Talouselämä 9.6.2006

Vauhtisokeutta laajakaistalla

Valtioneuvosto hyväksyi tammikuussa 2004 kansallisen laajakaistastrategian. Sen mukaan kohtuuhintaiset ja riittävän nopeat nettiyhteydet piti saada kaikkien suomalaisten ulottuville vuoden 2005 loppuun mennessä. Tavoitteeksi asetettiin miljoona laajakaistaliittymää.

Strategia onnistui niin hyvin, että miljoonan liittymän raja saavutettiin jo puoli vuotta ennen määräaikaa. Tulosta voi verrata vaikkapa digi-tv:n aikatauluun, jota on jo kerran pidennetty ja jonka saavuttaminen näyttää siitä huolimatta mahdottomalta.

Kehitys on osoittanut, että kansalaiset kokevat laajakaistan aidosti kiinnostavaksi ja hyödylliseksi.

Kaikki eivät silti ole tyytyväisiä. Muutaman megabitin sekuntinopeudella toimivia, vanhoihin kuparikaapeleihin perustuvia liittymiä haukutaan hitaiksi ja antiikkisiksi.

Talouskurimukseen joutuneet operaattorit eivät ole investoineet tulevaisuuden valokuituverkkoihin, vaan hyödyntävät viimeiseen asti maahan aikanaan kaivettuja kuparikaapeleita.

Teknillisen korkeakoulun suunnalta on varoitettu Suomen putoavan kehityksen kärjestä ja muuttuvan tietotekniikan takapajulaksi. Vertailukohtana mainitaan Korea ja Japani, joissa koteihin myydään jopa 100 megabitin liittymiä. Näissä maissa valokuitua käytetään runsaasti.

Kauan sitten valtion hyvinvoinnin takeena pidettiin siirtomaita. Nyt tilalle on astunut laajakaista. Kaikki maat tuntuvat samanaikaisesti oivaltaneen laajakaistan merkityksen talouskasvun ja tietoyhteiskunnan moottorina.

Niinpä jokainen maa ilmoittaa pyrkivänsä johtavaksi laajakaistan hyödyntäjäksi. Tällainen lause sisältyy myös Suomen laajakaistastrategiaan.

Niin ikään jokainen valtio pelkää pudonneensa kilpailijoiden vauhdista. Käteeni osui hiljattain Thomas L. Friedmanin kirja The World is Flat. Siinä tekijä valittaa Yhdysvaltojen pudonneen laajakaistakehityksen kärjestä, kun sekä Norja, Israel että Suomi ovat ohittaneet maan laajakaistakäyttäjien määrässä.

Friedman kritisoi myös sitä, että Yhdysvalloissa laajakaistaksi lasketaan kaikki yli 200 kilobitin sekuntinopeudella toimivat yhteydet. Tekijän mukaan se ei riittäisi maailmalla mihinkään.

Suomen strategiassa alarajaksi mainitaan 256 kilobittiä ja sitä on kritisoitu aivan samasta syystä. Joulukuun 2004 seurantaraportissa asetettiin tavoite nostaa vuoden 2007 loppuun mennessä yleisin yhteysnopeus vähintään kahdeksaan megabittiin sekunnissa.

Megabiteillä kilpailusta on tullut itseisarvo, vaikka kukaan ei tiedä, mihin huippunopeita yhteyksiä voisi käyttää. Vastaavia palveluita kun ei yksinkertaisesti ole.

Surffailu- ja asiointipalveluihin riittää yhden megabitin nopeus. Siitä ylöspäin käyttö liittyy lähinnä viihteeseen ja isojen videotiedostojen kopiointiin.

Digitaalisen tv-kuvan siirtoon riittää viisi megabittiä. Olisi teknisesti järkevää välittää kuvasignaali laajakaistaverkossa, mutta viihdekäytön määrää voi tuskin pitää tietoyhteiskunnan kehittyneisyyden mittarina.

Huippunopeista liittymistään huolimatta Korea ja Japani tunnetaan maailmalla yksinomaan mobiilitekniikoistaan. Nopea laajakaista ei ole näissä maissa tuottanut uusia sovelluksia eikä nostanut niitä nettikehityksen kärkeen.

Päinvastoin, korealaiset aiheuttavat tavattomasti riesaa muille netin käyttäjille, sillä kotikoneiden kautta kierrätetään omistajien tietämättä valtavasti roskapostia ja phishing-huijauksia.

Nopeus vailla tietoturvaa ja todellisia palveluita voi olla jopa haitaksi.

Maan kannalta tärkeämpää kuin se, millä huippunopeudella netin hevijuuserit liikkuvat, on yhteyksien alueellinen saatavuus ja hinta. Näissä molemmissa Suomella on parantamisen varaa. Valokuituun panostaminen nostaisi hintoja entisestään.

Jatkossa maiden tulisi kilpailla siitä, kuinka laajaa verkkopalveluiden käyttö ylipäätänsä on. Tällä alueella Suomella on vielä pitkä tie kuljettavana. Yli miljoona kansalaista on joko jäänyt tai jättäytynyt verkkopalveluiden ulkopuolelle.

Tämän joukon saaminen liikkeelle on jatkossa megabittejä tärkeämpää. Todellisesta tietoyhteiskunnasta voidaan puhua vasta, kun sen palvelut ovat kaikkien kansalaisten ulottuvilla.

Vasta silloin saavutetaan myös todellisia kustannussäästöjä, kun perinteistä toimintamallia ei tarvitse enää raahata uuden tekniikan rinnalla.

<takaisin