Talouselämä 12.5.2006

Petetyt nuoret

Yliopistolaitoksen väitetään toimivan tehottomasti, koska lähes ilmaisten lukukausimaksujen vuoksi opiskelijat eivät pidä mitään kiirettä valmistua. Joku saattaa jopa - hui kauhistus - suorittaa kaksikin tutkintoa. Voi, mitä kansantaloudellista tuhlausta!

Ylipitkää opiskeluaikaa tai kahta tutkintoa suurempaa tuhlausta on se, että ihmiset opiskelevat väärille aloille. Opiskelija voi vapaasti valita, mitä pyrkii lukemaan. Joskus valinnan tekee sattuma: opiskelija päätyy laitokselle, johon hänen pisteensä riittävät, oli sitten kiinnostusta tai ei. Tärkeintä on saada tutkinto.

Pitkä opiskelu alalla, jolla valmistumisen jälkeiset työllistymisnäkymät ovat heikot, on kaksinkertaista tuhlausta. Siinä menevät hukkaan sekä yhteiskunnan resurssit että henkilön oma nuoruus. Yhteiskunta ei voi taata koulutusta vastaavaa työtä jokaiselle yliopistosta valmistuneelle. Opiskelijan kannattaa itse vaikuttaa asiaan valitsemalla ala, jonka osaajille yhteiskunnalla on todellista käyttöä. Kehitysmaatutkijoille tai muinaisen kirkkoslaavin osaajille kun ei nyt vain ole kovin suurta kysyntää.

Pahinta on, että ilmaisen koulutuksen saatuaan nämä nuoret tuntevat tulleensa yhteiskunnan pettämiksi. Akateeminen koulutus ei taannutkaan turvallista, hyväpalkkaista virkaa, vaan tarjolla on pätkätöitä ja tehtäviä, joihin riittäisi vähempikin koulutus. Ja nehän eivät kelpaa.

Nuoret ajattelevat, että pitkän koulutuksen pitäisi aina näkyä hyvänä palkkana. Ei opiskelu voi olla itseisarvo, joka pitää palkita sellaisenaan. Koulutuksen tuottama hyöty ratkaisee.

Koulutus on kyllä sijoitus omaan tulevaisuuteen, mutta väärin tehtynä se voi menettää arvonsa kuten mikä tahansa sijoitus.

Sodan jälkeinen Suomi on panostanut voimakkaasti koulutukseen, mikä onkin ollut avaintekijä hyvinvoinnin rakentamisessa. Vielä tänäänkin koulutus on taikasana, jolla yritetään vastata niin globalisaation kuin pitkäaikaistyöttömyydenkin haasteisiin. Vastaus voi kuitenkin olla väärä.

Epäselvää on, miten työttömäksi jäävät tohtorit parantavat Suomen kilpailukykyä, tai miten suomalainen koulutus pystyy ikinä kilpailemaan Aasiassa vuosittain valmistuvien miljoonan insinöörin kanssa.

Yleensä koulutuksen merkitystä liioitellaan. Muutamaa erikoisalaa lukuunottamatta koulutus antaa vain perusvalmiuksia, varsinainen työ opitaan kokemuksen kautta. Työ tekijäänsä neuvoo. Muodollista koulutusta tärkeämpää on oma-aloitteisuus, vastuullisuus ja yrittäjähenkisyys. Ne pikemminkin latistuvat kuin lisääntyvät luennoilla istuttaessa.

Nyt Suomi tuntuu kaipaavan eniten perinteisten alojen osaajia: sairaanhoitajia, maalareita, putkimiehiä, puuseppiä, metallimiehiä. On kuvaavaa, että luotettavan lääkärin tai juristin löytää helposti, mutta mistä ihmeestä löytäisi hyvän remonttimiehen? Sellaisen, joka tulisi kun lupaa, hoitaisi tehtävänsä vastuullisesti ja pitäisi työnsä jälkeä ammattiylpeyden aiheena?

Kuka tahansa nuori, joka pystyy toimimaan säännöllisesti ja ottamaan vastuuta työstään, löytää varmasti työpaikan. Lisäksi pitäisi suhtautua kunnioittavasti asiakkaisiin ja heidän palvelemiseen. Monelle nuorelle nämä ajatukset tuntuvat täysin vierailta.

Jos vastuuta ja työn kunnioitusta ei ole kodissa lapsena opetettu, arvojen kouluttaminen jälkeenpäin on liki mahdotonta.

Ajan henkeen sopii hyvin prekariaattien vaatima vapautus ikävistä töistä. Vapun Euromayday-päivän julistus on pöyristyttävää luettavaa: "Paskaduunien sijaan me haluamme rahaa: taattu toimeentulo kaikille, palkka elämästä!"

Prekariaatit tuntuvat erkaantuneen kokonaan yhteiskunnan ja kansantalouden realiteeteista. Kelpaa siinä maksuttomilla luennoilla istuessa vaatia ilmaisia peruspalveluita ja taattua toimeentuloa kaikille, kun joku muu on pitänyt huolen ikävistä duuneista.

Joku muu ajaa bussia, jolla prekariaatit pääsevät yliopistolleen. Joku muu siivoaa yliopiston käytävät, jotta niillä olisi mukavampi maleksia. Joku muu valmistaa ruuan, jota sitten kelpaa syödä yliopiston ruokalassa.

"Paskaduuniksi" luokitellaan esimerkiksi hampurilaisbaarissa työskenteleminen. Jostain syystä juuri McDonald'sista on tehty globalisaation silmätikku, vaikka se vain vastaa asiakkaiden tarpeisiin. Kannattaisi syyttää pikaruokaa ahmivia suomalaisia eikä McDonald'sia.

Se voisi kuitenkin olla lyhytnäköistä. Kun prekariaatit jonain päivänä hankkivat lapsia, heistä itsestään tulee McDonald'sin asiakkaita.

<takaisin