenkin ihmettelen, miten vähillä soraäänillä hankkeeseen löytyi 112 miljoonaa euroa, vaikka sekä Helsinki että Yleisradio ovat pahoissa talousvaikeuksissa.

Jos 112 miljoonaa ei ole pois mistään, miksei samalla periaatteella rahoiteta länsimetroa, vanhustenhoitoa, kirjastoja ja monia muita hyviä hankkeita?

<takaisin