Talouselämä 8.8.2008

Tintin ja Teräsmiehen perilliset

Mitä yhteistä on Tintillä, Teräsmiehellä ja Marton Taigan Porkkanalla? Aivan, he kaikki olivat toimittajia. He olivat myös sankareita, jotka matkustivat itseään säästämättä eksoottisiin paikkoihin. He tutkivat mysteereitä, ottivat kiinni rikollisia ja pelastivat maapallon hulluilta tiedemiehiltä.

Enää lehtityössä ei ole tilaa sankaruudelle. Uutisten tuottaminen on kilpajuoksua, jossa vain nopeudella ja tehokkuudella on merkitystä.

Eräs maakunnan ykköslehden toimittaja havainnollisti asiaa kertomalla, miten hän joutuu nykyään tekemään kolme juttua päivässä. Ennen riitti yksi. Kolminkertaistunut tuottavuusvaatimus ei jätä aikaa tutkivalle journalismille eikä juuri muullekaan.

Kiire johtaa pinnallistumiseen, virheisiin ja huolimattomuuteen. Uutisia lainataan toisista lehdistä, kopioidaan lehdistötiedotteista ja poliitikkojen itsensä kirjoittamista blogeista.

Sanomalehti on kriisissä.

Kehitys on pitkälti netin syytä. Kuka haluaa aamiaispöytään uutisia, jotka on luettu jo eilen netistä ja katsottu illalla televisiosta?

Vielä jokin aika sitten uskottiin, että lehden kannattaa mennä nettiin ja totuttaa lukijansa ilmaiseen sähköiseen palveluun. Kun lukijat on saatu koukkuun, sisältö voidaan jonain päivänä muuttaa maksulliseksi.

Sitä päivää ei koskaan tullut. Sisällöstä on ylitarjontaa ja lukijoiden halukkuus maksaa mistään on entisestään laskenut. Pikkuilmoitukset siirtyivät nettiin ensimmäisenä. Muu sisältö seuraa parhaillaan perässä.

Osat ovat vaihtuneet: lukijasta on tullut kuningas. Epätoivoisessa kilpailussa hiteistä ja käyntikerroista lehdet ovat luopuneet jopa kruununjalokivistään ja avanneet juttuarkistonsa. Sen nyt ainakin piti säilyä maksullisena.

Entä sitten, vaikka paperilehdet loppuisivat kokonaan? Voihan lehti ilmestyä pelkästään verkossa ja elää mainostuloilla.

Nettimainonnasta saatavat tulot eivät riitä nykymuotoisten lehtien pyörittämiseen. On arvioitu, että New York Timesin pitäisi haalia 400-500 miljoonaa lukijaa, jotta se voisi jatkaa verkkoversiona pelkkien mainostulojen varassa.

Tällä ajattelulla koko maailmaan mahtuisi vain muutama lehti. Eikä yksikään niistä olisi suomalainen.

Mutta onhan meillä blogit. Kuka tarvitsee paperilehtiä, kun kansalaisjournalistiksi voi ryhtyä kuka tahansa? Jostain ihmeen syystä toimittaja on edelleen yksi nuorten toiveammateista. Ehkä nuoret hakevat näkyvyyttä enemmän itselleen kuin tärkeille asioille.

Blogeissa voi purkaa sydäntään ja kritisoida yhteiskuntaa niin paljon kuin haluaa, mutta sillä ei ole vaikutusta. Olisiko kukaan kuullut Watergatesta, jos kahden tutkivan toimittajan sijaan asiasta olisi kirjoittanut talon aulavahti blogissaan?

Tuore kotimainen esimerkki on vaalirahoituksen epäselvyydet. Asia oli pitkään tiedossa, mutta mätäpaise puhkesi vasta toimittajien alkaessa tivata vastauksia poliitikoilta. Bloggaajille yhdenkään päättäjän tai virkamiehen ei olisi tarvinnut vastata mitään.

Samalla kun journalismi siirtyy yhä enemmän amatööreille, yritysten ja poliitikkojen viestintä ammattimaistuu. Yliopiston viestinnän laitokselta valmistuu kohta enemmän viestintätoimiston konsultteja ja ammattilobbareita kuin toimittajia.

Journalismin kuihtuessa viestintätoimistoista tulee viides valtiomahti, eikä bloggaajista ole niille vastusta.

Lukijat haluaisivat jatkossakin asiallisia, journalistisia uutisia. Se onnistuu vain, mikäli lehdistä ollaan valmiita maksamaan. Verkkouutiset eivät elätä muita kuin teleoperaattoreita.

Sanomalehdet pyrkivät pitämään kiinni asiakkaistaan lisäämällä rikosten, viihteen ja sensaatioiden osuutta. Meidän vielä lehtiä lukevien mielestä keino on täsmälleen väärä ja vain syventää lehtien itselleen kaivamaa kuoppaa.

Tintin ja Teräsmiehen jalanjälkiä seuraten Ilta-Sanomat valitsi vuoden 2007 journalistipalkinnon saajaksi viihdetoimittaja Rita Tainolan. Tämän päivän sankaritoimittaja ei jahtaa rosvoja vaan julkkiksia.

Heinäkuun puolivälissä valtakunnan ykköslehden verkkoversion etusivulla oli tärkeä uutinen: "Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen taas yhdessä". Viikkoa myöhemmin etusivulla oli toinen uutinen: "Olga Koskikallio ja Tuukka Temonen saivat tytön". Keitä he muuten ovat?

Viime syyskuun etusivun linkki sisarlehden uutiseen on kuitenkin ylittämätön: "BB-väki pakeni kiljuen - Einari pamautti kaasut."

Etusivun uutinen Einarin pieraisusta on surullinen osoitus toimittaja-ammatin nykytilasta ja hätähuuto koko lehdistön puolesta.

Mitähän Clark Kent ajattelisi asiasta?

<takaisin