Puheenvuoro TIEKEn langattoman ajokortin julkistustilaisuudessa 12.2.2003

Langattoman ajokortin julkistaminen

Vielä muutama vuosi sitten ajatusta langattoman viestinnän tutkinnosta olisi pidetty vappupilana ja sitä paitsi täysin tarpeettomana, olihan Suomi jo ilman sitäkin matkapuhelinten ja tekstiviestien käytön edelläkävijä. Toimittajat eri puolilta maailmaa saapuivat Suomeen ihmettelemään nuoria, jotka seurustelivat keskenään tekstiviestien välityksellä ja kouluja, joissa metallinpaljastimilla ei etsittykään aseita vaan matkapuhelimia.

"We see the future, and it's Finland", hehkutti Fortune-lehti elokuussa 1999. Jutun ilmestyminen osui historialliseen käännekohtaan: Suomen johtama eurooppalainen matkapuhelinajattelu törmäsi samana syksynä wap-miinaan. Seuraavan vuoden kohtalokkaat umts-huutokaupat tuhosivat loput, mitä Euroopan mobiiliylpeydestä oli vielä jäljellä.

Tänään tulevaisuudesta kiinnostuneet toimittajat matkustavat Japaniin ja Koreaan, jossa iMode-tekniikka ja kolmannen sukupolven nopea datasiirtotekniikka antaa esimakua tulevaisuudesta. Ja vaikka Suomi oli ensimmäinen maa, jossa tekstiviestikulttuuri alkoi kukoistaa, monet Euroopan maat ovat ajaneet ohitsemme niin lähetettyjen tekstiviestien kuin hyödyllisten mobiilisovellustenkin määrässä.

Hypen haihtuminen on antanut kolauksen kansalliselle ylpeydelle, mutta siinä on ollut hyvätkin puolensa. Olemme saaneet huomata, ettei menestys koskaan ole itsestään selvää tai automaattista. Joudumme ponnistelemaan jatkuvasti pitääksemme edes nykyiset asemamme ja kehittääksemme osaamistamme niin, että siitä voidaan jalostaa hyödyllisiä ja kiinnostavia tuotteita. Tämä ei ole aina helppoa. Pioneerin osa voi osoittautua ylivoimaisen raskaaksi, kuten saimme eilen Benefonin tiedotteessa kuulla.

Nopeasti kehittyvillä uusilla markkinoilla asiakastarpeiden ennakointi on osoittautunut erityisen vaikeaksi. Siitä paras esimerkki on tekstiviestit, joiden menestystä kukaan ei osannut ennakoida. Jos tekstiviesteistä olisi tehty markkinatutkimus, se olisi varmasti sanonut, ettei kuluttajia kiinnosta hankalasti naputettavat, pituudeltaan rajoitetut, mutta kalliisti hinnoitellut viestit. Onneksi ei tehty.

Tekstiviestien huikea menestys osoittaa, että uusilla markkinoilla on pakko olla rohkea ja riskin ottaminen on väistämätöntä. Valitettavasti vain pieni osa kokeiluista onnistuu, eikä tekstiviestien menestystarina toistu ehkä vielä useaan vuoteen.

Vielä 90-luvulla puhelin oli nimensä mukaisesti puhelin. Sillä soitettiin kaverille ja vastattiin tämän soittoihin. Tekstiviestit panivat alulle aivan uudenlaisen kehityksen, kun puhelimesta alettiin kehittää uudenlaista monitoimikonetta. Jotta se ei menisi sekaisin keittiössä jo olevan monitoimikoneen kanssa insinöörit, kuten minä itse, aloimme kutsua sitä hienommalla nimellä "langaton päätelaite", vaikkei se totisesti mikään pääte ole eikä aina langatonkaan. Mokoma laite on edelleen ladattava ja laki suorastaan pakottaa kytkemään siihen langan autoa ajettaessa.

Tämä muka langaton päätelaite, alias puhelin, toimii jatkossa avaimena erilaisiin tieto- ja kansalaispalveluihin. Toki sillä voi entiseen tapaan ladata logoja ja soittoääniä sekä pelata pelejä -- nyt vain moniäänisesti ja väreissä. Se on sitä kaupallista kehitystä.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt puhelimen kehitys, jonka myötä matkapuhelimesta on hyvää vauhtia tulossa "tietoyhteiskunnan sininen bussi", jollaiseksi kansallista digi-tv hanketta viime vuosituhannen lopun innostuksessa visioitiin. Kun Tarja Haloselle vuonna 2012 valitaan seuraajaa, en usko kansalaisten tähtäävän hänen kuvaansa tv-ruudulta kaukosäätimellä, vaan yksinkertaisesti painamalla äänestyspäivän aamuna matkapuhelimellaan kakkosta tai kolmosta.

Tämän langattomuuden tuoman helppouden ansiosta äänestysprosenttikin saattaa ylittää viisikymmentä, jolloin demokratian voidaan katsoa toteutuvan ja tietoyhteiskunnan sinisen bussin lentävän -- langattomasti tietenkin.

Vakavammin puhuen: on helppo nähdä, miksi puhelimenkin käyttöön tarvitaan nykyään koulutusta. Puhelimesta on hitaasti mutta varmasti tulossa osa yritysten tietojärjestelmää, joten perustiedot ja -taidot ovat vähintään yhtä tarpeellisia kuin oli mikron perustaidot kymmenen vuotta sitten.

Mobiilitekniikat vilisevät termejä, jotka muistuttavat tuon ajan dos-komentojen nimiä. Tässä malliksi eräitä: EDGE, UMTS, GPRS, HSCSD, TDMA, FDMA, WCDMA, PDA, PIN, PUK, Bluetooth, Smil, J2ME, SMS, MMS -- VIM, SIM ja PIM. Yks Gee, Kaks Gee, Kaks ja puoli Gee, Kolme Gee, Neljä Gee ja ViisGee. Nostakoon kätensä pystyyn jokainen, joka ymmärsi nämä kaikki. Dossikin oli helpompaa. Ja sitä sentään käytettiin aina koneen ääressä, joten opaskirja löytyi läheltä.

Itseänikin kiinnostaisi tietää, mitä koulutuksessa opetetaan termin "kolmas sukupolvi" merkityksestä. Asia ei tunnu olevan selvä edes insinööreille, ekonomeista puhumattakaan. Vaikka operaattorit huusivat 3G-toimiluvilla itsensä kipeiksi, Suomessa julkistettiin viime syyskuussa 3G-palveluita, jotka yllättäen toimivat jo 2- ja 2,5G-puhelimissa, eikä lupia siis tarvittukaan. Onneksi Suomi oli kaukaa viisaasti jakanut omat lupansa ilmaiseksi jo maaliskuussa 99.

Jos peruskäsitteetkin ovat näin epämääräisiä -- vai pitäisikö kaupallisuuden nimissä sanoa joustavia -- koulutukselle on totisesti tarvetta, jotta uusia miljardimunauksia ei enää tehtäisi.

Kaikenlaiset mobiililaitteet mahdollistavat yrityksille uudenlaisen, aiempaa tehokkaamman toimintatavan. Tieto kulkee organisaation sisällä uudella tavalla ja työtä voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta.

Niin sitä tehdäänkin. Työministeriön tutkimus viime joulukuussa kertoi, että joka kolmas suomalainen palkansaaja kantaa töitä päivän päätteeksi kotiinsa saamatta siitä mitään korvausta. 40 prosenttia on omalla ajallaan jatkuvasti tavoitettavissa työasioiden varalta joko puhelimen tai tietoverkon välityksellä.

Näyttääkin uhkaavasti siltä, että mobiilitekniikasta saatu hyöty jää yksipuolisesti yrityksille ja sen seurauksena työntekijät joutuvat venymään entistä enemmän. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mobiliteetin tuoman joustavuuden pitäisi hyödyttää molempia osapuolia.

Kun me kansalaiset koulutuksen kautta saamme oppia ja tutkinnon kautta oikein pätevyyden langattomaan maailmaan on oikea hetki esittää toivomus, että oppi kulkisi myös toiseen suuntaan eli käyttäjiltä näiden ihmelaitteiden valmistajille.

Tämän päivän trendinä kun on tehdä puhelimista yhä pienempiä, yhä mutkikkaampia ja lisätä niihin toimintoja, joita naapurin nuori Erkkikään ei osaa täysin hyödyntää, vaikka onkin juuri parhaassa iässä eli 14 täyttänyt.

Omakin puhelimeni on aivan liian pieni, sitä saa jatkuvasti etsiä jostain taskun pohjalta. Näppäimet ovat epäkäytännöllisen kokoiset ja suurinta osaa sen monista lyhenteistä en ole koskaan käyttänyt. Puhumisen -- ja tietysti myös kuuntelemisen -- ohella sen hyödyllisimmäksi toiminnoksi on osoittautunut langaton PowerPoint-ohjaus.

Tällainen kehitys kaivaa maata langattoman yhteiskunnan alta. Ilmeisesti on niin, että puhelimia suunnittelevat kolmikymppiset insinöörit, jotka eivät ymmärrä ikääntyvän väestön tarpeita. Vanhoja meistä ei tule koskaan, mutta seniori-ikä on kaikilla edessä. Silloin emme kaipaa miljoonia lisätoimintoja, vaan entistä selkeämpiä, yksinkertaisempia ja isompia puhelimia.

Yhdessä koulutuksen ja käyttäjien ehdoilla suunniteltujen puhelinten kanssa olemme valmiina kohtaamaan mobiilin tietoyhteiskunnan, toivottavasti taas kerran ensimmäisenä maailmassa.

Toivon nyt aloitettavalle tutkinnolle suurta suosiota ja toivotan sille mitä parhainta menestystä.

<takaisin