Talouselämä 11.11.2005

Nettiviestintä erityisessä suojeluksessa

Verkkoviestintää on monenlaista. Silti laki suojaa roskapostiakin niin kuin se olisi henkilökohtaista kirjeenvaihtoa.

Tietoyhteiskunnan seurauksena monet arkiset askareet, kuten sanomalehden lukeminen, siirtyvät sähköiseen muotoon ja verkkoon.

Jos bittejä lähettävä ja niitä vastaanottava taho ovat molemmat tietokoneita, asia on selvä: kyse on tietoliikenteestä. Mutta jos edes toinen osapuoli on ihminen, tilanne on paljon hankalampi.

Suomi on halunnut olla kansainvälisesti edelläkävijä linjaamalla, että melkein kaikki bittien siirto ihmiselle tai ihmiseltä voidaan tulkita viestinnäksi. Jos vastaanottaja voi vaikuttaa viestinnän etenemiseen, kyse on kaiken lisäksi henkilökohtaisesta viestinnästä, joka on perustuslain nojalla luottamuksellista. Vanha kirjesalaisuus on vaihtunut yleiseksi viestintäsalaisuudeksi.

Tarvitseeko verkkoviestintä todella näin ehdotonta suojelua?

Vuosi sitten voimaan tullut sähköisen viestinnän tietosuojalaki toteaa nettisurffailusta kertyvien tunnistetietojen olevan luottamuksellisia. Suomi on ainoa maa, joka on valinnut näin tiukan kannan asiaan.

Koska laki ei määrittele, missä iässä henkilö tulee luottamuksellisen viestinnän piiriin, periaatteessa omienkaan lasten nettisurffailua ei saisi seurata. Siitä huolimatta kehotan kaikkia vanhempia tekemään niin.

Toisaalta laki antaa vanhemmille oikeuden selvittää lapsen liikkumista kännykän sijaintitietojen perusteella aina 15 ikävuoteen asti. Viestintää suojellaan siis tiukemmin kuin fyysistä liikkumista.

Jos työntekijä levittää iltapäivälehden työpöydälleen, niin pomo kuin työtoverit näkevät avoimesti, mitä lehteä luetaan. He voivat jopa seurata, kuinka kauan aikaa työntekijä käyttää urheilusivuihin ja kuinka kauan julkkisjuoruihin. Vai kiinnostivatko sarjakuvat sittenkin pisimpään?

Mutta kun samoja tekstejä ja kuvia luetaan lehden nettisivulta, puuha onkin muuttunut luottamukselliseksi viestinnäksi, johon ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa.

Samaisen lain nojalla yrityksen on pyydettävä työntekijöiltä suostumus roskapostien suodattamiseen. Vaikka roskapostittaminen on Suomessa laitonta, ja monien roskapostilla mainostettavien tuotteiden tilaaminen on niin ikään laitonta, myös roskapostien poisto ilman lupaa on laitonta.

Ei-toivottunakin roskaposti saa tahtomattaan saman suojan kuin muu viestintä.

Vaikka surffailua ei saa seurata, sitä voi estää ennalta. Yritys voi rajoittaa aikuis- ja viihdepalvelujen käyttöä palomuurissa, mutta senkään jälkeen ei saa katsoa, kuka sivuille on pyrkinyt.

On selvää, ettei verkkosurffailun valvonta saa olla yrityksessä työnjohdollinen menetelmä. Se, että työntekijä käyttää paljon aikaa verkon viihdesivuilla, ei välttämättä mitenkään vaikuta hänen työnsä tuloksiin.

Silti yrityksellä pitäisi olla oikeus tarvittaessa myös valvoa ja puuttua selviin väärinkäytöksiin. Nykyisen lain mukaan laittomuuksia ei saa etsiä. Esimerkiksi lapsipornoon tai tekijänoikeusrikkomuksiin saa puuttua vain, jos ne paljastuvat vahingossa.

Kesällä 2004 englantilainen Sun-lehti kutsui työministeriötä pornoministeriöksi. Oli käynyt ilmi, että ministeriön koneilta oli luettu yli kaksi miljoonaa pornosivua vuoden kuluessa. Innokkain yksittäinen käyttäjä oli ladannut 103 000 kuvaa. Jupakan seurauksena 19 virkamiestä sai potkut ja 200 muuta kurinpidollisia rangaistuksia.

Jos sama olisi sattunut Suomessa, potkut olisi saanut vain asian selvittänyt henkilö. Virkamiesten surffailu pornosivuilla on toki yksityistä viestintää ja siten täysin virkamiesten oma asia.

EU pohtii parhaillaan asetusta, joka velvoittaa jäsenmaiden teleoperaattorit tallentamaan asiakkaiden puhelu- ja sähköpostiliikenteen tunnistetiedot jopa vuoden ajaksi.

Suomen kannalta koko hanke on varsin nolo. Samalla, kun valtio korostaa viestinnän luottamuksellisuutta ja kieltää yrityksiä keräämästä tietoja, se velvoittaa operaattorit tekemään juuri niin. "Tehkää se, mitä muut eivät saa, ja antakaa tulokset meille, kun pyydämme. Mutta älkää katsoko niitä itse", kuuluu ohjeistus.

On helppo vedota siihen, että määräykset tulevat EU-tasolta eikä pieni Suomi voi niille mitään. Kotimaisia hankkeita tallennusvelvollisuuden laajentamiseksi oli kuitenkin vireillä jo ennen kuin EU kiinnostui asiasta.

Muutoinkin valtion itsensä suorittama valvonta lisääntyy jatkuvasti samalla, kun poliisi saa yhä uusia oikeuksia teletietojen käyttöön.

Tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa pätee siis edelleen vanha viisaus: tehkää niin kuin minä sanon, älkääkä niin kuin minä teen.

<takaisin