Talous-Sanomat 16.2.2000

Pitkää päivää

Säännöllisin väliajoin julkisuudessa liikkuu väitteitä siitä, miten menestyvät teknologiayritykset uhraavat nuoret työntekijänsä menestyksen alttarille. Töitä tehdään ylityötunteja laskematta eivätkä työntekijät uskalla valittaa asiasta leimaantumisen pelossa.

Työn tekemisessä ei sinänsä ole mitään pahaa, se on aina ollut menestymisen edellytys. Vapailla markkinoilla mikään yritys ei voi menestyä ilman kovaa työtä. Voisiko eräs teknologia-alan viime aikaisen menestyksen syistä olla juuri se, että alalla yritetään kovemmin kuin perinteisillä, jo staattiseksi käyneillä aloilla?

Perinteisissä yrityksissä noudatetaan tarkoin työaikoja. Yrityksen omistajat ja työntekijät muodostavat omat leirinsä, joiden intressit käyvät joskus jopa ristiin. Menestyneissä teknologiayrityksissä tilanne on toisin: työtunteja ei lasketa, koska henkilökunta on sitoutettu yritykseen erilaisilla bonus-, optio- tai omistusjärjestelyillä. Työntekijä kokee olevansa tärkeä osa koko yritystä ja voivansa vaikuttaa sen menestykseen. Perinteisen savupiipputeollisuuden aikana syntyneet arvot ja rakenteet eivät välttämättä enää päde.

Yrittäjät eivät koskaan ole voineet laskea työtuntejaan eikä kukaan ole ollut huolissaan heidän työpäivänsä pituudesta. Teknologiayritysten omistusjärjestelyt tekevät jokaisesta eräänlaisen yrittäjän. Jos työ tuottaa tulosta, siitä tuleva taloudellinen hyötykin jaetaan aiempaa laajemmalle. Tämänhän pitäisi olla kaikkien kannalta hyvä asia: henkilökunta menestyy yrityksen mukana ja valtio saa lisää verotuloja.

Ilman omistusjärjestelyjä työntekijät eivät kauaa yrityksessä pysy. Kun ennen oli kunniakasta palvella samaa yritystä mahdollisimman pitkään, nykyään työhönottotilanteessa on vain eduksi, että on kokemusta useasta eri paikasta. Henkilöä, joka on liian pitkään saman yrityksen palveluksessa aletaan pitää melkeinpä luuserina - eikö hän kelpaa muualle?

Työntekijöiden päivää venyttää myös krooninen resurssipula. Yritykset kyllä palkkaisivat lisää ohjelmoijia ja insinöörejä, jos heitä vain jostain saisi. Suomen kaltaisesta pienestä maasta on kuitenkin mahdoton saada riittävästi osaavaa väkeä työmarkkinoille, joiden vaatimukset muuttuvat koko ajan ja jotka juuri nyt hinkuvat korkeasti koulutettuja tietotekniikka- ja tietoliikenneinsinöörejä. Uusmedia-ala kaipaa puolestaan kipeästi lisää graafisen alan osaajia ja sisältötuottajia. Näitä henkilöitä ei vain löydy riittävästi edes rahalla.

Suomessa työuupumuksen ja työpäivän pituuden välille vedetään automaattisesti yhtäsuuruus-merkki. Näin ei välttämättä ole. Työuupumus syntyy ristiriidasta, kun henkilö ei enää pysty vaikuttamaan omiin olosuhteisiinsa eikä näkemään työnsä vaikutusta, tai kun työpaikan ilmapiiri käy niin huonoksi, että töihin meno aamulla muuttuu vastenmieliseksi.

Amerikkalaisiin verrattuna suomalaisten työpäivät ovat kuitenkin lyhyitä ja lomat pitkiä. Silti jenkit jaksavat olla työelämässä mukana vähintään eläkeikään asti, jotkut paljon kauemminkin. On lähes hämmentävää nähdä kaupan tiskin takana tai muissa palvelutehtävissä harmaahapsisia isoäitejä, jotka Suomessa olisivat ehtineet olla eläkkeellä jo parikymmentä vuotta. Olisiko niin, ettei Suomessakaan ongelmia tuota pelkkä työn määrä, vaan työpaikkojen epäviihtyisyys, ahdistava ilmapiiri ja alituinen työuupumuksesta puhuminen?

Liian pitkissä työpäivissä on toki vaaransa. Parikymppiset nuoret, jotka näkevät elämänsä olevan vielä edessäpäin ja tuntevat pystyvänsä vaikka mihin, ovat vaarassa uhrata elämänsä parhaat vuodet työlle. Vähän vanhemmilla työstä tulee helposti paikka, jossa vietetään enemmän aikaa kuin kotona. Työkaverit ohittavat aiemmat ystävät eikä perheelle, harrastuksiin tai palautumiseen jää riittävästi aikaa. Viime kädessä jokainen joutuu ottamaan itse vastuun siitä, miten elämänsä käyttää.

Ja aina on hyödyllisempää käyttää aikansa työhön kuin vaikkapa kapakassa istumiseen.

<takaisin