Talouselämä 17.2.2006

Tyhmyysyhteiskunnan keisarinna

Koneiden ja verkkojen piti luoda tietoyhteiskunta, jossa tieto on vihdoin kaikkien ulottuvilla. Lisääntyneen tiedon ansiosta kansalaisten piti pystyä tekemään entistä järkevämpiä päätöksiä, mikä koituisi yhteiseksi hyödyksi ja parantaisi maailmaa.

On käynyt täsmälleen päinvastoin: tietoa on niin paljon, etteivät ihmiset enää jaksa eivätkä viitsi käsitellä sitä. Tietoyhteiskunta on muuttunut tyhmyysyhteiskunnaksi, jossa kaiken pitää olla helppoa ja viihdyttävää. Tiedon sijaan ihmisten päätöksentekoa ohjaavat yhä enemmän tunteet ja mielikuvat.

Kolme vuotta sitten oli hämmentävää nähdä, miten helposti Yhdysvaltojen johto manipuloi oman kansansa Irakin sotaretken taakse. Internetissä ja muissa medioissa oli esillä runsaasti tietoa, joka olisi jo tuolloin kyseenalaistanut virallisen totuuden, mutta tieto ei näyttänyt kiinnostavan ketään.

Samansuuntainen kehitys näkyy myös Suomessa. Harva jaksaa edes yrittää paneutua monimutkaisiin kysymyksiin, kuten vaikkapa Tanskan pilakuvakohuun tai talouden globalisaatioon. On paljon helpompaa antautua masinoiduksi ja valita puolensa sieltä, missä muut jo ovat.

Suomalainen tyhmyysyhteiskunta esittäytyi presidentinvaalin yhteydessä. Virkaan pyrkijöitä istutettiin ilta toisensa jälkeen vastailemassa kysymyksiin, joilla oli vain vähän tekemistä presidentinviran hoidon kannalta. Tärkeintä oli katsojien viihdyttäminen.

Uutisvuoto teki uuden katsojaennätyksen, kun 1,42 miljoonaa suomalaista seurasi, miten näppärästi ja hauskasti kaksi pääehdokasta pystyi sanailemaan keskenään. Ohjelman jälkeen julkisuudessa arvioitiin, kumpi oli pärjännyt paremmin.

Tarvitseeko presidentin olla hauska ja nokkela? Pitääkö hänen osata viihdyttää valtiovieraita vitseillä tai sanaleikeillä? Aikanaan hallitsijoilla oli hovinarrit tätä tehtävää varten. Nykyiset hallitsijat voisivat palkata tarvittaessa Jari Tervon ja Tommy Tabermannin.

Todellista presidenttiainesta olisi osoittanut ehdokas, jolla olisi ollut kanttia kieltäytyä esittämästä narria hupiohjelmassa. Mutta siihen edes tyhmyysyhteiskunnan istuvalla hallitsijalla ei ollut varaa.

Aikanaan, kun presidentillä vielä oli todellista valtaa, presidentistä äänestettiin virallisten, mutta niukkojen tietojen perusteella. Nyt, kun valtaa ei ole enää lainkaan, valinta on muuttunut talk show'ksi, jossa ehdokkaiden on paljastettava sisimpänsä ja ajatuksensa julkisuudelle pohjamutia myöten.

Vaalitenttejä seuraamalla olisi voinut luulla, että Suomeen ollaan valitsemassa uutta keisaria, joka täydellisenä yksinvaltiaana päättää niin Natosta, yritysten kilpailukyvystä, maatalouden tulevaisuudesta kuin siinä sivussa koko maailman globalisaatiosta.

Tenttien ansiosta istuva presidentti tuli olohuoneisiin joka ilta esittelemään ajatuksiaan ja arvojaan. Kansa sai nähdä ja kuulla presidenttiään enemmän kuin kuuden vuoden viranhoidon aikana yhteensä.

Nyt kun jatkokausi on varmistettu, keisarinna voi taas kaikessa rauhassa keskittyä matkustamiseen ja maailmanparantamiseen. Vaalien jälkeen kansalaisia ei edes kiinnosta, mitä hän ajattelee.

Tyhmyysyhteiskunta on toteutunut kaikissa länsimaissa. Yhdysvallat on tehnyt siitä suorastaan vientituotteen ammattitaitoisesti tuotetun tosi-tv:n ja muun hömpän muodossa.

Suomelle tällainen kehitys on suuri haaste, sillä 1900-luvulla nousu agraariyhteiskunnasta teknologian edelläkävijäksi perustui hyvän onnen lisäksi tietoon ja koulutukseen. Nämä tukipilarit uhkaavat nyt menettää arvonsa niin päättäjien silmissä kuin myös kaupallisilla markkinoilla. Ellei tiedolle ole kysyntää, sitä ei kannata tuottaa.

Kirjastolaitos on jo taloudellisen kurimuksen kourissa, koska kirjoihin ei ole enää rahaa. Koulutus on säilyttänyt arvonsa päättäjien silmissä, mutta sekin on tapahtunut lähinnä kansainvälisten kehujen ansiosta.

Kirjastojen ja koululaitoksen ohella paras voimavaramme tyhmyysyhteiskuntaa vastaan on Yleisradio. Sen pitäisi määritellä uudelleen julkisen palvelun tehtävänsä ja tavoitteet. Viihdettä ja hömppää meillä on jo tarpeeksi. Enteellistä kyllä, Uutisvuoto näytettiin juuri Yleisradion kanavalla.

Siksi en ihmettelisi, vaikka Yle televisioisi seuraavan presidentin valinnan tosi-tv:nä, jossa ehdokkaat kuljetetaan autiolle saarelle ja puhelinäänestyksessä viimeiseksi saarelle jäänyt valitaan virkaan.

<takaisin